13/100

Puukiipijä on rakenteeltaan ja ravinnonhaultaan yksi kaikkein erikoistuneimmista linnuistamme. Nokka on käyrä, tavallista pitempi ja kapea. Se soveltuu erinomaisesti työnnettäväksi kaarnanrakoihin. Sieltä löytyy linnulle hämähäkkejä, hyönteisiä ja joskus piilotettuja siemeniäkin. Myös puukiipijän pitkä kieli on hyvänä apuna ruoan poimimisessa. Rungolla hypähdellessä on puukiipijän jalan ja varpaiden rakenne erinomainen pitkine terävine kynsineen pitämään linnun kiinni pystysuorassa rungossa.

Puukiipijä ei juokse pähkinänakkelin tapaan rungolla alaspäin, vaan kiertyen aina ylöspäin. Oksilla käväistessään se tyypillisesti roikkuu myös niiden alapuolella. Saavutettuaan sellaisen korkeuden puun rungolla, että kaarna ohenee ja puun syömiset on yhden ”kierteen” osalta syöty, puukiipijä lennähtää kappaleen matkaa toisen rungon tyveen ja aloittaa taas uuden kiipeämisen. Puukiipijä tuntuu olevan koko ajan liikkeessä ja se etenee kiipimäajoillaan nopein ja ketterin hyppäyksin.

Puukiipijä ei ole harvinainen, mutta sitä näkee kuitenkin vain yhden tai kaksi talvisessa tiaisparvessa. Osa kannasta muuttaa. Usein läpitunkeva, rytmikkäästi toistuva sriiii-ääni paljastaa tämän huomaamattoman ruskeanharmaan linnun, jonka raikas kevätlaulu muistuttaa erehdyttävästi liian varhain saapunutta uunilintua. Puukiipijän saa pienehkössäkin metsikössä helposti pesimään kolmiomaiseen runkoa vasten asetettuun pönttöön, jossa on molemmin puolin pienet aukot puun runkoa vasten. Ja talviruokinnallekin kiipijä on oppinut. Käydessään ruokintapaikalla puukiipijä usein hakee maasta tai kaarnan raoista tiaisten tiputtamia tali- ja siemenmuruja, mutta osaa työntää nokkansa myös puun rungolla roikkuvaan talitalkoon.

Tämä puukiipijä on kuvattu Sipoossa ruokintapaikalla kevättalvella 2013. Viime viikolla näin samassa metsässä kaksi puukiipijää. Nyt onkin oikea aika etsiä myös nokkelaa puukiipijää talvisesta tiaisparvesta.