Turpeennoston vastustus lisääntyy
Turpeennosto näyttää herättävän yhä enemmän vastustusta. Tämä vesiensuojeluaktiivien tekemä arvio saa tukea tilastoista: Vaasan hallinto-oikeuteen tuli vuonna 2009 alle sata valitusta turvetuotannon ympäristölupapäätöksistä mutta vuotta myöhemmin 119.
Tämän vuoden aikana valituksia on tullut jo 111, joten valitukset näyttävät lisääntyneen yhä.
Noin joka neljännessä Vaasan hallinto-oikeuteen tulleessa valituksessa asialla on ollut itse Vapo, joka on ollut tyytymätön aluehallintoviraston päätökseen. Valtaosa valituksista on kuitenkin muiden tekemiä. Ilmiön taustalla lienee kansalaisten huoli kala- ja uimavesiensä pilaantumisesta turvesoilta karkaavan humuksen takia.
Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava vahvistaa liittoon tulleen yhä enemmän yhteydenottoja tavallisilta maaseudun ihmisiltä. Aiemmin Etelä-Savossa on vaikuttanut paikallinen "turverinki", mutta tänä kesänä kansanliikkeitä syntyi eri puolille eteläistä Suomea.
"Pohjois-Pirkanmaalla Parkanon seudulla on ollut jonkinlaista liikehdintää jo muutaman vuoden, samoin Saarijärvellä Keski-Suomessa. Uusia paikkoja on Multialla, Petäjävedellä ja Keuruulla", Sulkava kertoo.
Myös Seinäjoelta ja Joutsasta on Sulkavan mukaan oltu yhteydessä.
"Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessakin on liikehdintää."
Lisätietoja: toimittaja Jouni Tikkanen 050 432 8421

