Kumpi on oikea Edelfeltin toisinto?

Vuonna 1889 Albert Edelfelt maalasi Tammelassa taulun nimeltä Kaukolanharju auringonlaskun aikaan.

Todennäköisesti hän teki taulun oikeanpuoleisen kuvan paikalta, vaikka vasemmanpuoleinen näyttää ensisilmäyksellä lähes piiruntarkalta Edelfeltin taulun toisinnolta http://paintingdb.com/view/4601/

Kaukomaiseman ei saa antaa hämätä. Vasemmanpuoleinen kuva on otettu Kaukolanharjun 21 metriä korkean näköalatornin laelta, mutta Edelfeltin aikaan mitään tornia ei ollut. Edelfeltin lyijykynäluonnoksessa näkyy kyllä puupenkki, mutta sen päällä seisominen ei olisi paljon näkymää muuttanut.

Maiseman kuusettuminen johtuu osittain siitä, että Kaukolanharju on suojeltu. Pusikoitumista on tapahtunut kuitenkin myös muualla Suomessa, paikoilla, joihin suojelu ei ole vaikuttanut. Suomen Luonnossa 10/2011 on juttu Uusi Suomi, jossa kerrotaan, miten elämäntapamme on muuttunut 1800-luvun lopulta tähän päivään, ja miten tuo muutos näkyy maisemassa.

Suomi on kasvanut umpeen.

Teksti ja kuvat Jouni Tikkanen

kaukolanharjumaantasa2

Omat työkalut