Toimituksen blogi

Vaaleita on moneksi

Kuva: raiok / Ikkuna Suomen luontoon

Sunnuntainen juoksulenkkini kulkee pari kilometriä Vantaanjoen vartta Helsingin Vanhakaupunginkosken yläpuolella. Viikko sitten harmittelin, että olin nimenomaan juoksemassa, koska mukana ei ollut kameraa tai edes puhelinta. Polun varressa tepasteli näet epätavallisen vaalea sinisorsa. Sen verran hiljensin, että varmistin sen naaraaksi. Peräpäässä ei ollut samanlaista kiehkuraa kuin vieressä uiskennelleella uroksella.

Lintutieteilijä William Velmalan mukaan väripoikkeamia monenlaisia, eivätkä kaikki vaaleat linnut ole suinkaan albiinoja.

“Tieteelliset käsitteet ovat vähän erilaisia kuin ne, joita kansa käyttää. Usein puhutaan esimerkiksi ‘osittain albiinoista’ yksilöistä. Se on vähän kuin sanoisi, että on ‘osittain raskaana’. Lintu on joko albiino tai ei ole.”

Albinismin aiheuttaa tyrosinaasi-entsyymin puute, minkä vuoksi linnun keho ei tuota lainkaan melaaniinipigmenttejä, ei mustaa eumelaniinia eikä kellertävää feomelaniinia. Albiino on sen takia yleensä kokonaan valkoinen, lukuunottamatta silmiä, joissa näkyy pigmentin puutteen takia verisuonten puna. Vastakkainenkin poikkeavuus on mahdollinen: melanismissa melaniinia syntyy liikaa ja yksilöstä tulee tavallista tummempi.

Minun havaitsemani sorsa oli joka tapauksessa vaalea. Päässä, kaulassa ja yläselässä sillä oli kuitenkin haaleaa, hiekanruskeaa väritystä. Se oli kuin normaali sinisorsanaaras, joka oli pantu valkaisuaineen kanssa pesukoneeseen. Olikohan se siis leukistinen?

Velmalan mukaan ei.

“Leukistisella yksilöllä on sekä normaalin värisiä että valkoisia höyheniä. Väritys on yleensä aika laikuttainen. Jalat ja nokka ovat esimerkiksi normaalin värisiä, mutta höyhenpeitteessä näkyy valkoisia laikkuja siellä täällä. Valkoisen määrä voi vaihdella muutamasta höyhenestä lähes koko höyhenpukuun.”

Havaitsemani sorsa oli vaalea mutta tasaisesti värittynyt. Todennäköisesti kyseessä olikin toinen kahdesta väripoikkeamasta, joita kutsutaan englanniksi nimillä “brown” ja “ino”. Niille ei ole hyviä suomennoksia, mutta voidaan sanoa, että kumpikin aiheuttaa “haalistuneen” värityksen. Ensimmäisessä tapauksessa se johtuu mutaatiosta, joka vaalentaa mustan eumelaniini-väriaineen ruskeaksi. Toisen takana on mutaatio, joka tämän lisäksi saa vielä kellertävän feomelaniininkin lähes häviämään. Kummassakin tapauksessa pigmenttiä syntyy niin kuin pitääkin ja se kulkeutuu aivan oikein höyheniin, mutta muuntuneena.

Se, että tällaiset väripoikkeamat ovat niin yleisiä juuri sinisorsilla, voi Velmalan mukaan johtua monesta eri syystä. Sinisorsaa on tarhattu ja jalostettu, ja jalostettuja yksilöitä lentelee vapaana levittämässä geenejään.  Toisaalta juuri kaupungeissa vaaleat sorsat säilyvät hengissä, kun petoja on vähemmän, joten niitä nähdään täällä useammin. Vantaanjoen varsi on otollinen tiirailupaikka.

Melaniinin aiheuttamat poikkeamat johtuvat kaikki mutaatioista, mutta sinisorsat voivat kaupunkiympäristössä myös syödä liikaa pullaa, jolloin kehityksen kannalta olennaisia ravintoaineita jää saamatta. Niihin voivat kuulua myös karotenoidi-pohjaiset väriaineet, mikä voi näkyä haaleutena linnun paljaissa osissa, kuten nokassa ja jaloissa. Mutta se toinen juttu.

 

Kielitaitoiset voivat perehtyä väripoikkeamiin lukemalla tämän erinomaisen Dutch Birding -lehdessä julkaistun artikkelin.

Toimituksen viikon kuva
Jäälintu

Arkkitehti, luontokuvaaja Vesa Huttunen tunnetaan vahvoista sommitelmistaan ja muutenkin persoonallisesta kuvaustyylistään.

Kysy luonnosta
Koiras vai naaras?

Onkohan maaliskuussa 1999 Tapiolan Otsolahdella näkemäni sinisorsa koiras vai naaras? Se oli muuten naaraan väriasussa, mutta sillä oli koiraalle tyypillinen valkoinen kaularengas.

Toimituksen viikon kuva