Poliittinen eläin

kuva Staffan Widstrand/kuvattu tarhassa

Ilveksiä saa tänä vuonna ampua lähes kaksi kertaa niin paljon kuin viime vuonna. Maa- ja metsätalousministeriö nosti lupakiintiön  214:ään viimevuotisesta 127:stä.

Kai sen täytyy olla ministeriölle ainakin pikkuisen kiusalliselta ottaen huomioon, että ilves on Euroopan unionin rauhoittama, ”yhteisön tärkeänä pitämä laji, joka edellyttää tiukkaa suojelua”.

Näin määritellään ilveksen ja muiden EU:n luontodirektiivin liitteen neljä lajien suojelu (tarkempi selitys jutun lopussa).

Ilveksiä on nyt 1500. Se on kaksi kertaa enemmän kuin Suomen liittyessä EU:hun. EU ei varmasti ole lähivuosina puuttumassa Suomen ilveksen metsästykseen.

Metsästyksen huomattava lisääminen on silti kiinnostava kysymys. Se johtaa tutkimaan kysymyksiä kuten: Mitä tarkoittaa kannan hoito?

Mitä tarkoittaa tiheyden karsiminen? Milloin ilveksiä on liikaa ja kenen mielestä?

Vahinkoja tuskin nimeksi

Suomen Luonto selvitti Suomen työ- ja elinkeinokeskuksista (TE-keskus) niihin ilmoitettujen ilvesvahinkojen määriä.

Uudellamaalla ilvesten määrästä on kohistu; niitä on ilmaantunut Helsinkiin asti. Kuinka on vahinkojen laita?

”Ei yhtään ilvesvahinkoa viiden viime vuoden aikana Uudellamaalla”, raportoi Pasi Hurttala TE-keskuksesta.

Entä Pohjois-Savossa, missä ilveksiä on paljon ja metsästyksen lisääminen on noussut viime aikoina esille? Vahingoista ei tullut TE-keskukseen 2008 yhtään ilmoitusta, 2007 yksi epävarma (porsaita tappoi joko ahma tai ilves), 2006 kaksi lammasvahinkoa, 2005 ilves tappoi yhden hoitoporon, 2004 ei tullut yhtään ilmoitusta.

Myös Pirkanmaalla ilves on aiheuttanut närää. Omavastuutason (250 euroa) ylittäviä vahinkoja  on sielläkin olemattoman vähän: yksi vuodessa lukuunottamatta vuotta 2007, jolloin ilmoituksia tuli kaksi.

Yllättävää on, että viime vuonna, kun ilveksiä oli enemmän kuin vuosikymmeniin, vahinkoja oli edeltäviä vuosia vähemmän: vain seitsemän TE-keskuksiin ilmoitettua vahinkoa poronhoitoalueen eteläpuolella. Luvussa on mukana 12 poronhoitoalueen eteläpuolista TE-keskusta pois lukien Kainuun TE-keskus, jossa susien ja ilvesten tekemät vahingot oli ilmoitettu yhtenä lukuna ja Keski-Pohjanmaan TE-keskus, joka ei vastannut kyselyyn. Mukana ovat vahingot, jotka ylittävät omavastuusumman.

Yhtään ilmoitusta ilvesten tekemistä vahingoista ei tullut viime vuonna seuraaviin TE-keskuksiin: Pohjois-Savo, Etelä-Pohjanmaa, Satakunta, Uusimaa, Varsinais-Suomi, Etelä-Savo ja Pohjois-Pohjanmaa. Eniten vahinkoja oli Hämeessä ja Pohjois-Karjalassa, molemmissa kaksi kappaletta.

Kyselyn tulokset tekevät turhiksi ainakin pyrkimykset, joissa ilveksen metsästystä on haluttu lisätä vahinkojen kasvun ehkäisemiseksi.
Ilvesvahingot nimittäin elävät puheissa mukana, kun petopolitiikkaa tehdään, vaikka virallisesti vahinkojen vähyys on tiedossa. Esimerkiksi Keski-Suomen liitto ounasteli ilvesvahinkojen määrän lisääntyvän ilveskannan kasvaessa, kun se 2006  kommentoi maa- ja metsätalousministeriölle tuolloin tekeillä ollutta kannanhoitosuunnitelmaa. Näin ei siis ole käynyt.

”Syynä ilvesten aiheuttamien vahinkojen vähäisyyteen on se, että Suomessa on niin vähän lampaita. Esimerkiksi Norjassa lampaita ja vahinkoja on paljon”, sanoo suurpetovastaava Ilpo Kojola Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta.

Juha Kauppinen

Luontodirektiivin liitteet

EU:n luontodirektiivin liitteessä neljä on ”yhteisön tärkeänä pitämiä lajeja, jotka edellyttävät tiukkaa suojelua”, ilveksen lisäksi esimerkiksi naali ja saimaannorppa. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisemassa ilveksen kannanhoitosuunnitelmassa ehdotetaan (2007), että Suomi ajaisi ilveksen siirtämistä liitteeseen viisi. Tällöin sen metsästäminen helpottuisi oleellisesti Viitosliitteeseen kuuluu esimerkiksi metsäjänis.

Lue lisää juuri ilmestyneestä lehdestä.