Toimituksen blogi

Naavan pituus paljastaa ikänestorin

Kuvassa korpi- ja tummaluppoa pohjoisessa havumetsässä. Korpiluppo on vähän aitojen naavojen näköinen koska sekin sisältää usniinihappoa. Se on Etelä-Suomessa harvinainen. Kuva: Ahti Keränen / Havaintokirja

 
Olen viime retkilläni kiinnittänyt tavallista enemmän huomiota naavaan. Siuntiolaisessa vanhassa metsässä naavaa oli vain joissakin harvoissa kuusivanhuksissa, mutta kasvustot näyttivät yllättävän hyväkuntoisilta. Heinäveden Vihtarissa naavaa oli enemmän, mutta yksittäiset naavat olivat melko lyhyitä. Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa naavaa oli vielä runsaasti, mutta entä tulevaisuudessa? Miten naavoilla menee?

Me puhumme naavasta, mutta tuon yleisnimityksen taustalta löytyy monta eri partamaista kasvustoa tekevää jäkälälajia kahdesta eri suvusta.

Jäkälätutkija Leena Myllys Luomuksesta kertoo: ”Yleensä kun puhutaan naavoista niin tarkoitetaan sekä naavoja että luppoja. Naavat ovat vihreämpiä koska niillä on usniinihappoa. Lupoilta se puuttuu, ja siksi niillä ei ole sitä vihertävää sävyä, vaan ne ovat joko harmaita tai sitten vaaleanruskeasta tummanruskeaan tai melkein mustaan väriin asti.”

Selvä homma, naavoilla ja lupoilla mennään, mutta mitkä sitten ovat ne lajit joita tavallinen metsässä kulkija voi olettaa kohtaavansa?

”Naavoista yleisin on varmaan tupsunaava. Sillä on vähän erilaiset kasvupaikkavaatimukset kuin muilla lajeilla, eli jos menee aukeisiin mäntymetsiin niin se on aika yleinen mäntyjen rungoilla. Se on tupsumainen eikä kasva niin pitkäksi. Mutta riippuvammista naavoista riippunaava on yleisin. Lupoista sitten tummaluppo ja harmaaluppo. Harmaaluppo on ehkä kaikkein runsain Etelä-Suomessa sen takia että se näyttää sietävän tätä nykymetsien varjoisuutta. Metsät eivät enää ole niin aukeita kuin ennen vanhaan, vaan tuollaisia synkeitä risukoita, ja harmaaluppo sietää niitä kaikkein parhaiten.”

Tämä tiedon taso riittää meille harrastelijoille, mutta tutkijoille jäkälien luokittelu tuottaa päänvaivaa, kun DNA-tutkimuskaan ei aina tuota yksiselitteisiä tuloksia. Jäkälien erilaiset kemialliset muodot, niin sanotut kemotyypit, on kyetty erottelemaan, mutta kemiallisten erojen vaikutusta jäkälien elämään on vaikea tutkia.

Myllys on tutkinut muun muassa luppojen taksonomiaa.

”Olen selvittänyt kemotyyppejä yhdessä luppojen ryhmässä (muun muassa harmaaluppo, tummaluppo jne.) ja siinä tutkimuksessa ei löydetty näiden kemotyyppien välillä mitään geneettistä eroa, että oikeastaan ne kuuluvat samaan lajiin. Mutta me nyt päätettiin hyväksyä ne eri lajeina koska meidän mielestä niillä oli rakenteessakin vähän eroja jotka olivat yhteneväisiä tämän kemiallisen eroavaisuuden kanssa.”

Kemia on jäkälille tärkeää. Jotkut kemialliset yhdisteet esimerkiksi suojaavat auringon valolta, ja sen perusteella eri kemotyypit voisivat kasvaa eri paikoissa, jotkut aukeammissa ja toiset varjoisemmissa. Myllyksen tutkimuksessa saatiin selville muun muassa että harmaaluppo on yleisempi Etelä-Suomessa ja muut kemotyypit taas Pohjois-Suomessa.

”Pääteltiin että harmaaluppo sietää paremmin näitä Etelä-Suomen varjoisia metsiä, kun taas pohjoisessa muut kemotyypit menestyvät kun metsät ovat siellä kuusten muodon takia luonnostaan aukeampia ja valoisampia. Voi olla että ilmiö on yhteydessä kemiaan, koska huomattiin että harmaaluppo myös tummenee pohjoisessa. Toki ero voi johtua kuorikerroksen melaniinistakin, eli että se pigmentti lisääntyy pohjoisessa auringonvalon vaikutuksesta.”

Pitkiä naavakasvustoja kannattaa kohdella kunnioittavasti, sillä suuri pituus on merkki huomattavasta iästä. ”Pituus kertoo ensinnäkin että yksilö on aika vanha, koska jäkäläthän kasvaa hitaasti, tällaiset jäkälät ehkä reilu kaksi milliä vuodessa. Ja myös siitä voiko se hyvin, onko paikan mikroilmasto jäkälälle hyvä. Jos siellä on ilmansaasteita eikä metsärakenne ole naavalle hyvä, silloin se on aika kärsivän näköinen vaikka se olisi vanhakin”, kertoo Myllys.

Kuva: Irja Lehtinen / Havaintokirja

 
Naavat ja lupot ovat Etelä-Suomessa vähentyneet sekä ilmansaasteiden että metsärakenteen muutosten takia. Yksi paha uhka, rikkipäästöt, on jotenkin saatu kuriin, mutta naavoja se ei ole pelastanut: ”Kun rikkisaasteet vähenivät 1970-luvulta alkaen niin monet jäkälät alkoivat palata kaupunkeihin, mutta valitettavasti näiden herkkien epifyyttijäkälien, erityisesti juuri naavojen ja luppojen elpymistä ei ole havaittu, ei kaupunkialueilla eikä suojelualueilla.”

Naavoja on Suomessa 11 lajia ja niistä 8 on uhanalaisia, ja luppoja 14 lajia joista niistäkin 8 uhanalaisia. Kovin hyvä ei ole siis naavojenkaan tilanne. Naavoja kurittavat eniten vanhojen metsien väheneminen ja ilmansaasteet, ilmeisesti erityisesti typpilaskeuma.

”Naavoille ja lupoille on tehty kokeita missä on typetetty joitakin puita ja katsottu miten jäkälät sen jälkeen voi, ja siinä on kyllä huomattu että lupot ja naavat kärsii runsaasta typestä. Saattaa olla että se on juuri syynä siihen että sitä elpymistä ei ole tapahtunut,” Myllys pohdiskelee.

Uutiset
Volkswagenin päästöskandaalissa on kyse myös terveydestä

Volkswagen ei ole ainoa autovalmistaja, jonka dieselit päästävät typen oksideja ilmaan paljon enemmän kuin pitäisi. Myös VTT:n tutkimuksessa paljastui tänä vuonna isoja eroja dieselmoottorien typenoksidipäästöissä vakiotestin ja muunlaisen ajon välillä. Arviot päästöjen terveysvaikutuksista ovat jyrkentyneet; Britanniassa typpidioksidin arvellaan alustavasti aiheuttavan vuosittain yli 20 000 ennenaikaista kuolemaa.

Uutiset
Kuolivatko dinosaurukset ilmansaasteisiin?

Dinosaurukset katosivat maailmasta 65 miljoonaa vuotta sitten. Häviämisen syystä on esitetty kymmeniä tai ehkä satoja erilaisia käsityksiä. Tässä vielä yksi: ilman epäpuhtaudet!

Pääkirjoitus: Sopimisen sietämätön hitaus

Itämeren vieraslajien torjunta nytkähti viime kuussa eteenpäin, kun voimaan astui Kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n painolastivesiyleissopimus. Painolastivesisopimuksen tarkoituksena on siis ehkäistä vieraslajien leviäminen alusten painolastivesien välityksellä. Toki ollaan jo hiukan myöhässä, sillä Itämereen on muun muassa painolastivesien mukana tullut yli 120 vieraslajia, joista noin 80 on jo kotiutunut, Suomenkin vesille parikymmentä.