Kainuun mailta

Aura Koivisto ja Risto Sauso
Suojelualueet ovat henkireikä! Aura Koivisto ja Risto Sauso muuttivat Kuhmoon paikallisten suojelualueiden vuoksi. Tässä blogissa vieraillaan metsissä ja soilla sekä tutkaillaan niiden eläjiä. Välillä pistäydytään muissakin maisemissa, ja aikaa vietetään myös omassa pihassa ja puutarhassa. Luetaan kirjoja ja pohdiskellaan kaikenlaista luontoon liittyvää. Blogin tekijät ovat elinkautisia luonnonharrastajia, joille harrastus käy myös työstä. Aura kirjoittaa, Risto valokuvaa, ja kohteiksi voivat joutua vähän jokaisen eliölahkon edustajat.
Uusin numero

Suomen Luonto 5/2018

on upea suuri kesänumero! Kannen nuoren mäyrän kuvasi Nina Mönkkönen.
VILLIVIHANNES_banner_suomenluonto_300x200

Sovelluksen avulla voit tunnistaa 30 erilaista kasvia ja kokata 90 herkullista annosta Sami Tallbergin resepteistä. Tuotot käytetään luonnonsuojelutyöhön.

MAINOS
Kainuun mailta

Jäärästämään!

Juomujäärä on sitoutunut metsäkurjenpolviin.

 

Sarvijäärät ovat kovakuoriaisten aatelia. Näin tekisi mieli kirjoittaa, vaikka onko se aatelisuus nyt niin hienoa… Sitä paitsi suomalaisten lajinimien puolesta jäärät edustavat pikemminkin perinteisiä käsityöläisammatteja. Joukossa kun on sellaisia lajeja kuin suutari, räätäli, kankuri ja nahkuri. No, on myös papintappaja…

Nimien alkuperä tuntuu hieman hämärältä. Joka tapauksessa se kertoo siitä, että sarvijääriin on kiinnitetty huomiota. Eihän monillekaan kovakuoriaisille kansa ole vaivautunut nimiä keksimään. Myös koko ryhmällä on kansan antama nimitys: hapsenkakkiaiset.

Ryhmään kuuluu kyllä aika paljon ulkoisesti vaatimattomia lajeja, mutta sitten on niitä isoja ja komeita tai muuten vain elegantteja. Tuntosarvien pituus on joskus hämmästyttävä, antennit voivat olla paljon pitemmät kuin eläimen kroppa. Sarvijaakko edustaa tässä suhteessa lajistomme huippua.

Suomessa sarvijääriä elää noin 85 lajia. Jos otuksiin haluaa tutustua lähemmin, kannattaa hankkia Suomen sarvijäärät -kirja, jonka tekijät ovat Kari Heliövaara, Ilpo Mannerkoski ja Juha Siitonen. Kirja ilmestyi vuonna 2004 ja ainakin kirjastoista sen vielä löytää.

Tämän blogin valokuvaaja on jo vuosia harrastanut jäärien metsästystä. Siihen ei tosin liity saaliin tappamista eikä syömistä, vaan eläimiä kuvataan tai vain katsellaan.

Nyt seuraa vinkkejä. Kameran lisäksi jäärästäjän apuvälineitä ovat kiikarit, kaukoputki sekä kynsiviila.

Kiikarit ovat mahdollisimman lähelle tarkentuvaa mallia. Kaukoputki puolestaan toimii etenkin hakkuuaukoille jääneiden puiden tarkastelussa. Sen avulla kokenut jäärästäjä voi määrittää haapajäärän tai monipistehaapsasen jopa 50 metrin päästä, mikä on aika hyvin, kun kyse on kovakuoriaisista!

Kynsiviila helpottaa valokuvausta. Ilmeisesti jääriä miellyttää sen karhea pinta, josta saa hyvän jalansijan. Kuvaajan mukaan jäärät pitävät kynsiviilasta ”kuin hullu puurosta”, ja vankasti viilalle asettunut koppiainen on helppo nostaa paikkaan, missä se on parhaiten edukseen.

Lähempään tarkasteluun oivallisia apuvälineitä ovat suurennuslasi ja mikroskooppi. Jäärät ovat usein yhteistyökykyisiä ja pönöttävät pitkät ajat paikoillaan. Niiden olemuksesta huokuu suorastaan syvämietteinen rauha.

Kannattaa selvitellä eri lajien elintapoja, jotta osaa suunnata retket oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan. Yleisesti ottaen jäärät ovat auringonpalvojia, mutta metsälajeissa on myös hämärissä kulkijoita. Keskikesällä väkeä on liikkeellä eniten, mutta on myös tyypillisiä alku- tai loppukesän lajeja.

Kukkajääriä etsiskellessä kiinnostavimpia ovat sellaiset niityt, joiden tuntumassa on vanhoja sekametsiä. Lähes kaikki jäärät, myös kukkajäärät, viettävät lapsuutensa puiden uumenissa. Toukkia varten tarvitaan siis lahoavaa puuta, ja jos toukkien leipäpuuta ei ole, ei tule kovakuoriaisikaan.

Jotkut jäärät ovat hyvinkin erikoistuneita. Toukalle on oltava tietty puulaji, minkä lisäksi merkitystä on puun koolla ja lahoamisasteella.

Kaikki jäärät eivät käy kukilla, vaan hyörivät puiden ympärillä koko elämänsä. Tällaiset lajit ovat vaikeammin löydettävissä, mutta kun lupaavilta vaikuttavissa metsissä pitää silmänsä auki, aina joskus tärppää. Jäärästäjälle ohittamattomia kohteita ovat myös puuvarastojen tukkipinot – olkoonkin, että pinoon laitetut metsät ovat retkipaikkoina hieman murheellisia.

Kaupunkien puistoissa on puolestaan jalopuita, joita ei metsissämme liiemmin kasva, ja jos puut ovat vanhoja, lahovikaisia järkäleitä, niiden sisuksissa voi elää todellisia hienouksia.

Yleinen vinkki olkoon se, että olkaa armeliaita vanhoille ja lahovikaisille puille, myös pihapuille. Jos ne ovat pelkkä esteettinen haitta, kannattaa muistaa, etteivät ne luonnolle ole haitta ollenkaan, vaan päinvastoin välttämättömyys. Ihmisen silmissä rumista, vanhoista, ränkkäisistä ja puolikuolleista puista on luonnossa huutava pula. Ja jos lahopuun ansiosta syntyy kauniita tai komeita kovakuoriaisia, esteettinen haitta muuttuu lopulta esteettiseksi elämykseksi!

 

Viherkukkajäärä on Kainuussa yleisin iso kukkajäärä. Toukka elää männyllä.

 

Pohjanjäärän elintavat tunnetaan huonosti, mutta sitä kannattaa etsiä vaaleilta kukilta juhannuksen aikoihin.

 

Hapsijäärän löytää parhaiten keloutuneiden haapojen ja koivujen rungoilta, useimmiten melko korkealta.

 

Paikoillaan ollessaan haapajäärä sulautuu haavan rungolle, mutta toisaalta se liikkuu usein vikkelästi.

 

Monipistehaapsasta löytää isoista haavoista, usein samoista puista kuin haapajäärää; sitä kannattaa etsiä myös varjopuolelta.

 

Haavalla elävä runkohaapsanen on yleinen laji, mutta sitä näkee silti aika harvoin.

 

Sarvijaakko on ehkä Suomen tunnetuin sarvijäärä.