Itämeren hylkeet tervehtyvät
Ympäristömyrkyt stressaavat edelleen Itämeren hylkeitä, mutta ne voivat jo selvästi paremmin kuin aikoihin.

- PARANEMAAN PÄIN. Itämeren norppa toipuu ympäristömyrkkyjen aiheuttamasta kohdunkuroumataudista.
Itämerennorpat voivat paremmin kuin 20 vuotta sitten, mutta niiden terveydentila voidaan edelleen luokitella stressaantuneeksi ympäristömyrkkyjen kuten ddt:n ja pcb:n vuoksi.
Myrkkyjen vaikutus näkyy norpalla korkeina kilpirauhashormonitasoina ja A-vitamiinipitoisuuden alenemisena. Hylkeet pystyvät kuitenkin kompensoimaan myrkkyjen vaikutuksia.
Norpan ja hallin hormonisysteemit reagoivat eri lailla myrkkyihin, ja lajien erot on havaittu myös patologisissa oireissa.
Tutkija Heli Routti vertasi Turun yliopistossa tarkastetussa väitöskirjatyössään jäämerennorppaa ja itämerennorppaa keskenään ja havaitsi, että Itämeressä elävällä norpalla on myrkkyjä elimistössään 10–20 kertaa enemmän kuin Huippuvuorilla elävällä norpalla.
”Kymmenen vuotta sitten ero oli vielä 80-kertainen”, hän sanoo.
Noin 60 prosenttia norppanaaraista kärsi lisääntymisen estävästä kohdunkuroumataudista 1970–1980-lukujen vaihteessa, mikä yhdistettiin ympäristömyrkkyjen korkeisiin pitoisuuksiin Itämeressä. Tautia on nykyisin neljänneksellä lisääntyvistä naaraista .
Hallilla korkeat myrkkytasot aiheuttivat luuston haurastumista, suoliston haavaumia ja lisämunuaisen kuoren liikakasvua, mutta myös hallien terveydentila on kohentunut.
Alice Karlsson / kuva Seppo Keränen

