Onko ampiaisilla hyvä hajuaisti? Metsätöissä ampiainen tuikkasi kämmenselkääni käsineen läpi. Kaksi viikkoa myöhemmin toisen pesän puolustaja pääsi tuikkaamaan millilleen samaan kohtaan. Haistoiko se toverinsa jäljen?

Veikkaan, että kyseessä oli sattuma, johon tarjoutui mahdollisuus siksi, että metsänraivaaja luultavasti lähestyi kumpaakin ampiaispesää samalla tavalla kämmenselkä edellä pitäessään kiinni vesurista tai ketjusahan kaaresta.

Kuitenkin on pieni mahdollisuus, että ampiainen aisti tuon nimenomaisen kohdan. Ampiaistyöläiset näet erittävät pesää puolustaessaan pistosten yhteydessä hätäainetta. Tästähän johtuu, että yhden ampiaisen hyökättyä pian seuraa perässä muita. Käsineessä siis saattaisi olla edellisestä pistoksesta hätäainetta.

Feromonin olisi kuitenkin pitänyt säilyä kaksi viikkoa tuossa käsineessä. Feromonien pysyvyys on yleensä melko heikko, ja siksi tämä mahdollisuus ei tunnu todennäköiseltä.

Kokeissa on todettu, että koloampiaistyöläiset laskeutuvat räsylle, jossa on feromonia ja pistelevät ja purevat sitä jopa 15 minuuttia. Mutta siitä on pitkä matka kahteen viikkoon. Hätäaineen koostumusta ei tunneta. Sen sijaan tiedetään, että pieni määrä haihtuvaa kemikaalia nimeltään spiroketali estää hyökkäämisen. Ilmeisesti tämän avulla hyökkäävät ampiaiset estävät muita hyökkääjiä pistämästä itseään.

ampiainenampiaisen pistoferomonit

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.