Risto Sulkava

Pirteän Pässin puheenjohtaja
Sulkavan havaintovihko -blogissa tarkastellaan ajankohtaisia tai ajattomia luonnonilmiöitä. Kirjoittaja on retkeillyt lähes kolmessasadassa Suomen kunnassa, mutta pyrkii nyt pysyttelemään Pirteän Pässin kotitanhuvilla, eli Heinäveden seudulla. Havainnot ja luonnonilmiöt ovat kirjoitusten keskiössä, mutta usein mukaan liittyy myös hieman pohdintaa ilmiön taustoista, toisinaan kirjoitukset ovat myös kantaaottavia. Kirjoittaja oli aiemmin Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja.
Uusin numero

Suomen Luonto 5/2018

on upea suuri kesänumero! Kannen nuoren mäyrän kuvasi Nina Mönkkönen.
VILLIVIHANNES_banner_suomenluonto_300x200

Sovelluksen avulla voit tunnistaa 30 erilaista kasvia ja kokata 90 herkullista annosta Sami Tallbergin resepteistä. Tuotot käytetään luonnonsuojelutyöhön.

MAINOS
Sulkavan havaintovihko

Marraskuun hiljaisuus

Risto Sulkava

Hiljaisuus on ylellisyyttä. Tiedetään, että hiljaisessa metsässä oleilu parantaa. Stressihormonitasot laskevat, verenpaine talttuu ja samalla omat aistit terävöityvät huomaamaan pieniä iloisia asioita, mieli virkistyy. Edistyneet lääkärit määräävät metsäkävelyjä jo Suomessakin. Tehokkaimmillaan hoito on marraskuisessa hämärässä, mieluiten pienessä tihkusateessa ja yksin.

Kaupungin hälinä hävittää huomiokyvyn – on pakko sulkea korvat ja silmät, jotta liika ärsykemäärä ei sekoita pääkoppaa. Näin käy, vaikka sitä ei tunnustaisikaan. Aitoja kaupunkilaisia ei ole, sillä muinaista mekanismia ei pysty hiljentämään. Sama malli toimii ihmisen lisäksi ainakin koirilla, ehkä muillakin eläimillä.

Seurasin äskettäin koko tähänastisen elämänsä kaupungissa eläneen lapinporokoiran reaktioita marraskuisella metsäretkellä. Retki suuntautui luonnonsuojelualueelle – minne muuallekaan, koska oikeaa metsää ei juuri muualta enää löydy. Marraskuun hämärtyvä metsä oli niin hiljainen, että oman verenkierron kohina kuului korvissa.

Koiraparka oli aivan ihmeissään; kuunteli, käänteli päätään, luimisteli, selvästi pelkäsi. Se ei ollut koskaan kokenut täydellistä hiljaisuutta. Mutta kuten ihmisellä, silläkin korvien suhina lakkaa joidenkin tuntien tai päivien hiljaisella seudulla oleilun jälkeen. Itselläni siihen saattaa kulua parikin päivää, ehkä riippuen kulloisistakin stressitasoista.

Seuraavana päivänä koirakaveri oppi jo kuuntelemaan hippiäisen pienenpieniä piippauksia, astelemaan äänettömästi ja pelkäämättä hiljaisessa sammalmetsässä sekä pysähtymään suppilovahveroiden kohdalle. Kaupunkistressi oli tiessään – meillä molemmilla.

Suomen syrjäseudut alkavat olla maailman viimeisiä hiljaisuuden keitaita. Säännöllisesti niille myös halutaan jotakin pörisevää ja möykkäävää toimintaa. Toistaiseksi ei näy juurikaan merkkejä hiljaisuuden arvon ymmärtämisestä. Voisiko hiljaisuuden tuotteistaa hiljaiseen toimintaan? Siis markkinavaltiksi, jossa hiljaisuus säilyisi matkailijavirrasta ja heidän tekemisistään huolimatta? Ainakaan se ei onnistu, jos emme itse opi arvostamaan hiljaisuutta? Maailman hulluudesta huolimatta: Parantavan hiljaista marras-joulukuun vaihdetta kaikille!

Kolumnit
Hiljaa!

Sanotaan, että musiikki alkaa hiljaisuudesta ja loppuu hiljaisuuteen. Näin on myös elämässä. Hienoimmillaan, herkimmillään ja aidoimmillaan se todentuu luonnossa.

Toimituksen blogi