Kainuun mailta

Aura Koivisto ja Risto Sauso
Suojelualueet ovat henkireikä! Aura Koivisto ja Risto Sauso muuttivat Kuhmoon paikallisten suojelualueiden vuoksi. Tässä blogissa vieraillaan metsissä ja soilla sekä tutkaillaan niiden eläjiä. Välillä pistäydytään muissakin maisemissa, ja aikaa vietetään myös omassa pihassa ja puutarhassa. Luetaan kirjoja ja pohdiskellaan kaikenlaista luontoon liittyvää. Blogin tekijät ovat elinkautisia luonnonharrastajia, joille harrastus käy myös työstä. Aura kirjoittaa, Risto valokuvaa, ja kohteiksi voivat joutua vähän jokaisen eliölahkon edustajat.
Uusin numero

Suomen Luonto 9/2017

Helmipöllön on hyvä torkkua suuren hongan huomassa. Lisää männystä marraskuun Suomen Luonnon sivuilla 14–23. Kansikuvan on ottanut Mika Honkalinna.
MAINOS
Kainuun mailta

Eikö sudelle ole Suomessa tilaa?

kuvaaja: Sandra Petersen / Pixabay

Viime talvena seurasin netistä lähettimellä varustettuja susia. Erityisesti minua viehätti nuori urossusi Vartti. Se käväisi lähimpänä omaa kotiamme, joskin välimatkaa oli silloinkin noin 10 km. Vartti oli reipas kulkija, ja sen liikkeissä huomiota kiinnitti asutuksen huolellinen välttely. Parhaiten se viihtyi Saunajärven ja Elimyssalon seudulla itärajan pinnassa.

Vartti löytyi kuolleena viime huhtikuussa. Kuolinsyytä ei kerrota, ehkä sitä ei edes tiedetä. Oli miten oli, pantasusien hengissä pysyminen näyttää olevan vaikeaa. Syksyllä uutisoitiin Johanna Suutarisen väitöstutkimuksesta, jonka myötä selvisi pantasusiin kohdistuvan salametsästyksen laajuus. (Suomen Kuvalehti 15.9.2017) Vuosina 1998-2014 pannoitetusta 130 sudesta enää kahdeksan on hengissä. Yksikään löydetyistä vainajista ei ollut kuollut tautiin. 81 oli tapettu – 29 laillisesti ja 52 laittomasti. Lisäksi 31 pantasutta oli kadonnut jäljettömiin. 10 oli menehtynyt liikenteessä, hirven tai toisen suden tappamana.

Salametsästetyistä 52 pantasudesta 37 oli alfasusia, siis susiperheen äitejä ja isiä, joiden kuolema hajottaa monesti koko perheen. Liian varhain yksin jääneet nuoret sudet ovat usein juuri niitä, jotka harhailevat asutuksen lähellä.

Pantasudet on liian helppo löytää ja salatappajia näyttää riittävän, etenkin kun kiinnijäämisen riski on pieni. Riski on pieni niin kauan kuin metsästäjien keskuudessa asiasta vaikeneminen on kultaa. Metsästysrikollisuus joko hyväksytään tai ilmiantamiseen ei koston pelossa lähdetä.

Jos kaikkien susien salametsästys olisi yhtä yleistä kuin pantasusien, laji katoaisi Suomesta kokonaan, tutkija Johanna Suutarinen toteaa.

Kyllä, Suomi on sudelle hengenvaarallinen maa. On hätkähdyttävää katsoa tilastoja, joiden mukaan useimmissa manner-Euroopan maissa on jo enemmän susia kuin Suomessa. (https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005412953.html) Italiassakin, joka on Suomen kokoinen, susia on lähes kymmenkertainen määrä. Myös jokaisessa pienessä Baltian maassa on susia enemmän kuin meillä, samoin Saksassa – ja niin edelleen…

Miksi susi ei mahdu harvaanasuttuun maahamme? Mitä luontokansaa olemme olevinamme?

Susia saa olla, kunhan ne eivät tule pihoille. Sudet pysykööt metsissä. Tämän me kaikki olemme kuulleet, ja moneen kertaan.

Hyvä, eihän siinä pitäisi olla ongelmaa. Sudet ovat arkoja eläimiä eivätkä pääsääntöisesti ihmisten nurkissa viihdy. Tähän voivat ihmiset itsekin vaikuttaa: susille ei pidä tehdä pihoille ruokatarjoiluja. Yleisimmät tarjoilut ovat yksin liekaan jätettyjä, takapihan häkkeihin teljettyjä tai omia aikojaan iltapissalla kuljeskelevia koiria. Näiden koirien kohtaloista nousee säännöllisesti otsikoita paikallislehtiin, eivätkä koirien omistajat näytä ymmärtävän, että ovat käytännössä jättäneet lemmikkinsä heitteille. Juttujen mukaan suden hyökkäyksen kohteeksi joutunut koira on aina ollut ”rakas perheenjäsen”. Enpä tiedä muita perheenjäseniä, joita näin kohdellaan – ei edes anoppeja pidetä yötäpäivää pihalla lieassa tai häkissä.

Susi voi toki reissuillaan kulkea pihojen läheltä, koska yksittäisiä taloja tai vähintään kesämökkejä riittää lähes joka kolkkaan, mutta ei ohi jolkotteleva susi ole syy paniikkiin eikä oikeuta metsästysoperaatioita. Ehkä myös suden käytöstä tulkitaan joskus väärin. Ainakin jokainen koiranomistaja tietää, että koiralla saattaa mennä kotvanen kauempana olevien hahmojen tunnistamiseen: se voi tuijottaa pitkään ihmistä tai vaikkapa kantoa. Samaan tapaan susi voi tuijotella ennen kuin hahmottaa ihmisen ja ymmärtää paeta. Tällainen käytös saattaa tuntua uhkaavalta, vaikka susi on vain epävarma.

Suomen susiongelma onkin pääosin metsästäjien kehittämä. Heille näet ei riitä, että sudet pysyvät metsissä ja poissa ”ihmisten ilmoilta”. Ns. kannanhoidolliseen metsästykseen on kuulunut nimenomaan saloseutujen susien ampuminen. Metsästäjien omina pitämänsä reviirit ulottuvat kaikkialle. Esimerkiksi tänä syksynä Kuhmossa on kirjoiteltu Saunajärven susista, jotka olemassaolollaan häiritsevät hirvenmetsästystä. Kyse on syrjäisestä metsäseudusta, jonne kaiken logiikan mukaan hirvenmetsästäjien ei pitäisi mennä lainkaan. Salojen hirvisaaliit kuuluisi jättää susille – sitä suuremmalla syyllä, jos halutaan säästää uhanalaisia metsäpeuroja.

Nyt susien tappamista vaativat metsästäjät ovat ottaneet keppihevosekseen metsästysmatkailun. (https://yle.fi/uutiset/3-9886379) Heidän mukaansa Kuhmossa ”joka paikka on täynnä susia”, niin että metsästyskoirat ovat kaikkialla vaarassa ja metsästysmatkailu kärsii. Jopa Kuhmon kaupunginhallitus on laatinut susista ”huolenilmaisun”, jota on lähetelty sinne ja tänne. Voi voi, miten liikuttavaa panostusta kunnan asukkaiden hyvinvointiin!

Metsästysmatkailu on siis tärkeää, luontomatkailusta ei niin väliä. Kuitenkin luontomatkailu – retkeily ilman asetta – on jatkuvasti kasvava trendi. Suojelualueilla tapaakin retkeilijöitä selvästi enemmän kuin vielä parikymmentä vuotta sitten, ja heidän kanssaan jutellessa tulee selväksi, ettei susi pelota, pikemminkin kiinnostaa. Kainuussa on myös useita luontomatkailuyrittäjiä, joiden toiminnassa petokuvaus on tärkeällä sijalla.

Vaikka metsästysoikeus sallisi koiran juoksentelun omia aikojaan metsässä, se ei tarkoita, että koiran turvallisuuden vuoksi pitää vaarantaa luonnonvaraisen eläinlajin säilyminen. Koiran irti päästäminen on aina riski, sitä enemmän mitä kauempana koira omistajastaan liikkuu, eikä mahdollisesta onnettomuudesta omistaja voi syyttää muita kuin itseään. Susihan ei ole ainoa riski. Olisikin mielenkiintoista tietää, kuinka paljon metsästyskoiria kuolee vahingonlaukauksiin, jää auton alle, putoaa heikkoihin jäihin, eksyy, nääntyy ja paleltuu… Katoamiset taitavat mennä usein suden piikkiin.

Kuljeskelen päivittäin seudulla missä ”joka paikka on täynnä susia”. Siitä huolimatta sudet eivät ole koskaan säikytelleet minua enkä ole susien vuoksi joutunut jotakin paikkaa välttelemään. Sen sijaan metsästäjien takia olen monet kerrat kääntynyt kannoillani ja vaihtanut suuntaa. Tämä Kuhmon kaupunginhallituksen mielestä kenties omituinen käytökseni johtuu riskianalyysistä: tietääkseni susien hyökkäykset ihmisten kimppuun ovat äärimmäisen harvinaisia, Suomen luonnossa tällaista tapahtui viimeksi 1880-luvulla. Metsästäjien vahingonlaukauksissa taas kuolee tai ainakin haavoittuu ihmisiä maassamme joka vuosi.

Eiköhän olisi jo aika lisätä metsästyksestä vapaita alueita – niin eläinten kuin myös retkeilijöiden rauhan ja turvallisuuden vuoksi.

kuvaaja: Steffi Heufelder / Pixabay
Toimituksen blogi
Vuodenajat
Hirvillä on kiima – ensi vuodesta alkaen sitä suojataan metsästykseltä

Luontokuvaaja Asko Hämäläinen kuvasi hirvisonnien puuhia kiimakuopalla.

Uutiset
Rahalla pääsee norsujahtiin

Lukijamme törmäsi messuoppaaseen, jossa suomalainen metsästysmatkailuyritys mainosti metsästysmatkoja Zimbabween. Mainoksen kuvituksena oli ammuttu norsu. Miten on mahdollista että jopa Suomesta järjestetään norsujen metsästysmatkoja?