Alice Karlsson

Toimittaja
Kirjoitan, toimitan ja hoidan Kysy luonnosta -kirjeenvaihtoa. Sydäntä lähellä ovat kasvien ja eläinten vuorovaikutus sekä eläinten käyttäytyminen. Uskoisin olevani myös luonnon sitkeä puolustaja ja tulistun luonnon turmelemisesta.
Uusin numero

Suomen Luonto 4/2017

ilmestyy 4.5. Kuutti nukkuu veden alla kallionkolossa kuin avaruusmies aluksessaan. Ismo-kuutin kuvasi Juha Taskinen.
MAINOS
Toimituksen blogi

Kotipaikkani mun

Varsinaissuomalaiset valitsivat ketun maakuntaeläimekseen. Tässä repolainen Luonnonmaalla Naantalissa. Kuva: Markus Rantala / Wikimedia Commons

Suomella on kansallistunnuksensa kuten karhu, joutsen, kielo, graniitti ja ahven, mutta myös maakunnilla on omia symboleitaan. Niissä onkin muistamista. Maakuntia on 19 ja jokaisella on vaakunan ja mahdollisen lipun lisäksi myös lintu, kala, kasvi, kivi ja järvi. 14 maakuntaa on valinnut myös oman maaeläimensä, joka on nisäkäs.

Maakuntien iso määrä johtuu pilkkomisesta. Esimerkiksi Hämeestä on omiksi maakunnikseen erotettu Kanta-Häme, Pirkanmaa ja Päijät-Häme. Sitten on Etelä-, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa ja sekä Savo että Karjala on jaettu kahtia.
Nykyiset maakunnat ovatkin kuntien muodostamia toiminnallis-taloudellisia kokonaisuuksia, maakuntien liittoja. Niiden pomona on maakuntavaltuusto, jonka jäsenet ovat kunnanvaltuustojen edustajia. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus (soteuudistus) muuttaa maakuntajakoa jälleen, kunhan se astuu voimaan.

Historiallisten maakuntien käyttöönotosta on turha haaveilla, vaikka ne ovat niin selkeitä eikä niitä ole kuin yhdeksän: Ahvenanmaa, Varsinais-Suomi, Uusimaa, Satakunta, Häme, Savo, Karjala, Pohjanmaa ja Lappi. Ei tarvitse kuin sanoa nimi, niin mieleen piirtyy sille ominainen maisema, Pohjanmaa lakeuksineen, Karjala kunnaineen… ja heimoihin kohdistuvat hauskat stereotypiatkin pulpahtavat esiin. Mehän tiedämme, että hämäläinen on jäyhä, pohjalainen tulistuva ja karjalainen sen kuin laulelee ja soittelee.

Miellyttäviä ovat myös luonnonmaantieteelliset maakunnat, joita on 21. Kaksi niistä Karjalankannas ja Petsamo, menetettiin Neuvostoliitolle 1944. Pikkuruisin maakunnista on Laatokan Karjala, josta suurin osa on Venäjän puolella. Valtakunnan raja ei liioin kahlitse Etelä- ja Pohjois-Karjalan, Kuusamon, Etelä-Savon eikä Inarin Lapin luonnonmaantieteellisiä maakuntia.

Suosisin luonnonmaantieteellisiä maakuntia. Miten sointuvatkaan Nylandia (Uusimaa), Ostrobottnia kajanensis (Kainuu), Tavastia australis (Häme), Finlandia septentrionalis (Satakunta)… Niin tyylikästä.
Luonnonmaantieteelliset maakunnat eroavat toisistaan eliöstöltään ja maaston muodoiltaan. Rajat eivät ole jyrkät, mutta pääpiirteissään selvät.

Maakuntatunnukset kuvastavat luonnonoloja hyvin. Esimerkiksi Varsinais-Suomella on punainen graniitti, puu on tammi, kala silakka, lintu naakka ja nisäkäs kettu. Pohjois-Karjalan karhu, käki, järvilohi, karjalanruusu ja vuolukivi osuvat niin ikään nappiin, puhumattakaan Ahvenanmaan kalkkikivestä, kevätesikosta, hauesta, merikotkasta ja metsäkauriista.

Pidän kovasti luontosymboleista ja esimerkiksi maakuntakukkavalinnan herättämästä hälystä. Kansalaiset saivat äänestää, mutta erityinen maakukkatoimikunta nimesi kukat. Kymenlaaksolaiset parahtivat voikukasta ja saivat viimein kurjenmiekan. Eteläsavolaiset taas halusivat kaikki kolme lummetta: isolumpeen, pohjanlumpeen ja suomenlumpeen – ja lupa myönnettiin. Etelä-Savon maakuntakukka on siten lumpeet.
Tässä kähistään aidoista asioista.

Kurjenmiekka on Kymenlaakson maakuntakukka. Kuva: Nimimerkki aninki / ikkunasuomenluontoon.fi
Vuodenajat
Keltainen kukkavihko

Kevät kukkii monin värein. Tässä keltainen kukkatervehdys käenrieskasta kanankaaliin.

Uutiset
Nuori kyy ei ole myrkyllisempi kuin aikuinen

Väite siitä, ettei nuori kyy pystyisi säätelemään myrkyn määrää ei nykytutkimuksen valossa pidä paikkaansa.

Uutiset
Kyiden puremissa on eroja

Jouduin pieneen väittelyyn. Wikipediansa lukenut henkilö X väitti, että nuoren kyyn purema on vaarallisempi kuin aikuisen, sillä nuori ei osaa vielä säännöstellä myrkyn määrää.