Öljyonnettomuus merkittävä uhka ydinvoimalalle

- Kuva: Vesa Klemetti / Lehtikuva
Öljyonnettomuudessa mereen joutunut öljy voi tukkia ydinvoimalan jäähdytysveden oton ja aiheuttaa vakavan ydinvoimalaonnettomuuden. Käyvälle voimalalle riski on vähäinen, prosentin osia, mutta huoltoseisokin vuoksi sammutetulle voimalle erittäin merkittävä, 13 prosenttia polttoaineen sulamisen kokonaisriskistä.
”Jos seisokissa olevan voimalan jäähdytys menetetään, kestää tunneista vuorokauteen ennen kuin tulee ongelmia”, kertoo Säteilyturvakeskus Stuk:n ylitarkastaja Jorma Sandberg. Ongelmat tarkoittavat Sandbergin mukaan polttoaineen sulamista ja ”vakavaa reaktorionnettomuutta”, sekä mahdollista radioaktiivista päästoä. Riskin merkittävyyteen herättiin vasta 2003. Suomenlahden öljyrahdin kasvu näkyy korostuneesti Loviisan edustalla, missä öljykuljetusten määrä on 50-kertaistunut vuoden 1995 tasolta. Loviisan ydinvoimalassa tehdaään parhaillaan vuosihuoltoa.
Teksti: Juha Kauppinen

