Pallon puolustaja

Aura Lamminparras
Kirjoittaja on kaupunkilainen agronomi sekä vastuullisista valinnoista kiinnostunut kuluttaja, joka rakastaa äänikirjoja sekä lähimetsiä. Twitter: @auralamm
Uusin numero

Suomen Luonto 5/2018

on upea suuri kesänumero! Kannen nuoren mäyrän kuvasi Nina Mönkkönen.
VILLIVIHANNES_banner_suomenluonto_300x200

Sovelluksen avulla voit tunnistaa 30 erilaista kasvia ja kokata 90 herkullista annosta Sami Tallbergin resepteistä. Tuotot käytetään luonnonsuojelutyöhön.

MAINOS
Pallon puolustaja

Lämpöä pimeyteen!

Kuva: Davide Ragusa (CC0)

 
Vuoden pimein vuodenaika on käsillä joka valon vähenemisen lisäksi tarkoittaa myös aikaa, jolloin lämpökerroksia puetaan päälle tavallista enemmän. Voin jopa melkein sanoa pitäväni tästä kylmästä vuodenajasta, siitä yksinkertaisesta syystä, että RAKASTAN villaa, villasukkia, villapaitoja ja villaisia alusvaatteita. Vannoutuneena villafanina kotoani ei juurikaan löydy esim. fleece-tuotteita, joten en ole joutunut kamppailemaan huonon omantunnon kanssa lukiessani kirjoituksia fleece-tuotteiden yhteyksistä merien muoviongelmiin.

Viime aikoina olen kuitenkin enenevissä määrin pohtinut suhdettani villaan, ja sitä onko villa automaattisesti hyvä valinta? Villa yhdistyy helposti mielessä positiivisiin mielikuviin pehmeästä luonnollisesta materiaalista, mutta pitäisikö asiaa pystyä ajattelemaan asteen syvemmälle? Villan tuotanto on nimittäin kotieläintuotantoa joka pitää sisällään kysymyksiä eläinten hyvinvoinnista sekä tietenkin tuotannon ympäristövaikutuksista.

Villapaidan tuotantoketju on pitkä ja tarvitsee monta osajaa, lyhimmilläänkin ainakin lampaan tuottajan, villan kehrääjän, villan värjääjän, tuotteen suunnittelijan ja valmistajan, tuotteen myyjän sekä logistiikan kaikkien vaiheiden välillä. Lampaiden oloja pidetään, ainakin Suomessa, suhteellisen hyvinä. Ne saavat laiduntaa pitkät kesät ja elää lajityypillisen tapaan laumoissa. Ikävä kyllä suurin osa Suomessa myydystä villasta ja villatuotteista tulee ulkomailta. Kun ostat kaupasta villapaidan, siinä saatetaan hyvässä tapauksessa kertoa tuotteen valmistusmaa, mutta raaka-aineen tuotantomaata ei todennäköisesti mainita. Isot villantuotantomaat kuten Australia, Uusi-Seelanti ja Kiina jyräävät tässä bisneksessä. Lampaiden tehotuotannossa iso ongelma on ylilaidunnus, joka aiheuttaa sekä monimuotoisuuden hupenemista että maaperän eroosioita. Eläinten hyvinvoinnin taso vaihtelee suuresti eri maissa. Lienee selvää, että mitä kauempaa raaka-aine tulee, sitä vaikeampi on päästä käsille, minkälaisissa oloissa se on tuotettu. Eläinsuojelujärjestöt ovat nostaneet vuosien varrelle esille monia villan tehotuotantoon liittyviä ongelmia, nostan tässä esille kaksi eniten kohua synnyttänyttä tapausta.

Merinovilla ja mulesing. Kun puhutaan villan eettisyydestä, esille on otettava merinovillan tuotanto ja erityisesti sen tuotannossa käytetty mulesing-menetelmä. Kyseessä on ilman kivunlievitystä tehtävä leikkaus, jossa poistetaan nahkaa lampaan peräaukon ympäriltä loiskärpästen ehkäisemiseksi. Tätä poikkeuksellisen julmaa toimenpidettä on kritisoitu laajalti. Se on käytössä yleisesti Australiassa, joka on maailman suurin merinovillan tuottajamaa.

Angoravilla ja kanit. Monet eivät tule ajatelleeksi, että angoravilla ei tule lampaasta, vaan angorakanista. Suurin osa raaka-aineesta tuotetaan Kiinassa, jossa kanien olot ovat eläinsuojelujärjestöjen mukaan todella huonot. Kanit elävät koko elämänsä pienissä häkeissä, ja vaikka karva on mahdollista keriä ilman kipuja kuten lampailta, on julkisuuteen tullut videoita, joissa karva revitään väkivaltaisesti irti kaneista. Jos et käytä turkiksia, älä käytä myöskään kiinalaista angoraa, sillä näiden kanien olot eivät juurikaan turkiselämistä eroa.

Kun raaka-aineen alkuperä on kaukana ja on melko mahdotonta sanoa miten se on tuotettu, kannattaa aina pyrkiä etsimään vaihtoehto, joka on mukana jonkinlaisessa jäljitettävyysjärjestelmässä. Villan kohdalla tällainen on luomu, jonka lähtökohtana on korkea taso eläinten hyvinvoinnissa (luomutuotannossa esimerkiksi mulesing on kiellettyä), mutta kuuluminen sertifiointijärjestelmään tarkoittaa myös aina raaka-aineen jäljitettävyyttä tilatasolle saakka. Merkittävin ja luotettavin tekstiilien luomustandardi on GOTS.

Mitä tästä kaikesta voi oppia? No ainakin sen, että kestävyyttä tavoitteleva kuluttaja löytää villastakin ongelmia, toisaalta myös sen, ettei villaa ole välttämätöntä hylätä kokonaan. Alkuperään on syytä kiinnittää erityistä huomiota, suosia luomua, suomalaista ja mahdollisuuksien mukaan kierrätettyjä villavaatteita. Itse ostin tänä syksynä tämän ihanan suomalaisesta luomuvillasta neulotun myssyn, perheemme alusasut ovat pehmeää luomumerinoa, ja jos neulomispuikot pysyisivät kädessä, ostaisin ilman muuta näitä suomalaisia villalankoja.

Vaihtoehtoja siis on ja villan alkuperää kannattaa kysellä yrityksiltä, myös se kertoo tekstiiliketjulle viestiä, että asialla on väliä. Maailma voi olla hyvä, pehmeä ja lämmin, jos me teemme siitä sellaisen!

 

 

Uutiset
Vuoden 2017 turhake on fleece

Vuoden 2017 turhakkeeksi valitusta fleecestä irtoaa pesussa mikromuovia, joka tekee kankaasta ympäristölle haitallisen.