Ruuhkamaksut jakavat kansan

Kyselytutkimuksen suurimmat erot etelän ja pohjoisen välillä.

ruuhkamaksu.jpg
Pitäisikö pääkaupunkiseudulla ottaa käyttöön ruuhkamaksut?

Lievä enemmistö suomalaisista kannattaa ruuhkamaksujen ottamista käyttöön pääkaupunkiseudulla, ilmenee Suomen Luonnon Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Kysymykseen ”Pitäisikö pääkaupunkiseudulla ottaa käyttöön ruuhkamaksut?” 43 prosenttia vastasi kyllä. Kielteisesti vastanneita oli lähes yhtä paljon, 38 prosenttia.

Myönteisimmin ruuhkamaksuihin suhtautuvat 25–34-vuotiaat; kuusi kymmenestä kannattaa maksuja. Ei-vastauksia tuli eniten 15–24-vuotiailta. Ikäryhmästä 55 prosenttia vastustaa maksuja. Keski-ikäiset ja iäkkäimmät kannattavat muutosta, mutta enemmistö on niukka ja jää virhemarginaaliin.

Ammattiryhmistä eniten ruuhkamaksujen kannalla ovat toimihenkilöt, asiantuntijat, johtavassa asemassa olevat ja yrittäjät. Heistä puolet olisi valmis maksamaan ruuhkamaksuja.

Työntekijöistä ja eläkeläisistä neljä kymmenestä on samaa mieltä. Lähes kolmanneksella eläkeläisistä ei ollut asiaan kantaa.

Keski- ja hyvätuloiset puuttuisivat ruuhkiin hanakimmin. Heistä puolet laskuttaisi ja neljä kymmenestä jättäisi laskuttamatta autoilijoita.
Lapsiperheet kannattavat maksuja muita talouksia hieman enemmän. Naisten ja miesten välillä ei ole merkittävää eroa. Kummatkin puoltavat lievästi ruuhkamaksuja.

ruuhka.jpg
Kuva Matti Björkman/Lehtikuva

Asuinkunnan koolla ei ole suurta vaikutusta tulokseen. Kyllä-kanta on lievästi niskan päällä joka ryhmässä.

Pääkaupunkiseudulla, jota maksut koskisivat, ihmisten mielipiteet menevät tasan. Asukkailla on myös jonkinlainen kanta asiaan: vain seitsemän prosenttia ei osannut vastata puolesta tai vastaan.

Muualla Etelä-Suomessa puolet väes­tä kannattaa ja kolmannes vastustaa maksuja. Ruuhkamaksuja puolletaan siis eniten ruuhka-Suomessa.

Eniten taksoja vastustavat pohjois- ja itäsuomalaiset. Länsi-Suomessa mielipiteet menivät kyselyssä tasan.

Tutkimuksessa haastateltiin 503:a vastaajaa helmikuun alussa. Otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinalueen ja talouden koon mukaan koko Suomea edustavaksi.

 

 

Valtuusto voisi hyväksyä maksut

Valtaosa Helsingin valtuustosta kannattaa ruuhkamaksujen käyttöönottoa pääkaupunkiseudulla. Vihreää valoa maksuille näyttävät vihreät, sdp ja vasemmistoliitto. Ryhmillä on yhdessä enemmistö valtuustossa.

”Kannatamme ruuhkamaksuja ja niiden selvittämistä. Tukholman ja Lontoon ruuhkamaksuista on erittäin hyviä kokemuksia liikenteen ja päästöjen vähentämisesta ja siksi myös Helsingissä pitäisi ottaa maksut käyttöön. Selvityksellä ja kokeilulla pitäisi lähinnä selvittää, millainen malli toteuttamiseen valitaan”, sanoo vihreiden ryhmänjohtaja Mari Puoskari.

”Ruuhkamaksut on syytä ottaa käyttöön asiaa koskevan perusteellisen selvityksen jälkeen. Haluamme edistää joukkoliikenteen käyttöä, ehkäistä ilmastonmuutosta ja lisätä keskustan viihtyvyyttä”, sdp:n ryhmänjohtaja Jorma Bergholm kertoo.

”Vasemmistoliitto kannattaa ruuhkamaksuja. Olemme tuoneet tämän esille monesti valtuustossa. Myös eduskuntaryhmä kannattaa ruuhkamaksuja, olemme tehneet asiasta lakialoitteen”, sanoo ryhmänjohtaja Paavo Arhinmäki.

Juha Honkonen

 

Omat työkalut