Jos susikantaa hoidettaisiin Metsästäjäliiton linjauksilla, sudet lähes häviäisivät Suomesta

30.3.2010. Suomen Metsästäjäliitto (SML) hämmensi pari viikkoa sitten linjauksellaan, jonka mukaan Suomessa on noin 360 sutta. Se on yli kaksi kertaa enemmän kuin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (Rktl) hetkeä aiemmin esittämä virallinen arvio, 150-160 sutta.

RKTL on esittänyt, että susikanta kestää vähintään 30 prosentin vuotuisen poistuman. Turun Sanomien mukaan Metsästäjäliiton puheenjohtaja Lauri Kontro on asiasta ”samaa mieltä”. Lehden mukaan hän pitäisi järkevänä sadan suden ampumista.

Rktl:n suurpetovastaava Ilpo Kojola on huolissaan siitä, mistä luvusta susien kaatolukuja lasketaan.

"Jos susien määrä Suomessa nyt olisi tuo Metsästäjäliiton tähtitieteellinen 360 eläintä, yksi lisääntymiskausi merkitsisi kannan kasvua noin 500 suteen", Kojola laskee.

"Tuosta määrästä 30 prosenttia on noin 150 sutta.”

”Kun viralliseen arvioomme susien määrästä (150-160) lisätään ensi kesän pentutuotto, se tarkoittaa, että ennen seuraavaa metsästyskautta maassamme on noin 200 sutta", Kojola ynnää.

"Jos niistä ammuttaisiin 30 prosenttia sen luvun mukaan, jonka Metsästäjäliitto on susien määräksi ilmoittanut, maahamme jäisi joitain kymmeniä susia", Kojola sanoo.

"Ei kanta nyt ihan kokonaan häviäisi, mutta pieniin se menisi."

”En haluaisi olla niiden ministeriön virkamiesten asemassa, jotka tällaista kannanhoitoa selittelisivät EU:lle”, Kojola sanoo.

***

Suomen Metsästäjäliitto on yksin susinäkemyksineen.

Tukea liitto ei saa edes metsästäjien lakisääteiseltä organisaatiolta Metsästäjäin keskusjärjestöltä (MKJ). MKJ asettuu apulaistoiminnanjohtaja Sauli Härkösen suulla asiassa Rktl:n kannalle: "Seisomme Rktl:n takana sataprosenttisesti. Se on parasta tietoa, mitä on tarjolla", Härkönen sanoo.

Metsästäjäin keskusjärjestössä ollaan selvästi ihmeissään Metsästäjäliiton villistä susiarviosta: "Heillä on siihen tietysti oikeutensa, mutta... tokihan sitä toivoisi, että kun lukuja tuodaan julkisuuteen, ne olisivat mahdollisimman luotettavia", Härkönen muotoilee.

"Pitää muistaa, että Rktl:n arvio perustuu meidän (MKJ:n) riistapiirien ja petoyhdysmiesten tietoihin", Härkönen kertoo.

Kun Metsästäjäliitto kyseenalaistaa virallisen susiarvion, se siis käytännössä kyseenalaistaa oman väkensä, metsästäjien asiantuntemuksen.


***

Rktl:n Kojola ei anna paljon arvoa Metsästäjäliiton arviolle.

"Liitto yksinkertaisesti laskee siinä samat susilaumat moneen kertaan", hän summaa.

"Maakuntarajat ja kuntarajat ovat taas monin paikoin ylikäymätön ongelma. Naapuriyhdistykset laskevat yhden ja saman lauman kumpikin omakseen", Kojola kuvailee.

Näin on esimerkiksi Kuhmon ja Sotkamon rajalla.

"Luoteis-Kuhmon ja Koillis-Sotkamon sekä Ristijärven kaakkoiskulmalla liikkuu viiden suden lauma, jossa oli ennen seitsemän sutta. Lauman susista kolmella on radiopanta, joten tunnemme sen liikkeet erittäin hyvin."

Metsästäjäliiton lukuja tutkaileva Kojola toteaa, että Sotkamosta on tuolla alueella tehty ilmoitus viidestä sudesta ja Kuhmosta seitsemästä sudesta.

"Tässä ei ole mitään vikaa sinänsä", Kojola huomauttaa. "On aivan luonnollista, että sama lauma ilmoitetaan eri kuntien alueelta."

"Ongelma on Metsästäjäliiton menetelmässä, jossa tätä ei ole otettu ollenkaan huomioon. Sudet on vain laskettu suoraan yhteen", Kojola sanoo.

Lopputuloksena Metsästäjäliiton laskelman mukaan alueella elää 12 sutta, kun siellä todellisuudessa elää yksi viiden suden lauma, joka liikkuu eri kuntien alueella.

"Sudet kun eivät tunnusta kunnanrajoja", Kojola sanoo.

Metsästäjäliiton arviota Lapin tilanteesta Kojola pitää poskettomana.

"Lapin susien määrä tiedetään hyvin. Siitä vallitsee meidän (Rktl), riistanhoitopiirin sekä Metsähallituksen välillä harmonia."

Yhteinen ymmärrys tarkoittaa, että Lapissa elää kymmenkunta sutta.

"Pikemmin alle kymmenen kuin yli, koska sieltä on metsästetty nyttemmin pari sutta", Kojola tarkentaa.

"Sen sijaan Metsästäjäliitto arvioi omissa laskennoissaan, että Lapissa eläisi 30 sutta", Kojola sanoo päätään pyöritellen.

"Pidän tuota lukua (30) mahdottomana."

***

Maa- ja metsätalousministeriö on jo sanoutunut irti Metsästäjäliiton korkeasta susiarviosta. Yleisradion Radio Kainuun mukaan ministeriö luottaa susien määrässä Rktl:n arvioon, joka on 150-160 sutta.

Juha Kauppinen
toimittaja

Lue Suomen Metsästäjäliiton puheenjohtajan vastaukset kritiikkiin.

Omat työkalut