Sopulivaellus jäi haaveeksi, mustikkasadon vei paikoin halla

Tunturisopulien vaellusta odotettiin viime talvena malttamattomasti, mutta kanta romahti maalis–huhtikuussa. Siksi sopuleista ei juuri kertynyt tietoja.
Sopuleita näkyi kuitenkin jonkin verran paikoissa, joissa ne eivät normaalisti liikuskele. ”Muutamia sopuleita juoksi Inarin keskustan kaduilla samoin kuin kaupunkia ympäröivissä metsissä”, professori Heikki Henttonen Metsäntutkimuslaitokselta (Metla) sanoo. ”Jos olisi tullut kunnon vaellus, niin koko Inari olisi ollut karvanaamoja täynnä.”
Sopulivaellus saattoi tukahtua tiivistyneeseen lumeen, myös pedot olivat joukolla liikkeellä. Porotkin pistelivät sopuleita poskeensa. ”Ne potkivat sorkillaan lunta ja kaivoivat otukset esille”, Henttonen kertoo. ”Viime talvena eräs poromies näki, kuinka poro jopa ajoi sopulia takaa ja tappoi sen.”
Nisäkästutkijan mukaan vaelluksen saattoi estää myös ravintopula. ”Sammal on monin paikoin kaluttu putipuhtaaksi ja tiivistynyt lumi on estänyt sopuleja siirtymästä uusille ruokamaille.”
Lumen sulaminen tuntureilta paljastikin ankean totuuden: läjäpäin raatoja.
Henttosen mukaan loppukesällä tuli tietoja, että sopuleja näkyy taas jonkin verran. ”Pieni siemen on olemassa.”
Halla vei osan
mustikankukista
Mustikan kukinnan aikaan satonäkymät olivat kohtalaiset. Metla viestitti kesäkuun alussa, että kukkia on keskimääräistä enemmän koko maassa ja kokonaistilanne on hyvä. Halla oli kuitenkin ehtinyt mustikkakasvustoihin muun muassa Etelä-Suomessa ja Suomenselällä.
Heinäkuussa jo tiedettiin, että suuret satotoiveet voitiin unohtaa. Hallan lisäksi syynä olivat koleudesta johtuva pölyttäjähyönteisten vähäisyys.
”Pölyttävien hyönteisten määrät lisääntyivät kesäkuun lopulla, mutta mustikan kukinnan ajankohta oli silloin jo mennyt ohi Etelä- ja Keski-Suomessa”, tutkija Kauko Salo Metlasta raportoi.
Paikoin mustikoita oli kuin ennenkin, kuten tamperelainen 40 vuotta Ruokolahdella Talkkunan kylässä marjastanut Eila Hanhinen kertoo.
”Mustikkamaat ovat pysyneet samoina, vain avohakkuut ovat muuttuneet puolukkavaltaisiksi. Mustikoita on silti useimpina vuosina enemmän kuin jaksan kerätä. Joka vuosi täytyy kuitenkin kierrellä ja etsiskellä, koska aina eivät samat mättäät tuota.”
Hanhisen mukaan mustikan laatukin vaihtelee vuosittain ja paikoittain: ”On isoja ja pieniä, ehjiä ja elukansyömiä, liian kirpeitä ja suuhunsopivia, terveitä ja tautisia.”
Myös raahelaisen Antti Sippalan mustikkamaat ovat säilyneet lähes entisel­lään. ”Mustikkametsäni ovat harvennushakkuiden jälkeen avartuneet, ja aurinko pääsee paistamaan varvikkoon asti”, hän kertoo. ”Marjat näyttävät nyt kypsyvän nopeammin. Ämpäri täyttyy pian ennätyssuurista mustikoista.”
Sippalalla on marjametsäänsä vain 500 metrin matka, joten hän pääsee sinne tuossa tuokiossa. Hän kerää vuosittain mustikoita noin 110 litraa, eikä ole viiteen vuoteen ostanut yhtään banaania tai appelsiinia.
”On kansantaloudellinen vahinko, että luonnonmarjojen keruu on hiipunut”, toteaa Sippala, joka kertoo saaneensa koirien ulkoiluttajilta jopa ”sääliviä katseita”, kun hän on astioineen kiiruhtanut metsään.
Sen sijaan turenkilaisen Martta Lehtosen marjamaat ovat menneet. ”Vielä 2005 marjoja oli paljon, mutta sen jälkeen niitä ei ole näkynyt. Mikä on meidän marjamaamme tuhonnut?” hän ihmettelee.
”Liekö syy siinä, että metsiä on hakattu avoimiksi, sillä mustikka pitää enemmän satumaisesta siimeksestä.”
Aiemmin Lehtosen piti ottaa marjaretkelle useita astioita, jotka täyttyivät tuota pikaa. ”Oli suuri ilo kerätä marjoja, kun niitä todella oli.”

Alice Karlsson

Kuvat Kuvaliiteri

Lue lukijoiden kirjoittamia tarinoita mustikoista.