Pielaveden tiltaltti lennähti vapauteen
Kerroimme numerossamme 3/2011 tiltaltista, joka jäi talvehtimaan Suomen ja sai turvapaikan pielaveteläisestä sikalasta.
Tiltaltille kävi hyvin. Kirjoittaja Janne Taskinen kertoo, että Pielaveden Säviäntaipaleessa navetan ja sikalan suojissa talvensa
viettänyt tiltaltti lennähti vapun jälkeen onnellisesti vapauteen.
– Avasimme sikalan ovet tuuletusta varten ja ei mennyt kovinkaan pitkään, kun lintua ei enää näkynyt enää rakennuksessa, Mäkipellon tilan isäntä Heikki Hakulinen iloitsi linnun selviytymisestä.
Hakulinen jää nyt jännittämään sitä, ilmestyykö sankaritiltaltti kesän pesimäkauden jälkeen syksyllä uudelleen sikojen seuraksi vai
lähteekö se normaalille muuttomatkalle Välimeren maihin.
– Hyvä hoito ja hyvät eväät sillä ainakin viime talvena oli. Tiedä vaikka se haluaisi jatkaa alivuokralaisena olemistaan.
Hakulinen arvelee tiltaltin syöneen viisikuukautisen sikalassa oleskelunsa aikana satoja pieniä kärpäsiä päivässä.
– Kyllä siinä ötökkä poikineen livahti linnun nokkaan, sillä pyydystettyjen hyönteisten yhteismäärä nousee noin
viiteenkymmeneentuhanteen, Hakulinen arvioi.
Viime talvi oli Hakulisten sikalassa ensimmäinen koko lihantuotantohistorian aikana, kun kärpäsiä ei tarvinnut erikseen myrkyttää.

