Kainuun mailta

Aura Koivisto ja Risto Sauso
Suojelualueet ovat henkireikä! Aura Koivisto ja Risto Sauso muuttivat Kuhmoon paikallisten suojelualueiden vuoksi. Tässä blogissa vieraillaan metsissä ja soilla sekä tutkaillaan niiden eläjiä. Välillä pistäydytään muissakin maisemissa, ja aikaa vietetään myös omassa pihassa ja puutarhassa. Luetaan kirjoja ja pohdiskellaan kaikenlaista luontoon liittyvää. Blogin tekijät ovat elinkautisia luonnonharrastajia, joille harrastus käy myös työstä. Aura kirjoittaa, Risto valokuvaa, ja kohteiksi voivat joutua vähän jokaisen eliölahkon edustajat.
Uusin numero

Suomen Luonto 5/2018

on upea suuri kesänumero! Kannen nuoren mäyrän kuvasi Nina Mönkkönen.
VILLIVIHANNES_banner_suomenluonto_300x200

Sovelluksen avulla voit tunnistaa 30 erilaista kasvia ja kokata 90 herkullista annosta Sami Tallbergin resepteistä. Tuotot käytetään luonnonsuojelutyöhön.

MAINOS
Kainuun mailta

Elimyksen epifyyttielämys

Elimyssalon metsää

Elimyssalo on suojelualue Kuhmossa aivan itärajan pinnassa. Se koostuu soista ja vanhoista metsistä, joita elävöittävät lammet, joet ja purot; alueen keskellä on myös pieni järvi. Elimyssalo tuli tunnetuksi metsäpeurasta, joka aikoinaan metsästettiin Suomesta sukupuuttoon. Venäjän puolella säilyneistä peuroista saatiin uusi alku, kun niitä alkoi vaivihkaa tulla rajan yli; ensimmäiseksi ne vakiintuivat juuri Elimykselle.

Teimme sinne nyt päiväretken, mutta 1980-luvulla, kun asuimme kauempana, metsään kerran päästyä siellä oltiinkin sitten urakalla, päiväkausia, jopa viikkoja. Tuolloin olin niin Elimyksen lumoissa, ettei pitkään aikaan mikään muu metsä oikein kelvannut.

Muistankin hyvin ensimmäiset askeleni Elimyksellä. Ensin rinkka selässä oli taivallettu kilometrikaupalla kiduttavia avohakkuutantereita, kunnes vihdoin viimein päästiin metsään… Ja millainen metsä! Olin ällikällä lyöty. Naavojen ja luppojen paljous oli henkeäsalpaava. Kaikkialla kuusivanhuksia verhoilivat pitkät, roikkuvat, vaaleanvihreät kuontalot… En ollut vastaavaa ennen nähnyt, sillä olin retkeillyt vain eteläisen Suomen metsissä.

Naavat ja lupot tunnetusti kärsivät ilmansaasteista, minkä vuoksi ne taantuivat Etelä-Suomesta jo ajat sitten. Mutta ne tarvitsevat myös aikaa ja rauhaa. Ne eivät ole mitään taimiriukuloiden eläjiä, vaan metsässä on oltava vanhan ikäpolven puita.

Suojelualueiden ulkopuolelta naavat ja lupot epäilemättä koko ajan hupenevat – metsiä hakataan yhä nuorempina – mutta nyt Elimyksen päiväkävelyllä saimme ihailla niitä aivan kuten ennenkin.

Entä mikä on naavaa ja mikä luppoa? Naavojen rangoissa on sitkeä kuminauhamainen keskijänne, jonka voi havaita varovasti venyttämällä – etenkin jos ottaa vielä suurennuslasin avuksi – lupoilla ranka taas napsahtaa heti poikki. Lupot mielletään yleensä Lapin männyillä kasvaviksi tummiksi tappuroiksi, ja ne ovatkin levinneisyydeltään pohjoispainotteisia. Kainuun vanhojen metsien kellanvihreistä verhoiluista puhutaan usein naavoina, mutta yleisimmin kyseessä on korpiluppo. Toinen vaihtoehto voisi olla riippunaava.

Lajeja on kuitenkin enemmän, ja ne ovat muuntelevia ja hankalasti erotettavissa. Tieto on sen verran lannistava, että määritysten sijaan olen tyytynyt ihailuun, ja vaikka aika varmasti oheisen kuvan päähenkilö on korpiluppo, laitan kuvatekstiksi vain jotain ympäripyöreää.

 

 

 

Vinkit
Metsäretki keskellä kaupunkia

Koskematonta luontoa, metsäpolkuja ja ihmisen jälkiä metsässä voi katsella Amos Anderssonin taidemuseon Metsäretki-näyttelyssä 10.3. saakka.