Haudatut eläimet voivat houkutella susia
Pihapiiriin huonosti peitetyt sianruhot houkuttelivat susilauman asutuksen tuntumaan Nurmeksessa loppuvuodesta.
”Kävimme tarkistamassa sudenjälkihavaintoja. Ihmettelimme lauman liikkeitä talon tuntumassa. Lauma oli myös oleillut läheisessä kuusitiheikössä”, kertoo tutkimusapulainen Reima Ovaskainen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta (Rktl).
”Jälkiä seurattuamme huomasimme lopulta, että sudet olivat syöneet sikoja, jotka oli haudattu navetan taakse.”
”Tämä oli ensimmäinen varmistunut tapaus. Näppituntuma on, että pihapiiriin huonosti haudatut kotieläimet ovat voineet muuallakin olla syy, miksi sudet ovat tulleet pihapiiriin”, toteaa Rktl:n suurpetovastaava Ilpo Kojola.
Nurmes kuuluu elintarvikevirasto Eviran luokituksessa syrjäisiin alueisiin, joilla eläinten hautaaminen pihapiiriin on sallittua. Hautaamisesta on ilmoitettava kunnaneläinlääkärille.
Ruhot on haudattava metrin syvyyteen ilman muovipussia. Asutummat alueet kuuluvat raatojen keräilyn piiriin. ”Niillä hautaaminen ei ole sallittua”, kertoo Taina Heimonen-Kauppi Evirasta.
”Eläinten hautaamisista on tekeillä selvitys, mutta tuloksia ei vielä ole. Hautaaminen on yleistä, ja sitä tapahtuu myös raatojen keräilyalueilla.”
Huonosti haudatut eläimet ovat uhka tautien leviämisen vuoksi. Ilmeisesti huolellisuus auttaa osaltaan myös susien loitolla pysymistä.
Teksti: Juha Kauppinen

