Säästöliekillä sään armoilla
Iloisiin kuulumiin ja näkymiin

  Tuli tuhisee uunissa, ulkona sen vastapeluri pakkanen kyttää tilaisuutta livahtaa sisään -18 asteen voimalla. Kirjoitan tätä maanantai-iltana 18.1.2016. Syksy tuntui liian kiireiseltä ja siksi edellisestä blogista on liian kauan. Pahoittelen. Nyt kuitenkin kertaan mitä tapahtui elokuun alun ja vuodenvaihteen välillä. Kesä koitti vasta elokuussa. Vaikka joinakin päivinä lämpötila hipoi +25, öisin alavalla suopellolla mentiin […]

Säästöliekillä sään armoilla
Viiden päivän kesä

Kauan odotettu kesä alkoi 1.7. ja kesti kokonaista viisi päivää. Lämpötila nousu pariinkin otteeseen 25 asteen pintaan – ruumiillisen työn tekijälle liian kuumaa, mutta toisaalta vaihtelu virkisti. Mikä tärkeintä koko kesänä ei satanut. Harakanpesän tulevaisuudelle se oli hyvin tärkeää. Sain varmistettua, että ensi talvena riittää kuivaa polttopuuta kamiinaan. Se odottaa puhdistettuna ja huollettuna käyttäjäänsä, kiitos ystävälleni Jari Lajuselle Simpeleellä.

Säästöliekillä sään armoilla
Juhannuksen kääntöpiiri

Siirryin juhannuksen jälkeen nukkumaan ulos, kesäpesään. Sen on hyttysverkosta, hallaharsosta, vanhoista lakanoista, hallahuovasta ja kevytpeitteistä kyhätty hökkeli - kuinkas muuten.

Säästöliekillä sään armoilla
Pitkä kylmä kevät

”Kun kevät lupaa eikä pidä lupaustaan”, laulavat Eput. Sattuvasti sivallettu: tänäkin vuonna on tätä kirjoitettaessa kärvistelty kaksi kuukautta kylmässä, sateessa ja tuulessa, vaikka alku oli todella lupaava. Jämijärvikin liplatteli vapaana jääkahleista jo 13.4.

Säästöliekillä sään armoilla
Ihmiskokeesta toiseen

Napsauttaessani kaasupolttimeen liekin se iski. Tajusin että juuri nyt Ihmiskokeeni virallisesti päättyy ja olen selvinnyt siitä kunnialla. Nyt te hyvät lukijani voisittekin esittää kysymyksiä Ihmiskokeestani.

Säästöliekillä sään armoilla
Kuninkaan paluu

Harakanpesä-imperiumin Kuningas Mökö 1. KeskiSuuri joutui lähtemään jouluna 2014 maanpakoon. Pakkasherra kapinoi niin kovasti, että vanhan aatelisen kivuliaat luut eivät sitä enää sietäneet. Hän siirtyi huoneistonhaltijaksi Iloiseen Itä-Suomeen. Siellä Hän sai rakkautta ja hellää hoivaa, hyvää ruokaa ja lämpöä niin paljon kuin vain tahtoi. Yhtä kuitenkin puuttui: vapaus. Maapakoon ajettu aristokraattikin voi liikkua taajamassa vain […]

Säästöliekillä sään armoilla
Keväthuimaus

Minuun keväthuimaus iski 6.2. aamulla. Vastikään noussut aurinko helotti suoraan silmiini. Koska hökkelini on säkkipimeä, sokaistuin ja jalat olivat mennä alta.

Säästöliekillä sään armoilla
Ystävämme lumi

Huoneihmiset ovat hukanneet talven ja lumen, kuin marraskuusta kevääseen talviunta nukkuvat muumit. Lumi koetaan suoranaisena vitsauksena. Harakanpesässä lumi on ystävä.

Säästöliekillä sään armoilla
Iloja ja suruja

Joulun aika toi Harakanpesään sekä iloa että surua. Vaimoni vierailu oli kuin lämmin henkäys talvisäässä, joka äityi kunnon pakkaseksi. Jouluyönä käväistiin -20 asteessa.

Säästöliekillä sään armoilla
Pimeyden päätepysäkki

Ja vaikka mä lasp olen syksyn vaan ja istuja pitkän illan, suoraan sanottuna suurin piirtein valehtelisin jos väittäisin, että tämä pimeys ei jo ota hermoon.

Säästöliekillä sään armoilla
Unihäiriöistä luontevaan vuorokausirytmiin

Vielä viime syksynä kärsin unihäiriöistä. Kun illat pimenivät, nukahdin yö yöltä myöhemmin. Pahimpaan eli pimeimpään aikaan kuhkin pikkutunneille ja Nukku-Matti viskoi unihiekkansa vasta joskus viiden-kuuden maissa. Tänä syksynä on käynyt ihan samoin. Pystyn nukahtamaan vasta aamupuolessa. Yksi ero tässä on: en koe että minulla olisi nyt häiriintynyt unirytmi.

Säästöliekillä sään armoilla
Kuoleman kuukausi

”Yli taivaan päivät niin kuin varisparvi raahautuu”, kuten Miljoonasade laulaa Marraskuu-biisissä. Sattuva sivallus: vuorokaudet ovat olleet kuin variksia, mustia ja harmaita.

Säästöliekillä sään armoilla
Sää vetää rajat

Termospullonkin sata-asteinen sisältö jäähtyy parissa päivässä, jos ympärillä paukkuu kunnon pakkanen. Hökkelimme on kaikkea muuta kuin termospullo. Elämme päivästä päivään vuoristoradalla jossa kylmä ja lämmin vaihtelee tiheään tahtiin.

Säästöliekillä sään armoilla
Säästöliekillä sään armoilla

Tämä blogi kertoo, miten vanha mies ja koira selviytyvät tulevan talven vähällä rahalla maaseutuympäristössä, jota hallitsee kylmyys ja pimeys, myös henkisesti.