Maan myynti
 suojeluun verovapaaksi

Monimuotoisuuden vähenemistä ei ole saatu pysähtymään. Vuonna 2010 maan myyntiä suojeluun rohkaistaan poistamalla verot.

Luonnon monimuotoisuus - elämän ehto
Luontoväki sai vuoden alkuun mieluisan muutoksen, kun maaomaisuuden myynti luonnonsuojelualueeksi tuli verovapaaksi. Taustalla on Luonnonsuojeluliiton aloite ja sinnikkyys. Muutos voi lisätä tarjontaa selvästi.

Luonnon monimuotoisuus viettää tänä vuonna YK:n julistamaa teemavuotta. Se ei alkanut hyvissä merkeissä, kun ilmastonmuutosta torjuva sopimus lykkääntyi joulukuussa Kööpenhaminassa. Ilmastonmuutos on paha monimuotoisuuden uhkaaja.

Luonnon rikkaus voi jo ennestään heikosti. Euroopan unioni asetti 2001 vaatimuksen pysyttää luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen 2010 mennessä.
”Ei ole pysähtynyt”, sanoo Suomen ympäristökeskuksen luontoympäristöyksikön johtaja, professori Heikki Toivonen. ”Luonnon monimuotoisuuden väheneminen jatkuu kaikkialla.”
”Esimerkiksi meillä Suomessa on tehty paljon hyvää tarkoittavia toimia, mutta samaan aikaan luonnon käyttö muuttuu jatkuvasti yhä intensiivisemmäksi.”

Toivonen mainitsee esimerkkinä peltoluonnon, jossa on säilytetty pientareita ja perinnemaisemia.
”Nämä saavutukset valitettavasti peittyvät yleiskehityksen alle.”

Uudeksi huolenaiheeksi hän nostaa rantaluonnon uhanalaisen tilan.

”Syynä ovat esimerkiksi umpeenkasvu ja rakentaminen ja jatkossa myös ilmastonmuutos.”

Rannat nousivat esiin, kun Suomen luontotyyppien uhanalaisuutta arvioitiin vähän aikaa sitten.

”Ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan paljon myös alkuperäiseen pohjoiseen luontoomme”, Toivonen arvioi.
Valoa luonnon teemavuoteen tuo onnistuminen monien lajien suojelussa. Esimerkiksi ilves ja karhu ovat palanneet koko maan asukeiksi ja linnuista vaikkapa meri- ja maakotka runsastuneet.

”Ilahduttavaa on myös, että ihmiset suhtautuvat myönteisesti luonnon suojelemiseen ja miettivät, mitä voisivat itse tehdä”, Toivonen sanoo.

”Myös suojelualueet hoidetaan Suomessa hyvin. Metsähallituksen Luontopalvelut on onnistunut tehtävässään.”

Suomen luonnonsuojeluliitto valitsi vuoden lajiksi raidan, joka on muullekin luonnolle tärkeä. Ympäristöministeriö lupaa vuoden kunniaksi perustaa Selkämeren kansallispuiston.

Antti Halkka

Omat työkalut