Horkkahyttynen
Aikuisina talvehtivat itikat hakeutuvat kosteisiin sisätiloihin kuten tämä marraskuussa kuvattu yksilö.
Horkkahyttyset levittivät toista sataa vuotta sitten Suomessa malariaa, ja toisen maailmansodan aikana oli uusi epidemia ahtaan majoittumisen seurauksena. Malarian leviäminen Suomeen uudestaan on kuitenkin epätodennäköistä. Lokakuussa Helsingin yliopistossa väitöskirjaansa puolustaneen Lena Huldénin mukaan malaria tarvitsee levitäkseen ihmisestä toiseen niin ahdasta asumista, että keskimäärin ainakin neljä ihmistä nukkuu samassa tilassa. Tämä ehto ei täyty nyky-Suomessa. Malarialoision lepoasteet maksassa alkavat aktivoitua vasta, kun ihminen joutuu horkkahyttysen pistämäksi.
KUVA Juhani Kosonen / Teksti Kauri Mikkola


