9/100

Pohjantikkaa ei turhan usein näe. Tuntuukin, että jokainen kohtaaminen jää erikseen mieleen. Vanhat, hämyiset kuusikkonotkot ja niiden rauhallinen tunnelma ympäröivät tätä hiljaista ja huomaamatonta tikkaa. Pohjantikkaa etsiessä kannattaa välillä pysähtyä ja kuunnella. Aika ajoin kuuluva vaimeahko koputus voi paljastaa tikan. Sitä saattaa päästä katselemaan joskus hyvinkin läheltä. Etsiessään syötävää pohjantikka on erikoistunut avaamaan kuolleiden kuusien kuorta. Pariin kertaan olen nähnyt tiaisia pyörimässä sen matkassa norkoilemassa osaansa. Oppivaisia lintuja!

Muista tikoista pohjantikka poikkeaa siinä, että sen kiipimäjalassa ei olekaan neljää varvasta, kahta kumpaankin suuntaan, vain ainoastaan kolme. Pohjantikkakoiraalla ja nuorella linnulla on kauniin keltainen laikku päälaella. Selän keskiosassa on luonteenomainen pystysuora valkea rantu. Kylkien runsas juovamainen kuviointi sopii täydellisesti naavaiseen maisemaan.

Poskilla pohjantikalla on kolme tummaa raitaa. Kuvan tikka on osui kohdalle viime syksynä vanhaa kuusta kasvavassa notkelmassa Sipoossa.

Pohjantikan pesimäkannan painopiste on pohjoisessa, jossa sitä esiintyy muunlaisissakin metsissä kuin kuusikoissa. Mutta juuri tähän vuodenaikaan se on mahdollista nähdä useammin kiertelemässä myös etelän hämyisissä kuusipainanteissa. Sopivissa kuusikkonotkoissa se pesii myös harvinaisuutena etelärannikkoa myöten.

100 päivää luonnossaPohjantikkaSuomi 100

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.