Päivystäjän salaisuus

Vanha kotkakoiras lomailee etelässä – naaras jää Kainuuseen.

kotka.jpg
kuva Juha Haikola

Kotka sai nimen Päivystäjä: sen rinnassa on vaalea kuvio, kuin varuskunnan päivystävän upseerin kaulalaatta.

Lemiläinen luontokuvaaja Timo Nurkka havaitsi Päivystäjän ensi kerran Savitaipaleella haaskaruokinnalla 2003. Siitä pitäen kotkaa on nähty sekä Savitaipaleella että läheisen Puumalan haaskalla. ”Se ilmestyy tänne marraskuun puolivälissä ja häviää uudenvuoden aaton tienoilla”, Nurkka kertoo. Vain 2007 Päivystäjää ei nähty lainkaan Kaakkois-Suomessa.

Juuri silloin, 22. joulukuuta 2007, kuhmolainen luontokuvaaja Antti Leinonen istui erämaasaunansa rapuilla ja katsoi kotkan pesälle. ”Ihmettelin, kun kotkia on kaksi. Sekä koiras että naaras pyörivät pesän lähistöllä.”

Muina vuosina näkösällä on ollut vain naaras. ”Koiras on aina häipynyt maisemista marras–joulukuuksi.”

Tarinat löysivät toisensa viime syksynä. Lappeenrannan seudun lintuharrastajat huomasivat Leinosen kuvaamassa, tuoreessa Kotkamailla-kirjassa tukuittain kuvia Päivystäjän näköisestä kotkasta.

”Soittelin Antille ja lähetin hänelle pari kuvaa sekä linnun rengastustiedot”, Nurkka kertoo. Vastaus tuli saman tien: ”Ihme juttu: sama kotka!” Leinonen kirjoitti.

Pian 19-vuotias Päivystäjä on rengastettu pesäpoikasena 1991 Perhon Salamajärvellä. Miksi se lomailee ­Kaakkois-Suomessa?

”Ehkä se auttaa näin naarasta selviämään niukasta talvesta”, ­Nurkka tuumaa. ­Ruokaa kuten ­kanalintuja ja ­jäniksiä on pohjoisessa vähän.
Päivystäjä ottaa aikamoisen ­riskin etelänlomillaan. Joulukuussa, ­Päivystäjän poissa ollessa, Leinonen huomasi, että sen reviirillä ­maleksii nuori kotka, joka teki tuttavuutta ­yksinäiseen naaraaseen.

”Seuraavana päivänä Päivystäjä palasi ja sillä näytti kyllä sujuvan mukavasti puolisonsa kanssa”, Leinonen raportoi.
Jäämme odottamaan, kumpi koiras naaraan kanssa pesii.

Juha Kauppinen

Omat työkalut