Kansa haluaa tiukkaa norpansuojelua
Suomen Luonnon kyselyn mukaan kahdeksan kymmenestä kannattaa verkkokieltoa norppavesille. Kansa on myös pettynyt ministeri Sirkka-Liisa Anttilan toimintaan norpansuojelussa.

- KAKSOSET? Norppakevään ihmeellisyyksiin kuuluvat kaksi saman emon imettämää kuuttia, joille luontokuvaaja Juha Taskinen antoi nimet Arka ja Parka. Kuva Juha Taskinen
Suomalaiset kannattavat yhä selvemmin saimaannorpan tiukkaa suojelua. Tämä ilmeni, kun Suomen Luonto toisti toukokuun lopussa Taloustutkimuksella ensi kerran helmikuussa teettämänsä mielipidemittauksen verkkokalastuskiellon kannatuksesta suomalaisten keskuudessa.
Kiellon suosio on selvästi noussut. Nyt verkkokalastuksen kieltämistä kevätkesällä kannattaa 81 prosenttia vastaajista, kun luku oli helmikuussa 68 prosenttia. Itä-Suomessa, johon Saimaakin kuuluu, kiellon kannatus on suunnilleen ennallaan eli 80 prosentissa (entinen 78 prosenttia).
Saimaannorppien kuutteja syntyi tänä vuonna Metsähallituksen mukaan vain 44, kun yleensä määrä on yli 50. Kun kuusi kuoli pesään, 38 kuuttia lähti maailmalle. Siellä niiden suurin uhka on hukkuminen kalaverkkoon.
Ensimmäisestä hukkuneesta kuutista saatiin tieto toukokuun lopulla. Verkko koitui kuutin surmaksi lähellä poikaspesää ja alueella, jolla verkot tiedettiin norpan uhkaksi.
Luonnonsuojeluliiton mielestä verkkokuolemien alkaminen jälleen oli merkki Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) epäonnistumisesta norpan suojelussa kalanpyydyksiltä.
”Ministeri ei ole puheistaan huolimatta onnistunut lopettamaan kuuttien hukkumisia”, sanoo liiton luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen.
Kuronen on kalastuslakityöryhmän jäsen, ja hänen mukaansa verkkokalastuskiellon mahdollistava lakimuutos olisi syntynyt muutamassa viikossa.
”Jos tahtoa olisi.”

- Pitäisikö verkkokalastus kieltää kevätkesäksi Saimaalla alueilla, joilla pyydyskuolemat ovat saimaannorpan poikasille suuri vaara?
Koko maan naisista 88 prosenttia ja miehistä 75 prosenttia kannatti nyt kieltoa. Naisista vain kuusi prosenttia vastusti sitä, joten naisena Anttila kuuluu kuuden prosentin vähemmistöön.
”Lähes kaikki suomalaiset näyttävät olevan sitä mieltä, että parin kuukauden kielto norppavesillä ei ole kohtuuton vaan välttämätön norpan suojelemiseksi”, Kuronen kommentoi.
Suomen Luonto kysyi myös ministeri Anttilan onnistumisesta norpan suojelussa. Vain 16 prosenttia vastaajista katsoi ministerin onnistuneen. Toisaalta suuri osa ”ei osannut sanoa”, joten Anttilan katsoi epäonnistuneen 41 prosenttia vastaajista (vain pääkaupunkiseudulla yli puolet valitsi tämän vaihtoehdon).
Tutkimus tehtiin ennen tietoa verkkokuolemien alkamisesta.
”Anttilalla on vielä tilaisuus toimia”, Kuronen korostaa.
”Tarvitsemme lain, jossa selkeä verkkokalastuskielto on viety kartoille. Jotta asia olisi täysin kunnossa ennen ensi vuotta, asiassa ei voi odottaa hetkeäkään. Lisäksi valvonnan ja valistuksen merkitys on olennainen.”
Luonnonsuojeluliitto on vauhdittanut norpan suojelua myös kentällä ”vaihda verkko katiskaan” -tempauksilla. Jo parisataa verkkoa on saatu näin pois norpan vesiltä. Kuuttien pahin hukkumisvaara on ohi heinäkuussa.
Antti Halkka

