Vuosi(a) pohjoisessa

Krista Ylinen
Krista Ylinen on Espoosta Rovaniemelle vastikään muuttanut freelance-valokuvaaja, joka opiskelee luonto- ja ympäristöhoitoalaa ja valokuvaa sivutoimisesti. Hänen suosituimpiin kuvauskohteisiinsa lukeutuvat suurpedot, hirvieläimet, ketut ja Lapin monimuotoinen luonto. www.instagram.com/kristaylinenphotography www.facebook.com/kristaylinenphotography
Uusin numero

Suomen Luonto 5/2018

on upea suuri kesänumero! Kannen nuoren mäyrän kuvasi Nina Mönkkönen.
VILLIVIHANNES_banner_suomenluonto_300x200

Sovelluksen avulla voit tunnistaa 30 erilaista kasvia ja kokata 90 herkullista annosta Sami Tallbergin resepteistä. Tuotot käytetään luonnonsuojelutyöhön.

MAINOS
Vuosi(a) pohjoisessa

Kuin yö ja päivä

Kuva: Krista Ylinen

Istun kahvilassa Helsingin keskustassa ja katselen ikkunasta avautuvaa kaupunkimaisemaa. On tuulinen, väritön päivä. Hetkellisesti kylässä käynyt loska on kuivunut hiekoituksen alta eikä lämpömittarin elohopea osaa päättää kummalle puolelle mittaria asettuu. Muutama kuukausi sitten tämä maisema oli vielä hyvin kodikas minulle.



Lensin Rovaniemeltä pääkaupunkiseudulle viikonlopuksi. Sieltä mistä lähdin oli pakkasta ja puoli metriä lunta. Täällä etelässä talvesta ja viikon päästä olevasta jouluaatosta kielii ainoastaan kadulla jouluvalojen alla lahjakasseja kantava ihmismassa. Sekä kiire ja odotus, jotka vuorottelevat vastaantulevien kasvoilla. Tuo tuttu joulustressi, joka on toki vieraillut minunkin luonani pohjoisessa. En ole kuitenkaan antanut sen asettua samalla tavalla kodiksi mitä aiemmin, joten jatkan kahvin siemailua neljättä tuntia tässä kahvilassa ja seuraan kun monet muut kiirehtivät.



”Mitenköhän koet pohjoisen pimeyden?” Kysymys, jota pohdin useasti läheisten kannustamana ennen kuin pakkasin elämäni muuttoautoon. En tiennyt mitä minulla oli vastassa ja ehkä juuri tuo epätietoisuus aiheutti pienen huolen tunteen. Lopulta selvitin, että Rovaniemellä aurinko kyllä nousee läpi vuoden horisontin yläpuolelle, mutta lyhimmillään päivän pituus on noin kaksi tuntia. Toisin sanoen hämärän ja pimeän kesto kattaa vuorokaudesta tuolloin 92%. Nyt juuri elämme niitä aikoja kun päivä on lyhimmillään.

Saan opintojen kautta viettää suuren osan päiväsajasta maastossa, joten ehdin ammentaa kaiken tarjolla olevan valon määrän. Sen vähäisenkin, joka tuntuu toisinaan antavan energiaa enemmän kuin kymmenen tunnin yöunet pitkään jatkuneen valvomisen jälkeen. Pilvettömänä päivänä valo on sanoinkuvaamattoman kaunista. Sävy liukuu syvästä purppurasta oranssiin ennen sitä kuuluisaa sinistä hetkeä. Auringon laskettua lumi kirkastaa maisemaa ja kuutamolla otsalamppu on täysin tarpeeton. Ja niin. Ne revontulet.





On virkistävää elää aitoa talvea ensimmäistä kertaa. Sitä tulenkin ehdottomasti eniten kaipaamaan, mikäli muutan vuoden päästä opintojen päätyttyä takaisin etelään. Kuten arvata saattaa, en ole järin ikävöinyt kosteaa ja purevaa merituulta tai kenkien läpi hivuttautuvaa loskaa. Valitsenkin ennemmin palelevat sormet, punaisen nenänpään ja huurteesta kiinni jäävät silmäripset.

Tuntuu, että nämä tunnin lentomatkan päässä olevat päätepisteet olisivat kuin yö ja päivä. Huoli pohjoisen pimeässä pärjäämisestä oli aiheeton; valonlähteitä kun voi olla muitakin kuin aurinko ja katulamput. Puolen metrin lumessa kahlatessa pohtii: kun etelän talvesta selviää vuosi toisensa jälkeen, voi sanoa selättäneensä sen todellisen kaamoksen.

Vuosi(a) pohjoisessa
Yhteisestä tahdosta

Se jäi mieleeni, tuo pieni arkinen kohtaaminen. Oli lämmin keskikesän päivä Saaristomerellä kun nostin teleni käsivaralle valokuvatakseni näkemääni punajalkavikloa. Muistan ihmetelleeni, miten kesyltä lintu vaikutti. Se jopa tuli äänellen lähemmäs. Valokuvattuani vaihtelevilla taustoilla ja etualoilla muutaman minuutin, laskin telen alas ja jatkoin kävelymatkaani uusia kuvauskohteita etsien.

Vinkit
Yövy luonnossa: Makeat talviunet teltassa

Talvitelttailu saattaa ehkä tuntua hankalalta ja hyiseltä puuhalta, mutta pikkunikseillä yöunista saa makeat pakkasellakin.

Vuosi(a) pohjoisessa
Valmis kaamokseen

Villasukat, löysä neule, kuparinruskeat suortuvat kiedottuna nutturalle. Upottava sohvannurkka, muki täynnä tuoksuvaa glögiä, kädessä lehtiö ja kuulakärkikynä. Hetki aiemmin olin sytyttänyt lähestyvän kaamoksen kunniaksi kynttilät ensimmäistä kertaa tänä syksynä. Olin tehnyt sen harkiten, jopa rituaalinomaisesti, sillä minulla oli nyt syytä juhlaan: vuoden levollisin aika oli lopulta täällä!