Lohikalat koulunpenkillä

Harjoutus tekee mestarin. Lohi-istukkaita koulutetaan, koska niiden menestyminen luonnossa on heikentynyt kymmenen viime vuoden aikana. kuva Atti Koli

Viljelylaitoksista luontoon istutettavien lohen- ja taimenenpoikasten pitäisi pyydystää itse ruokansa ja vältellä samalla petojen hampaita. Näyttää kuitenkin siltä, että istukkaita vaivaavat rapakunto ja huono järjenjuoksu. Ratkaisuksi ongelmaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) sekä Helsingin yliopiston tutkijat ovat kehittämässä uusia, luonnonmukaisia viljelykalojen tuotantomenetelmiä.

Tulokset ensimmäisistä kasvatuskokeista ovat rohkaisevia: lihastreeniä ja aivojumppaa tarjoavissa viljelyaltaissa kalanpoikasten saalistus- ja suojautumistaidot kehittyvät paremmiksi kuin perinteisissä kasvatusoloissa. Poikaset pysyvät vaihtelevassa ympäristössä myös tavallista terveempinä.

”Uudet menetelmät vaikuttavat lupaavilta”, Menestyvä istukas -hanketta vetävä Rktl:n erikoistutkija Pekka Hyvärinen myhäilee.
Hän muistuttaa, että kaikki kokeet tehdään kaupallista tuotantoa vastaavilla kalatiheyksillä: ”On eri asia kasvattaa kymmentä kalaa kuin kymmeniätuhansia kaloja.”

Lohikalakannat kautta maailman ovat kärsineet voimakkaasti ihmisen toiminnasta. Niistä paikallisista populaatioista, joita ei vielä ole kokonaan menetetty, moni on laitoskasvatuksen varassa. Myös joistakin luonnossa lisääntymään pystyvistä kannoista ylläpidetään laitoksissa emokalastoja.

Vankeudessa kasvatettuja poikasia käytetään Suomessa sekä velvoiteistutuksiin että uhanalaisten ja heikentyneiden luonnonkantojen elvyttämiseen. Työssä on kuitenkin törmätty ongelmiin.

”Istukkaiden menestyminen luonnossa on heikentynyt erityisesti kymmenen viime vuoden aikana”, Hyvärinen kertoo.

Syyt ovat epäluonnollinen kasvatusympäristö ja laitoskasvatuksen aiheuttamat perinnölliset muutokset kaloissa.

”Laitosolot poikkeavat monin tavoin lohikalojen poikasten luonnollisesta jokiympäristöstä. Siksi ne suosivat kaloissa erilaisia ominaisuuksia kuin luonnonympäristö”, selittää Hyvärisen kanssa yhteistyötä tekevä professori Heikki Hirvonen Helsingin yliopistosta. Hänen tutkimusryhmänsä selvittää, miten voitaisiin tuottaa nykyistä paremmin luontoon sopeutuneita istukkaita.

Perinteiset kasvatusaltaat ovat avoimia ja paljaita. Kasvatit laiskottelevat niiden hitaissa virtauksissa. Pedoista ja ravintoeläimistä ei ole tietoakaan. Poikasia lihotetaan rasvaisella kuivarehulla.

Menestyvä istukas -hankkeessa osa kalanpoikasista saa uida Rktl:n Paltamon kalantutkimusasemalla altaissa, joihin on rakennettu piilopaikkoja kivistä, tiilistä ja muovinpaloista. Veden korkeutta sekä virtaussuuntaa ja -nopeutta vaihdellaan, mikä tuo vaihtelua myös ravinnon tarjoiluun.

”Periaatteena on jäljitellä tilanteita, joita kalat kohtaavat luonnossa, esimerkiksi rankkasateen jälkeistä veden pinnan nousua ja virtausnopeuden kasvua”, Hyvärinen selittää. ”Muutosten seurauksena myös ruokailu- ja suojapaikkojen asema muuttuu ja kalat joutuvat uuteen kilpailutilanteeseen.”

Virikealtaiden hyödyt käyvät selkeästi ilmi kasvatuskokeiden tuloksista: perinteisellä menetelmällä kasvatettujen taimenenpoikasten kuolevuus oli kokeissa moninkertainen verrattuna vaihtelevassa ympäristössä varttuneiden kalojen kuolevuuteen.

”Ero johtui pääasiassa siitä, että normaalimenetelmällä kasvatetut taimenet olivat miltei kymmenen kertaa loisitumpia kuin luonnonmukaisesti kasvatetut”, Hirvonen selittää.

Mahdollisimman alhainen kasvatusaikainen kuolevuus on tärkeää jo kustannussyistä: ”Se on tärkeää myös istukkaiden perinnöllisen monimuotoisuuden säilymiseksi. Kuolevuuden tulisi lisäksi kohdistua tasaisesti eri emojen poikasiin.”

Virikealtaiden taimenet olivat myös parempia uimareita kuin tavallisissa altaissa varttuneet kalat. Hyvä uintitaito voi olla ratkaiseva tekijä luonnossa selviämisessä.

Tutkijat ovat myös onnistuneet opettamaan laitoskaloja pelkäämään petoja. Opetetut lohenpoikaset osasivat välttää mateita paremmin kuin ilman opetusta jääneet kalat.

Piia Ahonen