Suomalaiset keräävät metsämarjoja vuosittain kymmeniä miljoonia kiloja. Mutta kelpaavat marjat muillekin.
Keräämättä jäävät marjat eivät suinkaan mätäne metsiin, vaan niillä herkuttelevat etenkin monet nisäkkäät ja linnut.

Karhu ja supikoira tankkaavat rasvavarastojaan talvilevon varalle. Linnuista marjoja hyödyntävät etenkin kanalinnut, mutta monet muutkin lajit täydentävät marjoilla syksyistä ruokavaliotaan.

Puolukka kukki tänä vuonna tavanomaista runsaammin. ”Puolukka on myöhäisemmän kukintansa ansiosta varmempi marja kuin mustikka, joten onnistuneen kukinnan perusteella voidaan odottaa myös hyvää satoa”, kertoo erikoistutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta.

Viileän kevään takia kaikkien marjojen satokausi on ollut pari viikkoa myöhässä tavanomaisesta, eikä puolukka tee tästä poikkeusta. Toisaalta olemme viime vuosina tottuneet varhaisiin satoihin, sillä pitkällä aikavälillä marjakausi on aikaistunut. ”Vielä 1960-luvulla esimerkiksi lakkaa päästiin poimimaan Etelä-Lapissa vasta heinä-elokuun vaihteessa”, Peltola huomauttaa.

 

 

marjatpuolukkasyksyteeri

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.