Kun muutimme nykyiseen kotiimme, siellä oli jo asukkaita. Pihapiirissä hyöri kolme oravaa, joista ainakin yksi majaili jossakin talon vintillä. Katon rajaan oli järsitty oviaukkoja, ja tikapuut sekä talon nurkalla kasvava koivu tarjosivat yläkerroksiin mainiot kulkuväylät.
Orava vaikuttaa selvästi isommalta kuin on. Mielikuva isommasta koosta johtuu paljolti pitkästä, tuuheasta ja pitkäkarvaisesta hännästä. Mihin orava tarvitsee häntäänsä?
Lintujen varoitusten ymmärtäminen voi pelastaa oravan kanahaukalta. Sarjassa nostetaan esiin lajien välisiä elintärkeitä, monimuotoisia ja yllättäviäkin suhteita.
Liito-orava putosi uhanalaiseksi tänään julkaistussa raportissa. Hömötiainen on erittäin uhanalainen. Metsissä on nyt 833 uhanalaista lajia ja punaisen listan lajeja on yli 2000.
Oravat tekevät meillä pesänsä yläkaton eristeisiin. Vaikka kuinka verkottaa kaikki mahdolliset kulkutiet, ne löytävät aina jonkin raon tai sitten jyrsivät sen. Onko ongelmaan hyvää ratkaisua?
Eläimillä on keinonsa selvitä Pohjolan talvioloista. Osa rakentaa pesän ja kotiutuu, toiset viettävät kulkurin elämää ja saalistavat. Mitä orava on keksinyt pakkasten varalle?
Yllätyimme kovasti heinäkuisella Lapin-vaelluksella tavatessamme oravan Ounastunturin Pyhäkeron huipulla, 711 metriä merenpinnan yläpuolella. Miksi orava oli kavunnut näin korkealle puurajan yläpuolelle? Oliko se kenties kesän poikanen, joka oli lähtenyt etsimään reviiriä?
Toukokuun 29. päivä Korkeasaaren villieläinsairaalaan soitetaan. Espoon Tapiolasta on löytynyt maassa kyhjöttävä liito-oravan poikanen. Pesäpuuta etsitään löytöpaikan lähistöltä, mutta pesää ei löydy. Kaikki puut löytöpaikan lähistöltä tarkistetaan, mutta yhtään liito-oravan papanaa ei havaita.
Äitienpäivänä katselin, kuinka neljä oravaa kisaili koivussa. Rauhoituttuaan ne pällistelivät aikansa ison pöntön katolla, ja sitten kaikki neljä oravaa katosivat samaan pönttöön. Ainakaan puoleen tuntiin kukaan ei sieltä tullut pois. Mitä siellä tapahtui, äitienpäiväjuhlatko?
Asutuksen läheisyydestä tavatuista liito-oravareviireistä kannattaa ilmoittaa ympäristöviranomaiselle. Helsingin Munkkivuoresta löytyneen liito-oravareviirin lisäksi liito-oravia on havaittu viime vuosina myös Keskuspuistossa.
Orava kävi säännöllisesti ulkorakennuksessa samassa paikassa, kaivoi sieltä esiin harmaan pallon, nakersi sitä tovin ja kätki takaisin. Kävin tutkimassa palloa, joka oli jyrsittyä luuta. Huomattuaan kätköllä käydyn orava siirsi pallonsa uuteen paikkaan. Saako orava luusta jotakin täydennystä ravintoonsa?
Pihallemme tuli viime talvena orava, joka tuntui kumman kesyltä. Se tuli ihan lähelle ja söi lintulaudalta. Olemme antaneet sille kuivaa leipää ja pähkinöitä. Se vaikuttaa muuten terveeltä mutta häntä on outo: ihan kuin siitä olisi lähtenyt paljon karvoja, se on harmaahko, vain juuresta tuuhea ja ruskeanpunainen. Onko oravalla jokin sairaus?
Mistä on kyse, kun pihassamme kaksi oravaa ajaa takaa toisiaan ympäri puun runkoa? Näyttäisi siltä, että ne eivät kuitenkaan saa kiinni toisiaan. Lienee sama oravapari joka kerta. Välillä kaverit pitävät ruokataukoja. Onko kyse parittelusta, leikkimisestä vai reviiritaistelusta?
Ensimmäiset oravapoikueet ovat jo syntyneet ja opettelevat oravanelämää. Tällä toissa kesänä kuvatulla videolla seitsemän veikeää oravanpoikasta temmeltää ensiaskeliaan, leikkii ja opettelee kiipeilemään puissa savolaisella takapihalla.
Nyt on otollinen aika lähteä liito-oravaretkelle. Keväällä lumien juuri sulettua liito-oravan jätöksen näkee puun juurelta, kun vähän aikaa harjaannuttaa silmiään.
Hollolan Kukkilassa on elänyt jo lähes kolme vuotta karvaton orava. Väriään se vaihtaa vuodenaikojen mukaan kuten muutkin oravat. Liikkeiltään se on hyvin nopea ja muutenkin vilkas. Mikä luonnonoikku mahtaa olla kyseessä?
Aura Koivisto pohtii suhtautumistamme luontoon ja toivottaa sen edustajat omalle pihalleen – ”kaikilla on vähintään sama oikeus oleskelle tontilla kuin meilläkin”.
Metsän linnut valkoselkätikka, harmaapäätikka, kaksi tiaista hömötiainen ja kuusitiainen sekä orava toivottavat tänä vuonna joulurauhaa kaikille metsän ystäville! Kuvat ovat suojellusta uusmaalaisesta metsästä viikko ennen joulua.
Stansvikissa Helsingin Laajasalossa aloitetaan metsähakkuut ja kallionlouhinta kadunrakennusta varten. Raivaustyöt ulottuvat luonnoltaan arvokkaaseen metsään, jonka johdosta osa kaava-alueesta on uudelleen arvioitavana.
Suomen Luonnon runsaassa kesälukupaketissa pulahdetaan maamme järviin, lähdetään kesäaamun kasviretkelle, opiskellaan kellokasveja, ihaillaan ritariperhosta ja vieraillaan Suomen monimuotoisimmassa paikassa. Mukana myös upea kellokukkakortti!
Pyrstötiaisparin pesue viettää elämänsä ensi viikot pehmeän pallopesän suojissa. Pesästä lähdön hetki on iloinen, mutta emoja huolestuttava perhetapahtuma.
Luonnonvarakeskuksen pitkäaikaiset riistakolmiolaskennat paljastavat, että monet pohjoisten havumetsien nisäkäslajit ovat romahtaneet 35 vuoden aikana. Kärpän, lumikon, metsäjäniksen, oravan ja ketun kannat ovat pudonneet 50–80 prosenttia.
Helmikuun numerossa ihmetellään valon lisääntymistä, kuullaan valkoselkätikan paluusta, pohditaan eläinten persoonallisuutta sekä saadaan seitsemän puolueen vastaukset ilmastoa ja luontokatoa koskeviin kysymyksiin.
Mitä paremmin lajien elintavat tuntee, sitä helpommin niiden jäljille löytää. Lumijälkien etsiminen ja tunnistaminen on hauska ja sopivan haastava harrastus.
Marraskuun lehdessä kuullaan, miksi orava on vähentynyt metsistämme, ihaillaan sammalia, ihmetellään hyönteisten sosiaalisuutta ja tarkastellaan ekologista kompensaatiota.
Muinaisrantakivikot eli pirunpellot muistuttavat Itämeren varhaisista vaiheista. Ihmistä ne ovat oudoksuttaneet mutta myös kiehtoneet jopa siinä määrin, että jonkun on pitänyt vuokrata kaivinkone.
Vehreässä kesänumerossa kurkistetaan liito-oravaperheen elämään, lähdetään kirjailija Anni Kytömäen kanssa retkelle lehtoon, opiskellaan apiloita ja snorklataan maamme kirkkaimmissa vesissä.
Kolme luontokuvaajaa seurasi kuukausien ajan pienessä kaupunkimetsässä sinnittelevän liito-oravaperheen elämää. Nyt liiturit ovat joutuneet muuttamaan, ja pian metsääkään ei enää ole.
On paradoksaalinen ongelma, että kaupunkirakennetta tiivistettäessä on samalla nakerrettu kaupunkien viheralueita, joista on pitkän koskemattomuutensa takia tullut tärkeitä refugioita yleensä vanhoissa metsissä asuville lajeille.
Totuus on se, että Suomen metsäluonnon tila on surkea. Se on niin surkea, etteivät enää edes suojelualueille tähdätyt retket lohduta. Suojelualueet ovat niin pieniä ja hajallaan, että metsälajien yleinen hupeneminen ulottuu myös niihin. On ollut hätkähdyttävää havaita, miten tutuissa retkikohteissamme linnut ovat vähentyneet verrattuna siihen, miten niitä näki ja kuuli 1990-luvun vuosina.
Björkö on kallioinen ulkosaari Saaristomerellä. Rantakallioilla käyskentelevä retkeilijä tuskin aavistaa, että saaressa elää peräti kaksi lihaa syövää kasvilajia.
Syyskuun numerossa lähdetään rengastamaan kurkia, tutustutaan metsäpeuroihin, sukelletaan virtavesiin, kuullaan sienten terveysvaikutuksista ja vieraillaan Viron Alutagusen kansallispuistossa.
On järjetöntä, että samaan aikaan kun metsiä ennallistetaan, valtion omistamia luonnolle arvokkaita vanhoja metsiä hakataan sileäksi. Toinen käsi tarjoaa jo suojelluille metsille hoivaa, toinen käsi tuhoamalla tuhoaa metsien monimuotoisuutta.
Viime vuoden maaliskuussa kävin raapaisemassa seuloksen Helsinki-Vantaan lentokentän kupeesta. Sieltä ylös nousseen erittäin uhanalaisen leveäharmoluteen lisäksi seulokseen osui upeiden verkkoluteiden heimoon kuuluva huppulude. Tämä käynnisti erikoisen tapahtumasarjan, joka johti peräti kahteen uuteen Suomesta löytyneeseen hyönteislajiin.
Suomen Luonnon entinen toimittaja Juha Kauppinen ilmestyi viime vuonna toimitukseen selaamaan lehden vanhoja vuosikertoja luonnonsuojelun historiasta
kertovaa kirjaansa varten. Kauppisen ja toimituspäällikkö Antti Halkan välillä sukeutui keskustelu nyt 80-vuotiaan lehden merkityksestä.
FSC-standardi on tiukin metsästandardi, joka lupaa huomioida metsien luontoarvot. Suomen Luonto kävi suunnitellulla hakkuualueella FSC-sertifioidussa metsässä vapaaehtoisten metsäkartoittajien kanssa. Edes parhaana pidetty FSC-järjestelmä ei näytä turvaavan metsäluonnon monimuotoisuutta.
Kaupunkien kasvaessa myös keinovalo leviää ympäristöön asuinalueita, teitä ja ulkoilualueita pitkin. Pimeästä on tulossa harvinainen luonnonvara, ihmisen terveydelle välttämätön elementti jota toiset jopa pelkäävät. Toimittaja Hanna Kaisa Hellsten vetäytyi viikonlopuksi kynttilöiden ja luonnonvalon varaan kokeillakseen, miten kaupunkilainen pärjää ilman sähkövaloja.
Tove Janssonin pikkuveljen Per Olov Janssonin valokuvat ja tarinat vievät muumien syntysijoille. Suomen Luonto löysi nykypellingistä muumimaailman ja kurkisti luolaan, jonne muumit pakenivat pyrstötähteä. Artikkeli on julkaistu Suomen Luonto -lehdessä 8/2009.
Kesä on Korkeasaaren villieläinsairaalassa kiireistä aikaa. Viime vuosina hoppua ovat lisänneet hellejaksojen aikana pesistään pudonneet tervapääskynpoikaset.
"Muistan erikseen sadat puuyksilöt, sadat linnunpesät, neliömetrilleen ja korkeudelleen maan pinnasta - vaikka yhtään näistä puista ja mättäistä ei ole jäljellä." Pentti Linkolan teksti on julkaistu Suomen Luonto -lehdessä vuonna 1988.
Talvilevossa lehtipuiden sisäinen kello tikittää – se mittaa aikaa kevääseen. Linnuille ja muille eläimille puut tarjoavat korvaamattoman ruokakomeron.
Vuonna 2011 joukko suomalaisia perhonsidontatarvikkeiden kauppiaita tuomittiin oikeusjutussa höyhenten laittomasta myynnistä. Tapausta penkoessaan toimittaja Jouni Tikkanen yllättyi.
Toimittaja Juha Kauppisen vieraana monimuotoisuus-podcastin päätösjaksossa on luonnonsuojelubiologi Eini Nieminen. Hän on kirjoittanut esseen metsänomistajien suhtautumisesta maidensa luontoarvoihin. Suomen Luonto julkaisee #muutos-verkkolehteä Koneen Säätiön tuella.
Ympäristöahdistusta voi lievittää vähentämällä omaa kulutustaan ja hiilijalanjälkeään. Suomen Luonto jakaa kevään ja kesän aikana sata vinkkiä ympäristöystävällisempään elämään.
Kasviharrastuksen voi aloittaa tunnistamalla mökkipihan lajeja. Harrastus vie uteliaan helposti mennessään, jopa valtakunnallisiin lajistokartoituksiin asti.
Suomella on kansainvälinen vastuu tiettyjen pohjoisten alkuperäislajien säilyttämisestä. Vastuu merkitsee sitä, että lajin seurantaa ja tutkimusta tehostetaan ja että lajin elinympäristö otetaan huomioon maankäytön suunnittelussa.
Jos suunnittelet lintujen talviruokintaa ensi talveksi, ruokinta kannattaakin aloittaa juuri nyt, kun tintit ja monet muutkin linnut ovat aktiivisimmillaan talvivarastojen kätkemisessä.
Seisoin joitakin vuosia sitten pajukkoa, vadelmaa ja muuta matalaa kasvillisuutta puskevalla joutomaa-aukiolla Järvenpäässä. Toisella puolella näkyi pientaloasutusta, toisella laidalla kasvavasta sekametsästä raikasi moninainen linnunlaulu.
Telkkä pesi toissa vuonna rannan tuntumassa olevassa pöntössä. Untuvat jäivät pönttöön. Viime keväänä telkkäpari oleskeli pöntön lähellä, mutta kesällä lintuja ei nähty. Pönttö tarkistettiin ja havaittiin, että pesäaines oli viety pois. Kukahan on ollut asialla?
Nykyinen hallituksemme on selvästi sitä mieltä, että luontoa ei vielä käytetä tarpeeksi. Esimerkiksi ympäristöhallintoa aiotaan heikentää – valitusoikeudet vähiin – ja ankarasti pohdiskellaan sitä, kuinka perikunnat saataisiin hakkaamaan innokkaammin metsänsä.
Von Wrightin veljekset tallensivat maalauksiinsa paljon muutakin kuin romanttisia maisemia ja taistelevia metsoja. Tarkkasilmäiselle luonnonystävälle taulut ovat kuin pieniä retkiä eri maisemiin tai jopa lajitiedon saloihin.
Selaan seitsemää rikosilmoitusta luonnonsuojelurikoksista. Kaikissa on hakattu liito-oravien pesimäpaikkoja, asialla on ollut Metsähallitus tai iso yhtiö, kaikki tältä vuosikymmeneltä, kaikki samassa poliisipiirissä. Kaikki rikokset on tehty Kainuussa, kaikkien tutkinnan ovat Oulun poliisilaitos ja syyttäjänvirasto estäneet.
Joulukuun numerossa pohditaan, mitä käy metsäoravalle, vieraillaan lintujen talviruokinnalla, seurataan suden jälkiä ja lähdetään myrskybongareiden matkaan. Lehdessä paljastetaan myös Vuoden turhake 2017!
Lapselle vanha kuusimetsä on aarreaitta, ja sitä se on myös metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta. Luonnontilaiset havumetsät ovat yhtä arvokkaita kuin trooppiset sademetsät – ja nykymenolla pian yhtä uhanalaisia.
Pihakoivumme kuolee, sillä tikat ovat hakanneet sen aivan ontoksi. Huomasimme ensin, että puun tyvelle ilmestyi vaaleaa purua. Mitä sille tapahtui? Metsätien varren koivu on talven aikana silputtu lastuiksi, ja pystyssä on enää kourumainen kara. Mikä sellaista tekee, ei kai orava?
Närhi käy keräämässä pihatammista terhoja ja kuljettaa niitä metsiin poskipussit pullollaan. Metsissä on tammen taimia tuhansittain, mutta kun olen itse yrittänyt kylvää, eivät terhot ole itäneet. Pitääkö terhojen kulkea närhen suolen läpi, jotta ne itäisivät? Miten närhi löytää terhokätkönsä?
Lokakuun numerossa tutustutaan luonnon parantaviin vaikutuksiin, käydään kävelyllä Helsingin Uutelassa, etsitään liito-oravaa ja pohditaan, palaako muuttohaukka etelään. Lehdessä paljastetaan myös Suomalaisin luonto -kuvakisan tulokset!
Mustikan, puolukan ja suomuuraimen satoja on ennustettu ja tilastoitu jo yli 20 vuotta. Ämpärit täyttyvät, sillä marjastusta harrastaa yli kaksi miljoonaa suomalaista – ja maistuvat marjat eläimillekin.
Kesämökillä on kaksi isäntää. Syksyllä kun asumus on laitettu talvikuntoon ja auton perävalot loittonevat pihatiellä, luonto ottaa mökin huomaansa. Pihapiiriin laskeutuva rauha houkuttelee eläimet esiin piiloistaan.
Koko viime vuoden nisäkäsharrastajat keräsivät pinnoja. Niitä kertyi kaikista luonnonvaraisista nisäkkäistä kautta maan – orava, siili ja rusakko olivat sieltä helpoimmasta päästä, mutta entäpä susi, hilleri tai kontiainen?
Luonto-Liiton klassikko Kevätseuranta saa nyt rinnalleen myös Talviseurannan. Talviseuranta kutsuu havainnoimaan talven etenemistä tarkkailemalla lumen ja jään muutoksia sekä talvisia eläinlajeja.
Lintujen asuntomessut rakennettiin Luumäen Jurvalaan puolen hehtaarin omakotitontille kevättalvella 2015. Pöntötys on tuonut pihalle valtavasti kuhinaa, jota talon asukkaat saavat seurata henkeään pidätellen.
Syyskuun numerossa opiskellaan petolintuja, tutustutaan kolmeen tuntemattomampaan syötävään sieneen, käydään Suomen erämaisimmassa paikassa ja liidellään liito-oravan kanssa.
ilmestyy 8.9. Liito-oravan voi hyvällä onnella nähdä päivälläkin. Suomessa tämä kiehtova laji on vielä kohtalaisen yleinen, mutta vähenee jatkuvasti. Kannen kuva: Benjam Pöntinen.
Eräänä kesäiltana Lappajärvellä unohdin laiturille pienelle lautaselle pari saippuapalaa. Aamulla saippuat olivat hävinneet, mutta lautanen oli paikoillaan. Kuka vei saippuat? Lokki, varis, orava vai hikinen hauki?
Muinaismuistot kytkeytyvät monin tavoin luonnonsuojeluun. Hakkuut, louhinta ja rakentaminen uhkaavat niitä siinä missä yövilkkaa, liito-oravaa tai pohjantikkaakin.
Suomen nisäkkäitten uhanalaisuusluokitus on päivitetty. Kahdeksan lajin uhanalaisuusluokka on nyt parempi kuin vuonna 2010, eikä yhdenkään lajin luokka ole arvioinnissa huonontunut.
Sosiaalinen media on tarjonnut valokuvaajille uusia tapoja jakaa kauniita luontokuvia yleisöilleen. Esittelemme viisi suomalaista luontokuvaajaa, joita kannattaa seurata Instagramissa.
Kysyimme elokuun numerossa lukijoidemme mielipidettä parhaasta ruokasienestä. Saimme miltei 500 vastausta. Lämpimät kiitokset teille niistä!
Tulos ei jätä arvailuille varaa.
Kylläpä suomalaisen luonnon kasvot ovat kauniit! Toimitus valitsi koko kilpailun voittajaksi haahkakuvan, jonka on ottanut Sven Forsell Kaarinasta. Esivalituista kuvista netissä järjestetyn yleisöäänestyksen voitti selvästi lappeenrantalaisen Anna-Liisa Pirhosen Kettu, hieno kesyyntyneen nuoren ketun kuva.
Olemme ruokkineet oravia maapähkinöillä. Nyt siilikin on alkanut käydä ruokintapaikalla ja syö pähkinöitä. Yksi siileistä jopa löysi oravan maahan tekemän kätkön ja popsi siitä pähkinät. Onko siilien kasvisravinnon käyttö tavallistakin?
Kansallispuistojemme kuopus Etelä-Konnevesi tarjoaa rauhaa ja monipuolisia elämyksiä, ikimetsiä ja erämaarantoja.
Lue Ritva Kuparin retkikokemuksista, jotka julkaistiin Suomen Luonnossa 5/2013. Tuolloin kansallispuisto oli vasta suunnitteilla.
Kesämökillemme Virtasalmella on ilmaantunut syksyisin vuoteeseen ja muihin paikkoihin kasvien siemeniä pikku kasoihin. Mikä otus niitä sinne kerää ja miksi?
Keltavahvero loistaa metsän siimeksessä kuin lamppu. Heiniä ja kuivia lehtiä siirtelemällä löytyy lisää pienempiä maan valoja. Olen sienessä, samoin on sienen lakilla venyttelevä etana. Yli 90 prosenttia ruokasienistä jää keräämättä. Mutta on niilläkin ottajia.
Jokaisessa kaupungissa, ehkä jokaisessa kaupunginosassakin, pitäisi olla hylätty talo. Kaikenlaiset talot käyvät, kunhan ne ovat ihmisen hylkäämiä, oman onnensa nojaan jätettyjä. Rintamamiestalot, isot huvilat, homeen valtaamat virastotalot – ei väliä. Tärkeintä on, että on taloja, joista ihminen on poistunut.
Sarvipöllö muistuttaa huuhkajaa, mutta on alle 40-senttinen. Se pesii peltojen tuntumassa Etelä- ja Keski-Suomessa, siellä täällä Kainuusta Perämeren perukkaan. Opi tunnistamaan sarvipöllön ääni!
Joudun loukuttamaan syksyisin hiiriä talostani. Pari kertaa olen havainnut loukkuun kuolleen hiiren mahassa noin pikkusormen kokoisen aukon aivan kuin joku olisi nakertanut sen ja syönyt mahasta jotakin. Paikkaan ei voi päästä juuri muita otuksia kuin lajitovereita. Harjoittavatko hiiret ja myyrät lajitovereidensa ruumiiden ryöstöä? Jos näin on, mitä ne syövät, mahalaukusta toisen syömää ruokaa vai maksan?
Maa- ja metsätalousministeriön tilaamassa arvioinnissa esitetään sudelle ja ahmalle tapporahaa. Projektipäällikkö Mari Pohja-Mykrä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista vastaa Suomen Luonnon kysymyksiin.
Olen seurannut ikkunasta, kun kärppä käy ikkunan edessä läskinpalalla aterialla. Miksi orava ja kärppä eivät välitä ruudun takana olevasta tarkkailijasta vaikka muutoin pakenevat ihmistä?
Korvatunturi kohoaa Itä-Lapin erämaassa. Sen terävät huiput kuulostelevat Suomen ja Venäjän rajavyöhykkeen rauhaa. Jäljistä päätellen tunturilla tallustelevat niin karhu, susi, ilves kuin ahmakin.
Lehden teemana on talviretkeily ja esittelemme 10 mielenkiintoista talviretkeilykohdetta ympäri maata. Tutustu myös nisäkkäiden talvipesiin, pihkan parantaviin vaikutuksiin sekä jääkarhun kapenevaan elintilaan.
Eläimillä on keinonsa selvitä Pohjolan talvioloista. Osa rakentaa pesän ja kotiutuu, toiset viettävät kulkurin elämää ja saalistavat. Mitä orava, kettu, mäyrä, ilves ja karhu ovat keksineet pakkasten varalle?
Mikkoa ja miuta ajaa kuvaamaan elämäntapa ja on tässä sanomakin: metsän kunnioitus. Miulla onkin se motiivi, että ihmiset tulisivat tietoiseksi metsien merkityksestä eläimille. kun metsät menetetään, myös eläimet katoavat.
Docventures ja Suomen Luonto järjestivät kuvakisan, jossa etsittiin övereintä luontokuvaa. Muutaman päivän kilpailun aikana kuvia tuli huikea määrä, lähes tuhat! Yleisö äänesti voittajaksi Pasi Kanniston kettukuvan. Katso myös muut finalistikuvat.
Koiramme löysi puiden keskellä olevalta aukiolta pienen linnunpesän, jossa näytti olleen heinillä vuorattu katto. Koira ehti rikkoa pesän, mutta poikaset eivät vahingoittuneet. Seuraavana aamuna poikasia ei enää ollut pesässä. Viekö emo poikaset pois, jos pesää on häiritty, vai olisiko jokin peto ehtinyt siepata ne?
Valtaosa Suomen metsien eläimistä on minulle uskomusolentoja. En ole ikinä nähnyt näätää enkä saukkoa, en edes kummankaan jälkiä tai pesää. Minulle on kerrottu, että Suomessa asuu myös muutama karhu, jopa susikin. Koska ajatus on minusta tenhoava ja olen yksinkertainen, luottavainen ihminen, uskon kernaasti näkemättäkin.
