Miksi keltamaitteessa on joskus sekä punaisia että keltaisia kukkia? Erivärisiä kukkia voi olla samallakin varrella?

Keltamaite on laajalle Eurooppaan, Aasiaan ja Afrikkaan levinnyt ja monirotuinen kasvi. Retkeilykasvion mukaan meillä kasvaa kuusi nimettyä keltamaitteen muotoa. Useimmilla niistä on puhtaankeltaiset kukat, mutta ainakin kyyrykeltamaitteella on kukissa punaista väriä.

Länsi- ja Keski-Euroopassa kasvaa yleisinä useita sellaisia keltamaitemuotoja, joilla kukassa on myös punaista. Osalla nuput ovat voimakkaan punaisia mutta kukat keltaisia. Toisilla taas nuput ja juuri avautuneet kukat ovat keltaisia, mutta vanhetessaan teriö punertuu. Tämä keltaisen ja punaisen yhdistelmä on vienyt brittien ajatukset aamiaispöytään ja kasville on annettu nimeksi Bacon and Eggs.

Kimalaiset ovat keltamaitteen tärkeimpiä pölyttäjiä. Kaksivärisyys voi lisätä kukinnon näkyvyyttä ja houkuttavuutta. Samalla vanhenevien, jo pölyttyneiden kukkien värinmuutos ohjaa vieraat suoraan nuoriin kukkiin.

Ensimmäiseksi kukkien värinmuutoksen ja pölytysvalmiuden yhteys todettiin trooppisella koristekasvilla tulikruunulla, jonka nuoret kukat ovat keltaisia ja vanhat, jo medettömät punaisia. Tulikruunua viljellään meilläkin joskus ruukkukasvina. Imikän ja kevätlinnunherneen nuori kukka on sinipunainen mutta muuttuu vanhetessaan siniseksi.

 

keltamaite

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.