”Biologia kiinnostaa ihan järjettömästi”

"Olen ollut kiinnostunut luonnosta aina. En muista aikaa, jolloin en olisi liikkunut luonnossa ja ollut biologivanhempieni mukana retkillä.

Kodin vaikutus on ollut hyvin suuri. Mihinkään ei voi vetää rajaa, jonka jälkeen olisin ensimmäisen kerran havahtunut huomaamaan ympärilläni olevan luonnon.

Koskaan en pienenä itse sanonut, eivätkä vanhemmatkaan sanoneet, että hyi yäk jollekin otukselle. Sen sijaan määritimme sen innokkaasti ja otimme selvää, miten se käyttäytyy ja missä elää. Myös tiedollinen luontosuhteeni on alkanut ihan pikkunaskalina.

Sellaista lajiryhmää ei olekaan, jota isäukko ei olisi määrittänyt jollakin tarkkuudella ja kertonut siitä tarinaa. Itsekin olen pyrkinyt samaan sekä omien lasteni että oppilaitteni kanssa. Sillä tavalla saadaan kyselijästä lähtöisin olevaa ja siksi myös kiinnostavaa keskustelua aikaan.

Lähdin laskemaan talvilintuja heti, kun pystyin seuraamaan isääni suksilla. Olin mukana myös rengastusreissuilla ja ylipäätään kaikkialla, minne isäni ja äitini riensivätkään.

Jossakin vaiheessa murrosiässä mukanaolo muuttui itsenäiseksi toiminnaksi. Pidin vähän etäisyyttä vanhempiini viettämällä aikaa muiden samanhenkisten nuorten kanssa. Kuuntelimme yökaudet kehrääjiä ja seurasimme mäyrien touhuja. Se oli jännittävää ja toisinaan hieman pelottavaakin.

Kouluaikana minua ja luontoharrastajakavereitani pidettiin hieman outoina. Siinähän ei ole mitään uutta, valitettavasti luontoharrastajia pidetään edelleenkin kummajaisina. Nuorten keskuudessa yhtenäisyyden paine on kova. Kaikkien pitäisi olla samanlaisia, ja jos vähänkin poikkeaa, on vaara tulla syrjityksi.
Luontoharrastajat ovat yleensä vähemmistönä. Muuta syytä siihen ei tarvitse olla.

Luontoharrastajat ovat usein kuitenkin vahvoja ihmisiä, ja jos heitä sattuu olemaan paljon, pahaa kierrettä ei synny. Reilut viitisen vuotta sitten koulussani oli tällainen harvinaisen iso luontoharrastajaporukka, joka uskalsi jopa staijata lintuja välitunnilla. Ja vaikka toiset kuinka vinoilivat, he eivät olleet moksiskaan. Saa nähdä koenko vastaavaa enää koskaan.

Ryhdyin opiskelemaan biologiaa Joensuun yliopistossa. Metsäalaakin olin jonkin verran ajatellut, mutta kun opiskelupaikka tärppäsi kerralla, se jäi. Valmistuin opettajaksi ja tutkijaksi, ja olen työskennellyt kymmenen viime vuotta Haapamäen yhteiskoulussa yläasteen ja lukion biologian lehtorina.

Biologiksi päätymistä en ole katunut päivääkään. Olen edelleen niin innostunut alastani kuin vain voi olla. Biologia kiinnostaa ihan järjettömästi.

Minulla on monta tutkimusprojektia menossa. Useat niistä ovat edelleen yhteisiä isän kanssa, mutta nykyään minä suunnittelen ja johdan ja isäukko on kenttämiehenä. Tutkimme saukkoja, liito-oravia, päiväperhosia, sammakoita ja metsäsopuleita sekä useita muitakin nisäkkäitä. Linnuista on meneillään montakin projektia. Kiinnostusta olisi myös kääpiin. Kerkesin jo hankkia oppaat ja harjoitellakin hieman, muttei siihen sittenkään liiennyt aikaa.

Pitkään harkittuani ja vaimoni kanssa keskusteltuani ryhdyin Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtajaehdokkaaksi. Hänen kannustuksensa ja tukensa oli päätöksessä ratkaiseva. Kun tulin yllättäen valituksi, isä oli aluksi kauhuissaan. Mihinkäs nyt menit pääsi panemaan?

Hän tuumi, etten mitenkään ehdi kaikkia virkojani hoitaa. Mutta olin ajatellut tämän valmiiksi ja karsin hommistani ensimmäiseksi työn. Jäin virkavapaalle vuoden alusta, jotta kerkeän jatkamaan myös tutkimuksiani.

Vakavimmat tämänhetkiset, kaikkia koskettavat ongelmat ovat monimuotoisuuden kato ja ilmastonmuutos. Niihin on pakko vaikuttaa, jos meinataan ylipäätään selvitä maapallolla. Luonnonsuojeluliitossa voin olla vaikuttamassa näihin asioihin edes hieman.

Toivon että liitosta tulee entistäkin aktiivisempi toimija, joka näkyy ulospäin suunnannäyttäjänä. Tärkeätä on, että saisimme aikaan rohkeita avauksia ja ratkaisuesityksiä."