31/100

Kun harmaapäätikan huuto kantautuu metsästä, se on useinkin merkki siitä, että kulkija on osunut kauniiseen haavikkolehtoon. Pehmeän soinnikas, kantava, hieman haikea ja sävelkulultaan laskeva äänisarja paljastaa keväällä tämän kauniin tikan. Joskus harmaapäät viheltelevät syksyisinkin.

Sävyisän vihreä selkä. Koiraalla hieman kirkkaan punaista päälaella. Värituntomerkit tuovat helposti mieleen vihertikan nimen. Mutta lintu on harmaapäätikka. Harmaapäätikka on pitkänhuiskea, käpytikkaa isompi, mutta jättiläistikkaa palokärkeä selvästi pienempi. Harmaapäätikka on ilahduttavasti lisääntynyt etelässä ja laajentanut pesimäaluettaan keskisessä Suomessa kohti pohjoista. Pesimäajan ulkopuolella se kiertelee Lapissakin. Harmaapäätikka viihtyy paitsi haavikoissa myös tuoreissa, kuusivaltaisissakin sekametsissä.

Talviruokintapaikalle harmaapäätikan, monesti parikin, voi saada vakituiseksi vieraaksi. Luonteeltaan harmaapäätikka on hyvinkin valpas. Se tarkkailee ja odottelee pitkäänkin ennen saapumistaan tarjolla olevalle talille – ehkäpä kanahaukkaa peläten – kiertelee ja pyörii, nauraa räkättääkin, pikkuisen ääntelee kirjavien tikkojen tapaan hyvin pehmeää kjik-ääntä. Lopulta se rohkaisee mielensä ja lennähtää aterialle ja nauttii sen kaikessa rauhassa, jos sitä ei häiritä.

100 päivää luonnossaSuomi 100valkoselkätikka

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.