Kesämökkijärvelleni on ilmaantunut härkälintu. Onko se yleinen sisävesissä?

Härkälinnun kesäistä mylvintää kuuluu nykyisin yhä useammalta järveltä. Aiemmin se oli rehevien lintujärvien tyyppilaji, mutta vuosikymmenien kuluessa tilanne on muuttunut.

Sitä mukaa kuin karut suurjärvemme ovat rehevöityneet ja niiden lahtiin, luotojen ympärille tai rannoille on ilmestynyt ruovikkovyöhykkeitä, härkälintu on alkanut pesiä myös niissä.

Härkälintu pesiikin esimerkiksi Saimaalla ja Päijänteellä sekä monilla muilla suuremmillä järvillä, joilta se aikaisemmin on puuttunut. Toisaalta se on kadonnut monelta lintujärveltä, arvatenkin liiallisen rehevöitymisen ja umpeenkasvun vuoksi.
Härkälintua ei kuitenkaan voi pitää kovin yleisenä sisävesillämme, vaikka niitä paikka paikoin on enemmän kuin silkkiuikkuja, kuten kesällä 1995 Luontoillan kesäretkeilyllä Päijänteen kansallispuistossa.

Härkälintu

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.