Kainuun mailta

Aura Koivisto ja Risto Sauso
Suojelualueet ovat henkireikä! Aura Koivisto ja Risto Sauso muuttivat Kuhmoon paikallisten suojelualueiden vuoksi. Tässä blogissa vieraillaan metsissä ja soilla sekä tutkaillaan niiden eläjiä. Välillä pistäydytään muissakin maisemissa, ja aikaa vietetään myös omassa pihassa ja puutarhassa. Luetaan kirjoja ja pohdiskellaan kaikenlaista luontoon liittyvää. Blogin tekijät ovat elinkautisia luonnonharrastajia, joille harrastus käy myös työstä. Aura kirjoittaa, Risto valokuvaa, ja kohteiksi voivat joutua vähän jokaisen eliölahkon edustajat.
Uusin numero

Suomen Luonto 5/2018

on upea suuri kesänumero! Kannen nuoren mäyrän kuvasi Nina Mönkkönen.
VILLIVIHANNES_banner_suomenluonto_300x200

Sovelluksen avulla voit tunnistaa 30 erilaista kasvia ja kokata 90 herkullista annosta Sami Tallbergin resepteistä. Tuotot käytetään luonnonsuojelutyöhön.

MAINOS
Kainuun mailta

Petokuvausta Kuhmossa

 
Kainuussa asuu tunnettuja petokuvaajia, ja nykyään myös harrastajat voivat vierailla kaupallisilla petokuvauskojuilla. Haaskoilla käy karhuja, susia ja ahmoja, ja niistä on otettu toinen toistaan hienompia kuvia.

Tämän blogin kuvaaja on keskittynyt enemmänkin kovakuoriaisiin. Mutta ehkä Kuhmossa asuminen velvoittaa, sillä viime talvena hänkin laittoi haaskan ja ryhtyi petokuvaajaksi.

Pihamme linturuokinnalla alkoi vierailla kärppä. Aluksi se jäysti lintuja varten vuoltuja talisiivuja, mutta kun se näytti jäävän paikalle, ostimme sille marketista sianlihasuikaleita. Tarjoilut jätettiin pieneen havumajaan, mistä kärppä kävi kiikuttamassa ne pesäänsä. Pesä sijaitsi suuren risukasan alla noin 15 metrin päässä ruokintapaikalta. Havumajan ja risukasan välille hankeen muodostui pieni polku.

Erillistä piilokojua ei tarvittu, sillä kuvaaja saattoi hoitaa hommansa mukavasti keittiön ikkunan ääressä istuskellen ja kaukolaukaisinta näpsäytellen. Kamera seisoi jalustalla pihalla.

Karhujen kuvaaminen taitaa olla aika erilaista puuhaa, mutta ei kärpänkään kanssa ihan helppoa ollut. Kuten voi arvata, se ei asettunut pitkäksi aikaa poseeraamaan, joten kuvan otossa oikea ajoitus oli tärkeä!


 

 
Kärppä viihtyi pihallamme koko talven. Se kävi päivittäin kiikuttamassa lihakimpaleet pesäänsä, ja kun ruoka oli valmiina, se ei yrittänytkään napata ruokinnalla käyviä lintuja. Pikkujyrsijöitä oli niin vähän, että ilman tarjoilujamme kärpällä olisi saattanut olla tekemistä.

Eräänä kevättalven päivänä lihoja ei enää haettu. Satoi aamusta iltaan, ja ajattelimme, että kärppä ei vain halunnut kastella kaunista turkkiaan, mutta ei se tullut seuraavanakaan päivänä. Eikä sitä seuraavana…

Kun toista viikkoa oli kulunut, uskoimme kärpän häipyneen lopullisesti. Ehkä se lähti puolisoa etsimään? Tai sitten pihallamme vieraillut viirupöllö oli napannut sen. Tai sille oli tapahtunut jotakin muuta.

Kuukauden kuluttua ruokintapaikalla näkyi taas vilahdus. Kärppä! Se oli palannut! Olimme innoissamme. Ei se ollutkaan kuollut! Se oli vaihtanut valkoisen talviturkkinsa ruskeaan… Kuinka nopeasti turkinvaihto muuten käy? Onko kärppä sittenkään sama?

Ei, ei se ollut. Tämä kärppä käyttäytyi aivan eri tavalla. Se viuhtoi havumajassa sinne tänne ja jätti suurimman osan lihapaloista syömättä. Sen käytös vaikutti hysteeriseltä verrattuna talvikärppäämme, joka tottuneesti ja määrätietoisesti hoiteli elintarvikkeidensa kylmäketjun viimeistä etappia. Eikä ruskea kärppä jäänyt, vaan jatkoi saman tien matkaansa. Talvikärppä vaikutti sitä paitsi isommalta. Ehkä se johtui talviturkista – tai sitten runsaista porsastarjoiluista.

Risukasat ovat muuten erinomaisia luontoystävällisen pihapiirin lisukkeita. Niitä voi tehdä isoja ja pieniä, riippuen tontin tilavuudesta, ja ne rakennetaan hieman täytekakun tavoin. Alle karkeaa oksaa ja rytöä, sitten kerroksittain niitettyä heinää, lehtiä, risuja ynnä muuta lahoavaa ainesta. Kun hökötys on ilmava, täynnä sopivia taskuja, eläimet löytävät sieltä suojaisia majapaikkoja. Kärpän lisäksi – joskin eri aikaan – siellä saattaa pesiä vaikkapa punarinta, västäräkki tai mustarastas; siili voi vetäytyä sinne talveksi ja rupikonna pitää päämajanaan.

Täksi talveksi kuvaaja rakensi ruokintapaikalle mahdollista uutta kärppää varten hirsilinnan – tai oikeastaan halkolinnan. No, kärppiä ei ole kuulunut, mutta halkolinnan suojissa vierailevat närhet ja tintit.

Ja jos pedoista ja petokuvauksesta puhutaan, oikeastaan petojahan nekin ovat, närhet ja tintit. Kaikki, jotka eivät ole ehdottomia kasvissyöjiä, nitistävät enemmän tai vähemmän muita eläimiä. Tiaiset napsivat suuret määrät hämähäkkejä, toukkia ja muita selkärangattomia, närhet ovat kokonsa vuoksi tinttejäkin hurjempia petoja, ja koostaan huolimatta hurjia petoja ovat taas esimerkiksi hämähäkit ja leppäkertut, muurahaisista puhumattakaan…

Ihminen on toki omaa luokkaansa. Onko mikään muu laji käyttänyt ravinnokseen oikeastaan kaikkia mahdollisia eläimiä sinivalaista sirkkoihin ja mustekaloista mammutteihin? Joitakin lajeja ihminen on jopa syönyt sukupuuttoon – eikä kannibalismikaan aivan tuntematonta ole.

Mutta ehkä näin ajateltuna petokuvauksen kohdevalikoima leviää turhan laajaksi… Sopisiko siihen kuitenkin rypsiporsasta kiikuttava kärppä?


 
Vinkit
Lumikon jäljillä

Lumijäljet jatkuvat loikkina penkalle ja edelleen metsikköön. Ne ovat lupaavan pienet, kuin sormenpäiden painaumat. Olisiko kyseessä lumikko?

UutisetVuodenajat
Lämmin turkki suojaa kärppää

Kärpällä eli portimolla on kuninkaallinen talviviitta. Sen valkoinen talviturkki mustine hännänpäineen on paitsi kaunis myös erittäin lämmin.

Toimituksen blogi