Kahdeksan erämaata suojeluun Lapissa

Kahdeksan ison metsäalueen suojelu ilahduttaa luonnonystäviä ja teollisuutta.

Lapin pitkään aikaan tärkein suojelupäätös tehtiin lokakuussa, kun Greenpeace ja Metsähallitus sopivat kahdeksan erämaisen metsäalueen suojelusta.

Alueiden koko on yhteensä noin 800 neliökilometriä, josta metsämaata 350 neliökilometriä.

”Metsät ovat todella hienoja ja lähes tiettömiä”, sanoo Muddusjärveltä puhelimeen tavoittamani Greenpeacen metsäkampanjavastaava Sini Harkki.

”Esimerkiksi Peurakaira on suoraa jatkoa Hammastunturin erämaalle, jota voisi nyt laajentaa sadoilla neliökilometreillä.”

Harkki juhlisti luonnon voittoa Peurakairassa seurueessa, johon kuului myös Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen.

Suojelupäätös onkin tärkeä myös pohjoisen metsäteollisuudelle, joka oli sopimassa asiasta saamelaisten edustajien, Lapin liiton ja Greenpeacen kanssa.

”Suojeluun johti se, että metsien arvoista saatiin kiistaton näyttö”, sanoo Harkki.

Luonto-Liiton metsäinventoijat kartoittivat esimerkiksi Peurakairan luonnon ruutu ruudulta. Vapaaehtoistyötä tehtiin tuhansia tunteja ja Metsähallituksen uhanalaistieto kolminkertaistui.

Luontoarvojen takia metsien puusta tuli vaikeaa myytävää. Puu ei myöskään ollut enää tarpeen, koska nuorempien ikäluokkien metsiä oli varttunut hakkuuikään.

Alueiden suojelun myötä Lappi säilyy näiltä osin sellaisena kuin se on mielikuvissamme tai vaikkapa Matti Snellmanin oheisessa kuvassa.

”Toivon, että Inarinkin loput kiistat saadaan samassa hengessä sovittua”, sanoo Sini Harkki.

Luonnonsuojelijat odottavat seuraavaksi Metsähallitukselta vastaantuloa Kainuussa, missä Luonto-Liiton mukaan on jäänyt suojelematta hienoja, myös virkistyskäytölle arvokkaita kohteita.

Antti Halkka

Kartta.jpg
SUOJAAN HAKKUILTA: 1. Raakevuoma, 2. Pokka-Pulju, 3. Peurakaira, 4. Painopää, 5. Jooseppitunturi, 6. Ahmatunturi, 7. Isoselkä, 8. Moukavaara
Omat työkalut