Alice Karlsson

Toimittaja
Kirjoitan, toimitan ja hoidan Kysy luonnosta -kirjeenvaihtoa. Sydäntä lähellä ovat kasvien ja eläinten vuorovaikutus sekä eläinten käyttäytyminen. Uskoisin olevani myös luonnon sitkeä puolustaja ja tulistun luonnon turmelemisesta.
Uusin numero

Suomen Luonto 9/2017

Helmipöllön on hyvä torkkua suuren hongan huomassa. Lisää männystä marraskuun Suomen Luonnon sivuilla 14–23. Kansikuvan on ottanut Mika Honkalinna.
MAINOS
Vuodenajat

Arkiston aarteita: Kevät alkaa pajunkissoista

Kuva: Nimimerkki ikänahikas / ikkunasuomenluontoon.fi

Arkiset pajut ovat lähemmin tarkasteltuna kauniita kuin korut. Kevään ensimmäisinä kukkijoina ne ovat myös elintärkeitä mesilähteitä hyönteisille.

Kevääseen on niin kova hinku, että tarttuu vaikkapa pajunvitsaan. Kevätaurinko paistaa ja ihmiset ulkoilevat. Teiden ja polkujen varsilla silmään sattuu pajunkissoja; oksia tekee mieli taittaa maljakkoon. Mutta uskaltaakohan sitä?

”Niitä katkotaan yleensä vain kulkuväylien varsilta, eikä sillä ole pajun menestymiselle merkitystä”, sanoo kasvitieteilijä Henry Väre Helsingin yliopistosta. ”Joskus revityt pusikot ovat ikävän näköisiä, mutta siihen ne haitat jäävät.”
Onpa mukavaa, että jotakin saa sentään tehdä! Siispä riemuiten pajunoksia hakemaan. Kun ne ovat huoneenlämmössä muutamia päiviä, tapahtuu jotakin ihmeellistä: pajut kertovat meille, ovatko ne tyttöjä vai poikia.

Heny Väre on tehnyt juuri Heikki Kiurun kanssa kirjan Suomen puut ja pensaat, jossa mukana ovat myös pajut. Sattuipa hyvin, nyt vain kuulemaan tuoreinta tietoa.

Kevään ensimmäisiä kukkijoita
Pajut ovat varhaisia kukkijoita, ja kukat ilmestyvät usein ennen lehtiä. Kukinnan alkaminen riippuu kuitenkin siitä, missä päin maata ollaan. Etelä-Suomessa kukinta voi alkaa jo maaliskuussa, Lapin perukoilla aikaisintaan kesäkuussa.
Pajujen suku (Salix) on iso. Lajeja on maapallolla viitisensataa. Meillä luonnonvaraisia pajuja on noin 20. Noin-sana tulee siitä, että pajujen lajinmääritys on vaikeaa, sillä niillä on runsaasti alalajeja. Alalajit ovat saman lajin maantieteellisiä, ulkonäöltään poikkeavia rotuja, jotka kuitenkin risteytyvät yhteisellä levinneisyysalueellaan.

Myös lajeiksi tulkitut pajut risteytyvät helposti keskenään, joten on oltava aikamoinen oraakkeli tunteakseen jokaikisen pajupöheikön vitsan. Monet pajulajit myös vaihettuvat asteittain toiseksi. Esimerkiksi Venäjän Karjalassa kasvava pensas on Tyynen meren rannalla aivan toinen ja väliin mahtuu monta välittävää lajia.
Suomessa tapahtuu sama mentäessä etelästä pohjoiseen. Eteläinen ahopaju on eri näköinen kuin saman pajun pohjoinen alalaji kangaspaju.

Pajun suku on monimuotoinen. Siihen sisältyy vaivaispaju, jota Carl von Linné luonnehti sanoilla minimum inter arbores, puista pikkuisin, sekä suuria puita kuten halava ja raita.

Vaivaispaju on korkeintaan viisisenttinen varpu kun taas maamme korkein halava on 16,5-metrinen. Tämä ympärysmitaltaan yli kolmemetrinen puu kasvaa Väreen ja Kiurun kirjan mukaan Joensuun Mutalassa. Espoon Nuuksiossa ylvästelee puolestaan maamme suurin raita: sen korkeus on 24,5 metriä ja vyöräröä on peräti 723 senttiä.

Rannikolta Käsivarteen
Saan vaikutelman, että paju ja vesi liittyvät yhteen, ja usein näin onkin. Missä on märkä painanne, siellä pajut jo versovat. Pajuissa on kuitenkin myös kuivilla paikoilla kasvavia lajeja. Esimerkiksi ahopaju viihtyy pientareilla ja ahoilla sekä karuihin metsiin syntyneillä aukoilla. Toinen kuivuuteen sopeutunut on hietikkopaju, jota kasvaa kangasmailla ja rantahietikoilla.
Meillä osa pajuista on varsin yleisiä, mutta osaa ei pääse elinaikanansa kovin helposti näkemään. Esimerkiksi talvikkipajulla on maassamme vain kaksi kasvualuetta, toinen Tervolassa ja toinen Kuusamon Oulangalla. Kääpiöpaju on nähty viimeksi 1950-luvulla Saanalla ja Käsivarren perukoilla yhdessä paikassa. ”Näitä pajuja ei löydä, ellei tiedä tarkkaan mistä etsiä”, Väre vakuuttaa.

Muita pohjoisia pieniä pajuja ovat napapaju ja vaivaispaju, jotka kasvavat vain Enontekiön ja Inarin Lapissa, Koillismaalla kasvava verkkolehtipaju sekä jokipaju, joka viihtyy Perä-Pohjolassa ja Oulun seudulla.
Muut pajut ovat yleisiä, mutta niistäkin lettopaju, tunturipaju ja kalvaspaju kasvavat vain Oulun- ja Lapin läänissä ja villapaju ainoastaan Lapin läänissä.

Puolet pajuistamme on siis pohjoisia, mutta jäävät pohjoisen ihmisetkin vaille tiettyjä lajeja. Esimerkiksi tuhkapaju ja hanhenpaju ovat verrattain eteläisiä.

Kissoja pajukoissa
Kun puhumme pajunkissoista, tarkoitamme tavallisesti yleisintä pajuamme, kiiltopajua. ”Se kasvaa runsaana teiden varsilla ja joutomailla — siihen kiinnitetään ensimmäiseksi huomiota. Se on myös kasvi, josta keräämme pajunkissoja. Se on varmastikin Suomen yleisin pajulaji”, Väre toteaa.

Sen joukossa kasvaa usein paljon mustuvapajua, mutta jos ei ole sattunut suurennuslasia mukaan, ei niitä toisistaan erota. ”Pitää katsoa karvoihin. Kiiltopajun lehdet ja varret ovat kaljuja, mutta mustuvapajulla ne ovat enemmän tai vähemmän karvaisia”, Väre opastaa. Kiiltopajut kukkivat jopa pari viikkoa ennen mustuvapajua, mutta kissat ovat molemmilla samannäköisiä.

Soilla ja muissa kosteikoissa on omat pajunsa; siellä viihtyvät virpapaju, juolukkapaju ja tuhkapaju. Tuhkapajun tunnistaa kasvaisuudesta. Siitä sen nimikin tulee: tuhkanharmaa.
Lisäksi rannikollamme kasvaa hanhenpajuja, jotka ovat hyvin matalia, ja niiden kukinnot ovat paljon vaatimattomampia kuin muilla pajuilla. Usein ne jäävätkin kokonaan huomaamatta. Ne ovat vain 30–40-senttisiä pensaita.
Pajupuut kasvavat yksin

Isot pajut kasvavat lähes aina yksittäin, metsiköitä tai metsiä ne muodostavat vain harvoin. Halavat ja raidat seisovat komeina peltosaarekkeessa tai pihapiirissä. Keväällä ne pääsevät oikeuksiinsa. Maa on usein vielä paljas ja puiden oksat vailla lehtiä. Silloin raita kukkii ja sen ympärillä hyörivät medenkerääjät ja siitepölynsyöjät.
”Raidan tunnistaa siitä, että sen oksat ovat lähes tuplasti paksummat kuin muilla pajuilla. Myös sen viimeiset vuosikasvaimet ovat pönäköitä. Raidan runko on varsinkin nuorempana tuhkanharmaa, vanhemmiten se on usein jäkälien verhoama.”

”Halavassa on talvella vielä hedelmänorkot kiinni. Se onkin pajuista myöhäisin, vaikka kukkiikin Etelä-Suomessa usein jo huhtikuussa.”

Aleksis Kiven runon Ikävyys viimeisestä säkeestä: Että lepokammioin / On halavan himmeän alla, ovat kasvitieteilijät keskustelleet paljon.

Professori Viljo Erkamo oli varma, ettei Kivi tuntenut pajuja vaan on sekoittanut halavan hopeapajuun — halavalla kun on kiiltävänvihreät lehdet. Hopeapajua on meillä viljelty 1700-luvulta lähtien, ja sellainen on istutettu myös Aleksis Kiven patsaan viereen Helsingin Rautatientorille.
Toisaalta runoilijoilla on enemmän vapauksia kuin kasvitieteilijöillä.

Pojat ovat tyttöjä koreampia
Pajunkissa on alkuvaiheessa oleva kukinto. Se syntyy, kun emiä ja heteitä suojelevat karvat tulevat esiin. Edes kasvitieteilijä ei pysty pelkistä pajunkissoista sanomaan, kumpaa sukupuolta pensas tai puu on. Parin viikon kuluttua kissat alkavat muuttua.

Koiraspuolisen pajun kukinnoista työntyvät esiin pitkät palhot, joiden päässä ovat ponnet. Niissä kehittyy siitepöly. Naaraspajun kukinnosta pistävät ulos emin luotit.
Poikapajunkissat ovat usein keltaisia, mutta väri vaihtelee. On myöskin punapontisia poikia kuten kapealehtipajulla ja tunturipajulla. Tyttöpajut ovat enemmän tai vähemmän vihertäviä. Emikukat ovat vaatimattomammat kuin hedekukat, joten poika on pajuilla koreampi.

Hedelmä, ruskea ja pyöreähkö kota, on tunnistamisessa myös tärkeä. Toisilla lajeilla ne ovat kaljuja, toisilla karvaisia. Myös lehtihankojen korvakkeet ovat olennaiset. Esimerkiksi virpapajulla on korvakkeet, kun taas kiiltopajulta ne puuttuvat tai ovat hyvin pienet.
”Pajujen tunnistaminen on aika monen ominaisuuden yhdistelmä”, Väre summaa.
Tärkeitä mesikasveja

”Pajut ovat sekä tuulipölytteisiä että hyönteispölytteisiä. Pajujen kukintotapa, se että ponnet työntyvät pitkälle esiin, viittaa siihen että ensisijainen pölytystapa on tuuli. Hyönteispölytteisillä kukilla mesi käydään varta vasten poimimassa.”
Raita on silti tärkeimpiä hunajakasvejamme, koska sillä on niin runsaasti kukintoja. Sen merkitys hyönteisille korostuu varhain keväällä, sillä ravintolähteitä on vähän. ”Mehiläisille ja kimalaisille lienee yhdentekevää, mistä meden hakee”, Väre tuumii. ”Pajuissa on mettä ja osa hyönteisistä syö siitepölyäkin.”
Pajujen siementuotanto on valtava, mieletön määrä kevyitä siemeniä, jotka leviävät laajalti.
Kun heinä–elokuussa ilma on täynnä pumpulimaista höytyvää, pajunsukuiset poppelit siementävät. Niissä on hyvin pitkäkarvaiset siemenet.
”Pajujen siementäminen ei herätä yhtä suurta huomiota, mutta pajunvesoja saattaa kyllä ilmestyä melkein mihin vain.”

Nopeasti vesovia
Ihmisten mielestä pajunkissat ovat kauniita. Ne ovat maljakossa kevään airueina. Pajunoksat liittyvät myös pääsiäiseen ja virpomisperinteeseen.
Pajut ovat hirvien, jänisten ja myyrien ruokaa, mutta se ei juurikaan ketään huoleta, sillä pajut vesovat ripeästi. Mitä enemmän pajua rusikoi, sitä enemmän se puskee uusia versoja. Siihen perustuu myös sen käyttö energiapuuna.
Pajut vesovat lepotilassa uinuvista tyvi- ja juurisilmuista. Samanlaisia silmuja on poppeleilla, ruusuilla ja haavoilla.
Kun Henry Väre kulkee luonnossa, hän tunnistaa pajut jo kaukaa. ”Ne tuntee kasvutavasta. Pajut ovat vahvasti haarovia, ja silmusuomut ovat kierteisesti pitkin hoikkaa vartta. Harvalla kasvilla on näin. Pajukot ovat tiheitä ja usein samanmittaisia. Useimmat pajut ovat hieman korkeampia kuin muut pensaat kuten esimerkiksi ruusut ja kuusamat.”
Joskus pihlajatkin kasvavat tiheinä pensaina, mutta niillä on kookas silmu verson kärjessä, ja se on iso ja karvainen. Lajilleen pajut tuntee helpoimmin lehdistä — sitten kun on lehtien aika.

”Pajut ovat olleet jo kauan samanlaisia”, Väre sanoo. ”Niiden kehitys on alkanut liitukaudelta 90 miljoonaa vuotta sitten. Ne ovat levittäytyneet maapallolla kaikkialle muualle paitsi Australiaan.”

Linnén ajoista pajulajeja on määritetty lisää, mutta perusteet ovat koko lailla entiset. ”Yhdessä vaiheessa tuli ylilyöntejä, kun risteymiäkin luettiin lajeiksi ja lajimäärä kasvoi erittäin suureksi. Nyt ollaan oikeilla jäljillä.”

Julkaistu alun perin Suomen Luonnossa 3/2007
Uutiset
Paju puhdistaa halvalla maata

Tutkijat testasivat kaivoksen maaperään joutuneiden raskasmetallien sitouttamista energiapajuihin.

Vuodenajat
Mikä lintu tuo sinulle kevään?

Mikä lintu tuo sinulle kevään? Osallistu kyselyyn! Kuuntele myös lokin ääntä.

Arkiston aarteitaVuodenajat
Arkiston aarteita: Karhujen talviuni on fysiologinen ihme

Karhun aineenvaihdunta muuttuu talviunilla suljetuksi. Mitään ei mene sisään, eikä mitään tule ulos. Silti karhut kömpivät keväällä pesästään terveinä, naaraat monesti vielä pennut mukanaan.