Sipoonkorpi tulossa suojeluun
Pääkaupunkiseudun itäpuoli saamassa oman, monipuolisen kansallispuistonsa.

- METSÄÄ JA KULTTUURIA. Tulevan Sipoonkorven kansallispuiston alue on osin vanhaa kulttuurimaisemaa, joka jää entiselleen.
Metsähallituksen vielä julkaisematon selvitys käsittelee kansallispuiston perustamista Sipoonkorpeen. Laajimmassa vaihtoehdossa puistoon liitettäisiin myös korven eteläpuoliset, jo suojellut alueet kuten Helsingin Mustavuoren lehto sekä Östersundomin natura-lintuvedet.
Kansallispuiston perustamisedellytyksiä selvitellyt Metsähallituksen entinen erikoissuunnittelija, nyt eläkkeellä oleva Hannu Ormio on sitä mieltä, että Sipoonkorpi täyttää kaikki kansallispuiston perustamisedellytykset.
”Sipoonkorven luonnonarvot perustuvat laajaan ja yhtenäiseen metsäalueeseen, joka on lajistoltaan erittäin monipuolinen. Sipoonkorvesta on tavattu esimerkiksi peräti noin 130 kääpälajia, mikä lienee Suomen ennätys.”
Ormion mukaan Sipoonkorvesta on löydetty noin 30 uhanalaista ja 47 silmällä pidettävää eliölajia.
Puistoon liitettäviksi ehdotettavat laajat rannikon natura-alueet tuovat mukaan hienoa merenrannikkoa sekä sen reheviä rantalehtoja ja lintulahtia.
Suurten väestökeskittymien ja retkeilypaineen takia korpeen on joka tapauksessa pakko kehittää palveluita ja retkeilyrakenteita.
”Kansallispuisto on tähän paras tapa.”
Nykyinen kansallispuistoverkko täydentyisi myös hienoilla kulttuurimaisemilla sekä historiallisilla ja esihistoriallisilla muinaisjäännöksillä.
Kansallispuistoa voidaan vielä tämän jälkeen täydentää etelärannikon läheisillä natura- ja muilla suojelualueilla sekä hankkimalla vapaaehtoisin kaupoin arvokkaimpia luontokohteita. Näin puisto ulottuisi monipuolisena myös Helsingin alueelle.
Lisäksi jo aiemmin Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakuntakaavoissa osoitetut viheryhteydet ja viheryhteystarpeet rannikon natura-alueille Mustavuori–Kasabergetiin ja Östersundom–Kapellvikeniin olisi mahdollista toteuttaa.
Puisto olisi näin mahdollisimman yhtenäinen ja helpottaisi alueen suunnittelua ja eläinten liikkumista.
Metsähallitus laati selvityksensä osana hallitusohjelmaan kuuluvaa velvoitetta selvittää Sipoonkorven kansallispuiston perustamismahdollisuudet. Kansallispuistolla on laaja kannatus muun muassa Helsingissä ja Vantaalla.
Ismo tuormaa

