Kotipihan vaahterat lehahtivat vihreiksi alle viikossa. Keväinen ilta-aurinko värittää vaahteran kukat heleän keltavihreiksi. Kesää kohden puut varjostavat pihaa yhä enemmän ja suojaavat asuntojen ikkunoita suven suoralta auringolta. Vuonna 1925 rakennetun talon ylväät vaahterat lienevät pihan alkuperäisiä puita. Puustossa viihtyy runsaasti lintuja rastaasta punarintaan.
Niin kauan kuin olen ollut töissä, muistan haaveilleeni toukokuusta, jonka olisin kotona. Nyt tämä kevät koitti, ensimmäinen toukokuu kotona yli kymmeneen vuoteen. Miltä se on tuntunut? Onko se vastannut odotuksia? Tästä näet kaikki Kevät saapuu -blogin kuvat yhtenä rimpsuna. Opiskellessani Jyväskylässä toukokuut tuntuivat vapailta. Toki oli kursseja, pahojakin, kuten pahamaineinen cumun kasvintunnistuskurssi, jota varten piti [...]
Espoon Nuuksiossa viimeistellään kovalla tohinalla 31.5. aukeavaa Suomen luontokeskus Haltiaa. Haltia seisoo Pitkäjärven rannalla jyrkässä rinteessä niin kuin se olisi aina ollut siinä. Rakennus on verhoiltu ulkoa tummaksi kyllästetyllä puulla, joka on kuin kuori Haltian ympärillä. Myös sisätilat lukuun ottamatta kellarikerrosta, on tehty puusta, jopa hissikuilut. Tunnelma Haltiassa on kotoisa ja lämmin. Sisätilojen vaalea puuverhoilu [...]
Olin neljä päivää pois kotoa, ja oikeastaan jo lähteissäni arvasin, että kotiin palatessani maisema on tyystin muuttunut. Niinhän se olikin. Yläreunan iso koivu, joka on heilunut tähänastisissa kuvissani lehdettömänä, on nyt saanut väriä. Ruohikko on yhä vihreämpi, samoin pensaat. Tästä näet kaikki Kevät saapuu -blogin kuvat yhtenä rimpsuna. Poissaolon aikana tulppaanit olivat puhjenneet kukkaan aamuauringon [...]
Lähes päivälleen kuukausi sitten, 7. huhtikuuta, oli takatalvi. Taisi jäädä tämän kevään ainoaksi näillä seuduin. Siis sellaiseksi, jossa lumeton maa todella sai yhtäkkiä uuden valkoisen vaipan ylleen päiväksi. Tein takatalvesta lyhyen merkinnän Kevät saapuu -blogiini. Sen verran herkullinen muutos on, kun pihaa katsoo nyt kuukautta myöhemmin, että poimin noista kahdesta näkymästä kuvaparin, joka on tässä yllä. [...]
Minua ajaa luonnon poluille muun muassa etsimisen ja löytämisen riemu. Tänään voin mennä katsomaan joko rentukat kukkivat Helsingin Lammassaaren pitkospuiden luona ja näkyykö viereisellä Kuusiluodolla keto-orvokkeja. Kasvitieteilijä Seppo Vuokko kertoi, että hän käy joka kevät tervehtimässä kangasvuokkoja eräällä harjulla kotinsa lähellä Kaakkois-Suomessa. Toistaiseksi ne ovat olleet siellä, ja ah – miten autuaalta se tuntuukaan. Se [...]
Myöhästyin! Halusin tietysti saada tallennettua aurinkoisen aamun blogin kuvaan, mutta könötin aamukahvin ääressä liian kauan, ja aurinko ehti mennä pilveen. Pihalla pyörähdys kuitenkin kannatti. Uusi sirkuttaja oli saapunut Länsi-Afrikasta. Tästä näet kaikki Kevät saapuu -blogin kuvat yhtenä rimpsuna. Kirjosieppo oli ensimmäisiä lintuja, johon kiinnitin huomiota aivan tuoreena lintuharrastajana 10-11-vuotiaana. En muista tarkalleen, kuinka linnut alkoivat [...]
Viimeinkin koitti se aamu, jolloin ulko-ovea auki tyrkätessäni puutarhasta kuului korkealla vihellyksellä alkava leppälinnun laulu! Enteilyt siitä, että odotettu kevääntuoja olisi kokonaan hylännyt korttelin, osoittautuivat siis turhiksi. Miksi siltä kesti niin kauan saapua tänne Hämeen sydämeen, kun esimerkiksi eräs tuttuni jo hyvän matkaa yli viikko sitten kertoi leppälinnun tulleen omalle takapihalleen Savossa? Vaikea sanoa. Mitä muuttolinnut [...]
Päivät kuluvat seuraavaa kevään räjähdystä odotellessa – siis sitä, kun puut alkavat yhtäkkiä tunkea lehteä esille silmuistaan ja maisema muuttuu ruskeasta vihreäksi. Se on epäilemättä lähellä, onhan jo toukokuu. Rauhallinen kierros kahvikupin kanssa pihan ympäri kertoo, että koivujen ja kirsikkapuiden silmut ovat vielä tiukasti supussa, mutta niiden kärjet ovat alkaneet vihertää. Ruohikolla konttailu (luonnontieteellistä tutkimusta [...]
Tässä blogissani kerroin muutama viikko sitten työkokemuksestani koiravaljakkoyrityksessä Kuusamossa. Sydän jäi vangiksi huskyn häkkiin, kun palasin etelään, mutta eräoppaaksi matkailualalle lähteminen jäi vielä harkintaan alan rankkuuden ja haastavan työllistymisen vuoksi. En jättänyt hakemusta eräopaskouluun, johon olin käynyt tutustumassa. En aio kuitenkaan luovuttaa ja palata tuttuihin toimistotöihin ihan vielä. Onhan täällä etelässäkin ulkona luonnon parissa tehtäviä [...]
Pari päivää sitten lupasin raportoida, näkyykö leppälintuja: vielä niitä ei ole näissä kortteleissa näkynyt, muualla Suomessa kyllä. Oikeastaan olin helpottunut, kun leppälinnun säettä ei vielä aamulenkillä kuulunut. Sehän tarkoittaa, että ehdin kyhätä niille pöntön. Juuri leppälinnun pönttöjä en ollutkaan aiemmin tehnyt, muiden lintujen kyllä. Tästä näet kaikki Kevät saapuu -blogin kuvat yhtenä rimpsuna. Ohjeet eri [...]
Ihminen, joka perehtyy johonkin asiaan, paitsi ymmärtää siitä asiasta paljon, myös saa itselleen kaupan päälle uuden vaiston juuri tuohon asiaan liittyen. Pahoittelut tästä monimutkaisesta aloituksesta, mutta tämä tulee mieleen aina kun puhe kääntyy aktiivisiin luonnon seuraajiin. Tästä näet kaikki Kevät saapuu -blogin kuvat yhtenä rimpsuna. Esimerkiksi kalastaja, jonka järvessä tapahtuu jotain merkillistä, vaistoaa sen hyvin [...]
Vallilan kaupunkiviljelijöiden kevät alkaa talkoilla, jossa viljelysten mullat möyhitään ja monivuotisten kasvien laarit siivotaan. Muutama tiilistä tehty laari repsotti talven lumikuorman jäljiltä, mutta ne saatiin pian ojennukseen, kun miehet hakivat työkalut ja rakensivat laareille tukipuut. Kaupunki tekee yhteistyötä viljelijöiden kanssa lainaamalla haravia ja muita tarvikkeita sekä noutamalla puutarhajätteet viljelmiltä. Onhan tontti kuitenkin kaupungin ja viljelijät [...]
Kun muutimme Hämeen sydämeen pian kolme vuotta sitten, oli eräs asia, jonka jättäminen erityisesti kirpaisi: edellisessä kodissamme pihalla kasvoi laajoja yhtenäisiä idänsinililjakasvustoja. Niiden puskeminen esille jo ennen ruohikon vihertämistä, pienet, ensin vihertävät ja myöhemmin siniseksi muuttuvat kukannuput, käänsivät uuden lehden kevään kirjassa. Samoihin aikoihin puhkesivat kukkaan ensimmäiset sinivuokot. Tästä näet kaikki Kevät saapuu -blogin kuvat [...]
Arjen keskellä ei tule seurattua ja havaittua luonnon muutoksia, vaikka ne ovat usein silmin nähden todella dramaattisia. Tai vaikka tulisi seurattua, ihmismieli on niin nopeasti sopeutuva, silmä tottuu uuteen niin äkkiä, että jälkikäteen on vaikea muistaa, milloin vaikkapa lumi oikeastaan lopulta hävisi. Koska pihaa peittävä lumikansi suli? Kirjoitan tänne Suomen Luonnon nettisivuille Kevät saapuu -blogia, jonka [...]
Linturetkeni sai vauhdikkaan lopun lauantaina 20. huhtikuuta kun osuin Helsingin Vanhankaupunginkoskella melojien harjoituksiin. Ilma oli suloisen lämmin, mutta Vantaanjoki ryöpytti hyistä vettä uoman täydeltä. Meloja laski kanootillaan ihmettelevän yleisön eteen kuin tyhjästä. Välillä kanootti seisoi pärskeissä ja välillä se kiisi herneenpalkona aallonharjalla muutaman kymmenen metriä. Yleisö otti kuvia ja meloja nautti suosiostaan silmin nähden. Yhä [...]
On tullut aika jättää hyvästit lumille. Tuleeko niitä ikävä? Ehkä hiukan. Vain viikkoja sitten oli pääsiäinen, pikainen lomamatka Savoon tarkoitti loputtoman pitkiä luistelulenkkejä Kallaveden jäälle auratuilla reiteillä. Kuumaa kaakaota laivassa, joka kesäisin seilaa vapaissa vesissä, mutta joka talveksi jää satamaan ja palvelee jääretkeilijöitä viihtyisänä taukotupana ja luistintenvuokrauspaikkana. Ehkä lunta ja jäätä todella tulee ikävä – [...]
Västäräkistä vähäsen. Kaipa se osuu aika lailla kohdalleen tänäkin vuonna. Pilkoin kaadettujen omenapuiden runkoja ja sahasin oksia poltettaviksi, kun korkeasta koivusta (kuvan oikeassa laidassa) kuului tuttu kevään tervehdys: västäräkki, kevään ensimmäinen näillä tontein! Suomeenhan pyrstönkeikuttajat saapuivat jo joitain päiviä sitten, mutta kotipihassani ensimmäisen kuulin vasta nyt. Västäräkin ääni on paljon enemmän kuin linnun ääni. Ainakin [...]
Lumen alta alkaa vihdoin paljastua naapurustomme kaupunkiviljelmät. Ensi viikolla Helsingin Vallilan kaupunkiviljelijät kokoontuvat siivoustalkoisiin, jossa laitetaan laarit kuntoon talven jäljiltä, haravoidaan ja siistitään viljelykset odottamaan kesäkuun alun istutustalkoita. Olen ollut mukana Vallilan kaupunkiviljelmillä muutaman vuoden. Tyhjä tontti vallattiin kaksi vuotta sitten naapuruston innokkaiden multasormien toimesta. Kaupungin tontilla viljellään muun muassa kesäkurpitsaa, chiliä, paprikaa, yrttejä ja [...]
Tarkoitus oli kaataa kolme-neljä vanhaa omenapuun rankaa lumien aikana, mutta lumet lähes sulivat ennen kuin ehdin sahaa käynnistää. No, parempi nyt kuin kesällä kuitenkin. Näkymä siis avartui aika lailla. Mutta kai sen vielä samaksi tunnistaa. Vasta tätä kuvaa ottaessani hoksasin, että lumet lähtivät lopulta todella nopeasti: nurmikko omenapuiden alla tuli näkyviin päivässä-parissa. Aamulla hämärissä, puoli [...]
Lämpimät ilmat ja ajoittaiset sateet ovat syöneet lunta. Pienet lapset käyvät ihmeissään raaputtelemassa alta paljastuvaa nurmikkoa lapioillaan ja haravillaan: mitä tämä on? Ehkä ne ovat jo talven aikana unohtaneet, miltä nurmi tuntuu jalkapohjien alla. Niille tämä on siinä mielessä ensimmäinen kevät. Pyörät otetaan esille kellarista, pestään kylmällä vedellä puutarhaletkulla, öljytään ketjut, vaihdetaan apupyöriä pyöristä toisiin, [...]
Talvivaara hakee lupaa lisäpäästöille ja kahta uutta merkittävää jäteveden purkupistettä. Lisäpäästöt olisivat Ylen uutisen mukaan 3500 tonnia sulfaattia ja satoja kiloja nikkeliä ja kohdistuisivat sekä etelään että pohjoiseen. Nikkelikuormitus olisi Ylen tänään selville saamassa anotussa lisäpäästössä suurempi kuin tavanomaisten päästöjen kokonaismäärä 2011 tai 2012 (lähde: Talvivaaran vuosikertomus) ja sulfaattimäärä olisi suurempi kuin marraskuun vuodossa luontoon [...]
Täydellinen irtiotto kaupungista ja arjesta on viikonloppuretki pienelle Aspön saarelle. Muutama tunti autolla ja pari tuntia laivalla vie kaupungistuneen Järvi-Suomen kasvatin aivan uuteen ja taianomaiseen maailmaan. Aspö sijaitsee Turun ulkosaaristossa Paraisten kaupungissa. Saarelle pääsee M/S Eivor -yhteysaluksella Pärnäsin satamasta. Sama alus jatkaa vielä Aspöstä kohti Jurmon ja Utön saaria. Aspössä on kymmenenkunta vakituista asukasta [...]
Kevät on ruma aika. Siis tämä vaihe keväästä, jolloin lumi sulaa sateiden ja muutaman asteen plussalla pysyttelevien lämpötilojen myötä. Talven selkä ratkeilee niin kuin nahkaansa luovan sisiliskon iho. Se ei ole kaunista, riekaleita siellä täällä, mieltä askarruttavaa keskeneräisyyttä. Mutta kun nahka on luotu, lumi sulanut, alta ilmestyy lopulta hämmästyttävän kaunis lopputulos. Sen voimalla tämänkin kuvan [...]
Ennusteet pitivät kutinsa: ikkunan takana pehmeä lumipeite satelee vanhojen lumien päälle ja muuttaa maiseman taas talviseksi. Yksinäisen talitiaisen piiskaus ikkunan takana isossa vaahterassa muistuttaa: tämä on vain väliaikaista. Kevät valvoo peiton alla. Otan kuvan kotitaloni yläkerran ikkunasta muutaman päivän välein, ja julkaisen sen täällä Kevät saapuu -blogissani. Pysy kanavalla ja seuraa kuinka kevät tavoittaa Hämeen! [...]
Talvivaara on syyttänyt vesiongelmistaan viime vuoden sateita. Onkin totta, että satoi paljon. Kuitenkin viimeksi oli tullut saman verran vettä vuonna 2004. Sateisiin siis voisi ja pitäisi varautua. Jo patoturvallisuussäädösten mukaan yhtiön pitäisi olla valmis kerran 500–1000 vuodessa tuleviin sateisiin. Keskimääräisen vuoteen verrattuna sadevettä tuli yhtiön ilmoituksen mukaan syyskuuhun mennessä 1,7 miljoonaa kuutiota enemmän ja sittemmin [...]
Lähes 90-vuotias naapurini Maija asuu palvelutalossa. Aina hän ei tietenkään ole siinä asunut. Aikoinaan hän kulki usein talon ohi mennessään Yhteiskoululle ohjaamaan naisten jumppaa. Tamburiini vain helisi kassissa. Kevät alkoi aina siitä, kun talon seinustalle putkahtivat ensimmäiset krookukset ja lumikellot. Kukat sykähdyttivät ja tekivät iloiseksi. ”Jos joskus joudun muuttamaan palvelutaloon, niin haluan tänne”, Maija [...]
Talvivaara anoo oikeutta lisätä tämän vuoden vesistöpäästöjään 820 000 kuutiolla. Syynä se käyttää viimeisintä allasvuotoa. Jos anomus menee läpi, vesistöjen sulfaattikuorma lisääntyisi vuodon seurauksena jopa neljällä-viidellä tuhannella tonnilla* (korjattu, kas. alempaa). Lisäksi nopeutettu ja laajentuva jätevesipäästö uhkaa puskea entisten vuotojen metallipitoista vettä liikkeelle järvien syvänteistä. Talvivaaran uusi päästö uhkaa vesistöjä. Tämä tuli selväksi viimeistään eilen, kun [...]
Ei, otsikossa ei ole lyöntivirhettä. Nyt alkaa nimittäin näyttää siltä, että säiltään perinteinen huhtikuu on ainakin ensimmäiseltä puoliskoltaan jäämässä väliin. Olin aamulla 9.4. linturetkellä Helsingin Viikissä, ja maisemat ja tunnelmat olivat aivan helmi–maaliskuiset. Hieno ulkoiluilma, mutta ei tällaista kuuluisi olla enää huhtikuussa. Äänimaailma oli hämmästyttävän niukka. Tiaisten, tiklien ja viherpeippojen vähäväkiseen kuoroon oli sentään liittynyt [...]
Talvivaarassa vuotaa neljättä kertaa sama kipsisakka-allas. Kolme edellistä vuotoa ovat olleet altaan kolmesta lohkosta vanhimassa, tehtaan puoleisessa ykkköslohkossa. Nyt vuotaa altaan isoin, keskimmäinen lohko (lohko 2, kuvassa etualalla keskellä). (korjattu lohkojen sijainnit oikeiksi klo 17) Vuoto on kestänyt useita päiviä tai on paljon aluksi ilmoitettua suurempi. Viimeksi marraskuussa vuotovirta oli 4000-6000 kuutiota tunnissa. Nyt vuodon [...]
Suomen Luonto paljasti aiemmin tänään, että Talvivaara ei ole toimittanut julkisuuteen, saati ympäristölupaviranomaiselle, teettämäänsä asiantuntijaraporttia syistä, jotka johtivat marraskuiseen jättivuotoon Sotkamon kaivosalueella. Raportin on laatinut Teknologian tutkimuskeskus VTT (entinen Valtion teknillinen tutkimuskeskus). Haastattelemamme Talvivaaran viestintäpäällikkö antoi ymmärtää, että selvitys ei olisi vielä valmis. ”Voi tulkita niin, että se [selvitys] on vielä kesken”, hän tekstiviestitti ilmeisesti [...]
Eilen oli viimeinen työpäiväni Erä-Sudella. Täysiä työpäiviä ehdin tehdä 11, vapaapäiviä pidin vain yhden. Sekin on enemmän kuin monet palkatut työntekijät ehtivät tai malttavat pitää. Tällä alalla tehdään töitä silloin kun on asiakkaita. Ja asiakkaita on niin kauan kuin on lunta. Siksi kevään myöhäisyydestä ollaan täällä vain kiitollisia. Tässä ajassa ehdin huomata monia muitakin asioita [...]
Kukon askel on parin-kolmen minuutin mittainen. Päivä on tänään kukonaskelen pidempi kuin eilen, sanotaan. Eilen aurinko laski näillä main klo 20:16. Tänään (5.4.) aurinko laskee klo 20:18, huomenna (6.4.) klo 20:21. Ensi tiistaina, 9.4., auringon painumista horisontin taakse voi katsella täsmälleen samalla hetkellä, kun puoli yhdeksän uutiset alkavat – jos sattumalta tuntee tarvetta seurata näitä [...]
Iskeekö toivottomuus ja alakulo!? Tämä on käsittääkseni se vaihe vuodesta, jolloin ihmiset tuntevat kevätapeutta. Lumen luomus sulaa, sen turvallinen vaippa aukeaa ja päästää ulkomaailman sisälle. On pakko lähteä liikkeelle, pakko olla mukana muutoksessa. Ilta-aurinko paistaa kiusallisen myöhään olohuoneeseen ja muistuttaa siitä, että nyt voisi hyvin vielä ulkoilla sen sijaan että käpertyy sohvan nurkkaan kirjan ja [...]
Luulin pääseväni eilen helpommalla, kun sain tietää, että pääsen mukaan lumikenkäretkelle. Olin väärässä. Olen kerran aikaisemmin kokeillut lumikenkäilyä ja se oli yllättävän raskasta. Eilen paineltiin seitsemän kilometriä, johon mahtui pari nousua lähes 500 metriin, noin viiden kilon reppu selässä. Asiakkaallehan opastetun retken tilaaminen kannattaa lumikenkien pelkkään vuokraamiseen verrattuna jo senkin takia, että opas kantaa ruuat [...]
Eilen pidin vapaapäivän. Aamulla en meinannut päästä sängystä ylös. Sen verran tuntui lihaksissa neljän ja puolen päivän työrupeama. Kyllä täällä lihakset kasvaa ja vahvistuu jos vain jaksaa hommia painaa. Jo nyt huomaan, että enää ei ruokasaavin nostaminen tunnu yhtä raskaalta kuin aluksi. Sängystä ylös kammettuani lähdin katselemaan Kuusamoa ja kävellessä huomasi, että etu- ja takareidet [...]
Lapset ovat kaivaneet hiekkalaatikkoa esille lumipenkan alta. Ensimmäiset hiekkakakut on jo taputeltu puoliväkisin. Lumi siis on kuin onkin vähentynyt auringon säteilyn vaikutuksesta tai ainakin painunut kasaan. Lämpötila on edelleen sahannut päämäärättömästi: nyt ollaan kolme astetta plussalla, mutta pari päivää sitten aamulla oli vielä niin kylmä, että ilman toppavaatteita ei olisi tullut mieleenkään lähteä liikkeelle. Jotta [...]
Eilen aamulla meinasin heittää hanskat hankeen. Koirien valjastaminen on kovaa hommaa, ja sitten kun se tehdään turhaan, siinä meinaa palaa pinna koirilta ja ihmisiltä. Eilen jätti yksi asiakasryhmä tulematta. Se tarkoittaa, että koirat odottavat valjaissa turhaan eivätkä ne ymmärrä miksi ei saakaan juosta. Siinä sitten heikkohermoisilta koirilta menee valjaat hampaiden väliin ja ihmisillä herne nenään. [...]
Olin aamulla pikkukoirani kanssa lenkillä. Käpytikka kuului pärryyttävän jossakin katulampun metallia, joten kiirehdin äänen suuntaan. Siellähän sankari olikin lyhtypylväässä. Se oli löytänyt oivan kaikupohjan tolpan hatusta. Katselin sitä tovin ja huomasin, että sen rummutukseen vastattiin. Kilpakosija oli löytänyt lähes yhtä hyvän mestan. No hyvänen aika, mullahan on taskussa upouusi iPhone5, jolla saa kuvia ja videoita. [...]
Ratsastustallin ympäristössä käy lintuvilske. Käpytikka koputtelee puissa ja taisi olla hiirihaukka, joka nimensä mukaisesti nappasi hiiren tallin kulmalta muutama päivä sitten. Hevosten rattona tallissa lentelee silloin tällöin varpusia. Maaliskuisena sunnuntaina tallilla oli esteratsastuskilpailut ja suorituksen jälkeen hepat talutettiin takaisin pilttuisiinsa. Tallin katolla vasta arvovaltainen tuomaristo istuikin. Kolme varpusta seurasi katon reunalla hevosten kulkua. Näytti siltä, [...]
Kyllä toimistossa istuminen on ihan lekottelua tähän verrattuna. Yhdessä päivässä ehti tapahtua niin paljon, että nyt illalla ei oikein enää edes jaksa muistaa kaikkea. Vaikka asiakkaita oli vain yksi ryhmä ja yksi pariskunta, ensimmäinen työpäivä oli niin kiireinen ettei lounasta ehtinyt syödä. Tosin tänään tarhalla taisi olla minimimiehitys, kahteen pekkaan ehdittiin tehdä vain välttämättömin. Suurin [...]
Vielä muutama kuukausi sitten vedin vaativaa viestintäprojektia työpaikallani Helsingissä. Nyt olen pestautunut kahdeksi viikoksi palkattomaan työharjoitteluun koiravaljakkoajeluita järjestävään matkailuyritykseen Kuusamoon. Koska olen saanut toimistotyöstä tarpeekseni. Jo usean vuoden ajan olen halunnut paeta työpöydän äärestä. Olen haaveillut työstä ulkona, katsellut työmatkallani kateellisena rakennusmaalareita, puistotyöntekijöitä, ja jopa lumenpudottajia. Lomillani olen hakeutunut vapaaehtoistöihin, joissa saa olla ulkona. Olen [...]
Opiskelin aikoinani Lapissa, Rovaniemellä. Opintojen loppuvaiheessa muutin takaisin Etelä-Suomeen, mutta viiden vuoden majailu pohjoisessa oli tehnyt tehtävänsä: Lappi jäi mieleen ja sieluun. Kaipuu pohjoiseen iskee aina välillä. Pohjoisessa talvi näyttää ja tuntuu talvelle, ilma on raikasta ja kirkasta ja mieli lepää. Ja entäpä ne revontulet sitten? Muistan edelleen, miten vaikuttanut olin, kun kouluaikoinani astuin yhtenä [...]
Kurkien paluumuutto on huhtikuun suuri näytelmä. Nousevissa ilmavirtauksissa korkeutta ottavat ja komeita huutojaan kuuluttavat kurkiparvet ovat juhlallinen näky. Kurkia on tulossa noin satatuhatta, sillä pesiviä pareja on 30–40 000 ja lisäksi tulevat pesimättömät luppokurjet päälle. Kurkemme talvehtivat Pohjois-Afrikassa, Etelä-Euroopassa ja Etiopiassa. Etiopiassa Tanajärven seudulla talvehtii yli 20 000 kurkea. Viime marraskuussa olin paikalla, kun ensimmäiset [...]
“Mikä karvakasa tuolla puussa on?” kysyi tytär, kun purimme autosta kauppakasseja ja koululaukkuja aurinkoisena iltapäivänä. “Se on pöllö!” huudahdin ilahtuneena. Noin kolmen metrin päässä autosta olevassa männyssä oli päiväunilla helmipöllö. Se oli aivan puun rungon vieressä juuri itsensä mittaisella oksalla noin kuuden metrin korkeudessa. Pöllön pää saattoi pikkuisen liikahtaa, mutta uni jatkui keskeytyksettä, vaikka me [...]
Ympäristön turmeleminen pistää vihaksi kuten täällä Helsingissä Kumpulan Isonniityn mylläys. Todistan viheralueen surkeaa tilaa joka päivä töihin mennessäni ja sieltä palatessani. Suunnitelma hulevesipuistosta (hulevesi = sade- ja sulamisvedet) hulevesialtaineen tuli aikanaan Käpylä-lehdenkin tietoon. Kaaviokuvassa kaikki näytti hyvältä, mutta eipä aikaakaan kun todellisuus paljastui. Kaivuutyöt alkoivat pikavauhtia ja saman tien puiston rakentaja kaatoi rutkasti puita sekä [...]
Heräsin tänään harakoiden säksätykseen. Menin ikkunaan, mutta niitä ei näkynyt. Tuntia myöhemmin kävin säätämässä pihalla jotakin, ja harakat pitivät yhä meteliään. Variksillakin tuntui olevan asiaa. En päässyt selvyyteen, olivatko ne kiihtyneitä jonkin pedon vuoksi, ehkä jossain kuusitiheikössä nukkuvan pöllön, vai oliko niillä vain kevättä rinnassa. Myöskään pesään risuja kantavia harakoita ei sattunut näkyviin. Siinä puuhassahan [...]
Retkiluistelu yhdistää liikunnan ja ulkoilun talvisissa maisemissa. Retkiluistelun suosio on nousussa ja varsinkin Järvi-Suomessa uusia reittejä aukeaa lähes joka talvi. Liikkeelle lähtö on helppoa, sillä retkiluistimilla ja sauvoilla eteenpäin pääsee ilman sen kummempaa luistelukokemusta. Kävin testaamassa mökkipitäjäni lähimmän retkiluistelureitin. Oravin kylästä jäitä pitkin Linnansaaren kansallispuistoon on noin viisi kilometriä. Linnansaaresta reitti jatkuu Rantasalmelle noin 13 kilometrin [...]
Raudanharmaa maisema ei houkuta ulos eikä varsinkaan näytä keväältä. Mutta kun aukaisee oven, huomaa että äänetön sydäntalvi on kuin onkin väistynyt. Päivä on pidentynyt, ja linnut laulavat kevättä esille. Sinitiainen purlauttaa laulunsa ilmoille vähän melankolisesti, mutta ei lainkaan alistuneesti. Talitiainen ei laula titityy tai edes tityy vaan tyti, tyti, tyti. Kuulostaa kiireiseltä. Pesäpönttöjen valinta on [...]
