Alku on ympäristöhallinnon loppu
Seuraavana lakkautuslistalla ympäristöministeriö?
Ympäristökeskukset aiotaan lakkauttaa valtion aluehallinnon uudistamisprojektissa, joka tunnetaan nimellä ALKU. Sen vauhti on kova.
ALKU-hankkeen käynnistäminen kesällä 2007 oli hallituksen ensimmäisiä suuria päätöksiä. Väliraportit ilmestyivät huhtikuussa, ja tavoitteena on saada uusi organisaatio toimimaan jo 2010.
Ympäristöhallinnon itsenäisyys on ollut monille myrkkyä. Miten ympäristökeskus voi kritisoida hanketta, jolle TE-keskus on valmis jakamaan tukiaisia, ihmetellään.
”On jopa kysytty, mikseivät ympäristöhallinnon virkamiehet noudata hallitusohjelmaa”, päivittelee erään ympäristökeskuksen johtaja.
Hallitus aikoo tehdä itsenäisyydestä lopun, koska sillä on tavoitteita, joita häiritsemään ei ympäristöviranomaisia kaivata. Näitä ovat esimerkiksi koskiensuojelulain purkaminen ja turpeen käytön raju lisääminen.
teksti: Mikko Niskasaari

