Kainuun mailta

Aura Koivisto ja Risto Sauso
Suojelualueet ovat henkireikä! Aura Koivisto ja Risto Sauso muuttivat Kuhmoon paikallisten suojelualueiden vuoksi. Tässä blogissa vieraillaan metsissä ja soilla sekä tutkaillaan niiden eläjiä. Välillä pistäydytään muissakin maisemissa, ja aikaa vietetään myös omassa pihassa ja puutarhassa. Luetaan kirjoja ja pohdiskellaan kaikenlaista luontoon liittyvää. Blogin tekijät ovat elinkautisia luonnonharrastajia, joille harrastus käy myös työstä. Aura kirjoittaa, Risto valokuvaa, ja kohteiksi voivat joutua vähän jokaisen eliölahkon edustajat.
Uusin numero

Suomen Luonto 5/2018

on upea suuri kesänumero! Kannen nuoren mäyrän kuvasi Nina Mönkkönen.
VILLIVIHANNES_banner_suomenluonto_300x200

Sovelluksen avulla voit tunnistaa 30 erilaista kasvia ja kokata 90 herkullista annosta Sami Tallbergin resepteistä. Tuotot käytetään luonnonsuojelutyöhön.

MAINOS
Kainuun mailta

Kirja maaseudun linnuista

Viime viikolla uutisoitiin ranskalaisten tutkijoiden havaitsemasta maaseudun lintujen vähenemisestä. Keski-Euroopassa puhutaan jo katastrofista: ”Maaseudusta on tulossa autiomaa”, eräs tutkijoista varoitti.

Siinäpä syytä nostaa esille viime vuonna ilmestynyt kirja Kylän linnut, joka kertoo maaseudun siivekkäistä meillä Suomessa. Tekijä on biologi, luontokuvaaja ja lukuisia tietokirjoja julkaissut Mauri Leivo.

Kirjasta selviää, että aihetta huoleen on myös Suomessa. Esimerkiksi varpunen, räystäspääsky, pelto- ja pajusirkku – nuo ennen aivan yleiset maaseudun linnut – ovat tänä päivänä uhanalaisten lajien listalla. Toisaalta vaikka entisestä kukoistuksesta ollaan kaukana, joidenkin lajien kohdalla pahin alamäki on loiventunut, jopa kääntynyt lievästi ylöspäin. Ehkä hieman yllättäen EU on tarjonnut Suomen peltolinnuille myös hyvää. Merkittävimpänä kohennuksena Leivo pitää kesannoinnin ja peltojen talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisääntymistä.

Lintujen elinoloja heikentävät monetkin tekijät, jotka usein niputetaan maatalouden tehostumiseksi. On laajoja viljanviljelyalueita, yksitoikkoisia salaojitettuja peltoaukeita; pusikot perataan ja luonnonkasvit ja hyönteiset myrkytetään, karjan määrä on vähentynyt ja laidunnuksen sijaan niitä saatetaan pitää vain jaloitteluaitauksissa, hallimaiset ulkorakennukset eivät tarjoa linnuille pesäpaikkoja jne. Maisema on muuttunut liian steriiliksi.

Muutosten nopeutta ja suuruusluokkaa voi ilmaista myös numeroilla: ”Kun 1950-luvun lopulla Uudellamaalla oli vielä yli 18 000 lypsykarjatilaa, 2000-luvun alussa niitä oli enää vaivaiset 448 eli neljäskymmenesosa 40 vuoden takaisesta”, Leivo kirjoittaa eikä voi olla huudahtamatta perään: ”Neljäskymmenesosa!”

”Maaseutumaisema muuttuu kovaa vauhtia. On täysi syy olettaa, että täällä näyttää aivan toiselta vaikkapa 2050-luvulla. Tämä näkyy luonnollisesti myös maaseudun linnustossa”, Leivo toteaa omilla nettisivuillaan ja samalla hämmästelee, kuinka vähän etenkin eteläsuomalaisesta maalaismaisemasta on tehty valokuva- ja luontopainotteisia kirjoja. Totta – tällaisilla kirjoilla onkin tulevaisuudessa tärkeä dokumentaarinen arvo. Mietin katselevatko seuraavien sukupolvien luontoharrastajat Leivon kirjan kuvia yhtä haikeana kuin me jotakin Reino Kalliolan kirjasarjan maisemia…

Taloa etsiessään Leivo havitteli nimenomaan erinomaista lintupaikkaa – muita kriteerejä kodille ei oikeastaan asetettu – ja onnistui löytämään sellaisen Itä-Uudeltamaalta Porvoon Ilolanjoen varrelta. Peltoaukeat keväisine tulvineen, kohdalle osuvat muuttolinjat ja pari lähettyvillä sijaitsevaa lehmätilaa ovat tarjonneet lintujen runsautta jopa yllättävän hyvin.

Blogissaan Leivo mainitsee Kylän linnut puolentoista vuoden työksi, mutta näin painavan kirjan perustana ovat toki myös vuosikymmenten myötä kerääntyneet tiedot, taidot ja kokemukset. Lintuja on harrastettu pikkupojasta lähtien, ja sittemmin harrastuksesta tuli ammatti. Kuvausprojektiensa suunnittelusta ja etenemisestä Leivo kertoo mukavalla ja mukaansa tempaavalla tavalla: lukijalle avautuu ikkuna luontotyöläisen arkeen ja työtapoihin. Ikkuna avautuu viehättäviä valokuvia myöten, sillä siirtymää eri vuodenaikoihin pohjustaa aina panoraama työhuoneen ikkunasta näkyvästä peltomaisemasta. Näiden kuvien myötä voi taas kerran ihmetellä sitä, kuinka erilaisia Suomen vuodenajat ovat. Monissa kuvissa huomiota kiinnittää myös hivelevän kaunis valo.

Leivo iloitseekin ”kotikenttäedusta”, siitä, että kuvauskohteet ovat lähellä, paikat ovat tuttuja ja siten esimerkiksi valaistusoloiltaan osin ennakoitavissa, ja että omalta pihaltaan, jopa tuosta työhuoneen ikkunasta, voi seurata luonnon tapahtumia. Leivolla tuntuu olevan myös hyvä ja sopuisa suhde lähiseudun viljelijöihin, ja kirja onkin omistettu maanviljelijöille.

Kirjan lopussa tarjotaan konkreettisia ohjeita ja vinkkejä, joiden avulla viljelijät ja muutkin maaseudun asukkaat voivat helpottaa lintujen ahdinkoa. Maisemanhoitoon ja viljelytapoihin liittyvillä valinnoilla on toden totta vaikutusta.

Uusimmassa ranskalaistutkimuksessa painotettiin hyönteismyrkkyjen aiheuttamia haittoja. Vaikka linnut eivät kuolisi suoranaisesti myrkkyihin, niillä on pulaa ravinnosta. Lintukato olisi siten seurausta hyönteiskadosta. Suomessa hyönteisten määriä ei ole samaan tapaan selvitetty, mutta luomuviljelyn suosimiselle on vankat perusteet. Kuten Leivo toteaa: ”Luomuviljely ylläpitää tutkitusti monipuolisempaa kasvistoa ja eläimistöä.”

Kylän linnut on hieno, asialleen omistautuneen ihmisen teos, jossa sujuva teksti ja runsas ja monipuolinen kuvitus tukevat onnistuneesti toisiaan. Linnut päätähtinään se nostaa esiin turhan vähälle huomiolle jääneen maaseutuluonnon, muistuttaa sen rikkaudesta ja siitä, miten tuota rikkautta tulisi jatkuvasti vaalia. Tarjolla on sekä tietoa että tunnelmia, ja tekijän innostus on tarttuvaa. Tuskin olen ainoa lukija, jolle kirjan myötä mieleen tulvahtavat monet retkimuistot kuovin huutoineen, usvaisine kesäöineen ja pääskyjä vilisevine lehmilaitumineen.

Kirjaa voi tilata suoraan tekijältä signeerauksen kera (täältä) tai kustantajalta (Docendo).