Maailmalla lämmintä – Euroopassa kylmää

- KYLMÄLLÄ VYÖHYKKEELLÄ. Koko maapallon pintalämpötila oli tammikuussa NASAn mukaan keskimääräistä 0,7 astetta korkeampi. Euroopassa ja USA:n kaakkoisosassa oli selvästi tavallista kylmempää.
NASA:n mittauksista tekemän yhteenvedon mukaan maailman pintalämpötila oli 2010 tammikuussa 0,7 astetta vuosien 1951–1980 keskiarvoa korkeampi. Laaja kylmä vyöhyke rajoittui Eurooppaan ja osaan Aasiasta. Kun Arktinen alue, Kanada ja tropiikki olivat tavallista lämpimämpiä, kokonaisuus jäi plussan puolelle.
Maailmaa lämmittää parhaillaan ilmastonmuutoksen ohella El Niño -ilmiö. Siinä trooppinen Tyynimeri lämpenee. Lämpeneminen leviää vähitellen myös muihin trooppisiin meriin, ja ilman kiertoliikkeet muuttuvat, minkä seurauksena esimerkiksi Pohjois-Amerikan pohjoisosat lämpenevät.
Sveitsiläisen ilmastotutkijan Stefan Brönnimannin mukaan El Niñon vallitessa Euroopassa on taipumus kylmään talvisäähän, tosin melko oikukkaasti. Esimerkiksi sotatalvina 1940–1942 vallitsi El Niño, samoin 1987.
Selkeästi Euroopan pohjoisosien kylmyyteen liittyy Pohjois-Atlantin värähtely eli NAO-ilmiö. Se kuvaa länsituulten voimakkuutta ja matalapaineiden reittiä Atlantilta Eurooppaan. Kun NAO on negatiivinen kuten tänä talvena, matalapaineet ovat heikkoja ja suuntaavat Atlantilta Välimeren tienoille.
Tällöin voimakkaat länsituulet vähenevät Pohjois-Euroopassa ja kylmää ilmaa pääsee virtaamaan Siperiasta Eurooppaan.
Joulukuun NAO-indeksin arvo oli lähes ennätyksellisesti miinuksella, ja myös tammikuun NAO vuoden 1987 jälkeen matalin.
Antti Halkka

