Luomus 2010: Luonto on lähellä

Suomen Luonnon Luomus-kuvakisaan osallistui tuhat luonnonystävää yli 3000 kuvallaan. Tuomariston mielestä taso oli hyvä. Voiton nappasi 16-vuotias Ilari Tuupanen Joensuusta.

Luomus_voittaja

Ilari Tuupanen: Kesäyö

1. Millainen kuvanottohetki oli?

”Oli hieno kesäilta, aurinko oli juuri muistaakseni näyttänyt viimeiset valonsa. Kiertelin mökin lähellä olevassa metsässä, jos vaikka jotain mielenkiintoista sattuisi kohdalle. Kuvailin varpuja, lehtiä, risuja, melkein kaikkea, mitä vastaan tuli. Lähestyin metsän reunaa koko ajan. Yhtäkkiä huomasin pienen öttiäisen lentämässä silmieni ohi, ja lopulta se laskeutui pihlajan lehdelle. Yllätyin itsekin, kuinka sopivaan kohtaan kuvassa tämä pieni metsän asukki oli pysähtynyt. Pilkkopimeään asti jatkoin metsässä kuvaamista, mutta tämä siluettikuva lopulta tuntui parhaalta kuvaamaan tämän yön tunnelmaa.”

2. Millaisia tunteita kuva sinussa herättää?

”Kuva herättää minussa rauhallista metsän ja kesäyön tunnelmaa, josta kuva sai nimensäkin. Metsä ja sen pimeys on kiehtonut jo melkein heti harrastuksen alussa. Pidän siitä, kun ikinä ei tiedä, mitä voi pimeässä vastaan tulla. Tämä kuva kuvaa hyvin tätä tunnetta metsää kohtaan.”

3. Mikä luontokuvauksessa on parasta?

”Parasta luontokuvauksessa ovat uudet elämykset, joka päivä luonto on erilainen. Muutenkin tekee hyvää välillä rentoutua ja sulkea muu maailma pois, luonnossa liikkumalla se toimii ainakin minulla.”

 Luomus_toinen

 2. palkinto: Peter Byrne, Huomion keskipiste

1. Millainen kuvanottohetki oli?

”Olin seurannut tätä joutsenperhettä jo jonkin aikaa ja tiesin, minkälaisen kuvan halusin ottaa. Koska olin viettänyt paljon aikaa näiden joutsenten kanssa, ne olivat jo tottuneet läsnäolooni, joten pystyin ottamaan hyvin intiimejä lähikuvia.”

2. Millaisia tunteita kuva sinussa herättää?

”Tämä valokuva herättää minussa mielleyhtymiä, jotka liittyvät turvallisuuden tunteeseen ja vahvoihin siteisiin rakastamiemme ihmisten kanssa.”

3. Mikä luontokuvauksessa on parasta?

”Minulle parasta luontokuvauksessa ovat haasteet, odotukset ja yllättävien asioiden löytäminen. Nautin sopivan hetken ja kuvauskohteen odottamisesta sekä niiden haasteiden voittamisesta, joita valokuvausvälineeni tekniset rajoitteet asettavat.”

 

Luomus_kolmas

3. palkinto: Rauno Sahimaa, Kärpänen

1. Millainen kuvanottohetki oli?

”Sade taukosi lokakuun alun iltapäivällä, mutta oli edelleen märkää. Pilvet rakoilivat ja valo oli mielenkiintoista. Kuvailin järven rannalla pisaroita ja heiniä, mutta harmittelin, että näin myöhään syksyllä on melko vähän hyönteisiä. Heinät ja pisarat ovat kuitenkin melko tylsiä. Pian huomasin kärpäsen istuvan heinällä ja onnistuin lisäksi sommittelemaan heinät melko hyvin.”

2. Millaisia tunteita kuva sinussa herättää?

”Kuvaan ei liity mitään suurta dramatiikkaa, se on otettu tutussa ympäristössä ja oikeastaan vähän vahingossa. Muistan kuvanneeni innostuneena, koska heinät, valo ja vesipisarat näyttivät mielenkiintoisilta ja tiesin edellytyksiä mielestäni hyvälle kuvalle olevan olemassa.”

3. Mikä luontokuvauksessa on parasta?

”Ulos ja erilaisiin paikkoihin meneminen.”

 

 

 

 

Omat työkalut