Uutiset

Herkkä hetki – Valkoselkätikka pesi uudella reviirillä

Valkoselkätikkaemo ruokkimassa poikastaan. Kuvat: Jouni Mikkonen

 
On kylmä huhtikuun alun päivä. Tuulee pohjoisesta ja sataa tihuttaa. Kuljen järven rantaa kamera olalla ja katselen järvestä laskevalla joella. Samassa kirjava lintu lentää ylitseni läheisen sähkötolpan päähän ja aloittaa raisun rummutuksen. “Varmasti käpytikka”, ajattelen ja nostan kameran linssin kohti lintua. Pari–kolme hätäistä kuvaa, suurennos kameran näytölle. “Ei tämä ole käpytikka. Raidallinen vatsa, punainen päälaki, punertava alaperä ja komea vahva nokka. Se on valkoselkätikkauros!” huudahdan mielessäni. Ensimmäinen jonka koskaan näen. Siinä se rummuttaa komeana viestittäen muille, että “Tämä on minun reviiriäni!”

Puolitoista kuukautta myöhemmin, toukokuun puolessavälissä kevät on viimein saamassa niskalenkkiä talvesta. Olen muutaman sadan metrin päässä paikasta, jossa kohtasin valkoselkätikan viimeksi. Koivikossa vilahtaa tutun näköinen lintu päästäen samalla kimakkaa kutsuääntä. Pidän katseeni linnussa ja yritän hiljalleen joen vartta kulkien seurata tikkaa.

Lintu lennähtää lahoon koivuun ja hetken mietittyään sujahtaa täydellisen pyöreästä kolosta sisään. Hetkinen, mitä juuri näin? Valkoselkätikka meni toukkakuorma nokassa pesäänsä. Istun joen penkalle napsien samalla kuvia pesän ja lähialueen puistikoiden väliä ahkerasti matkaavasta tikkapariskunnasta. Uros ja naaras tekevät töitä vuorotta. Poikasten vaimean säksätyksen voi kuulla, ääni voimistuu aina kun emo lennähtää kolon suuaukolle. Upea kokemus.

Edellisestä vierailusta tikkojen pesäpuulla on vierähtänyt toista viikkoa. Seuranani on kokenut lintuharrastaja, joka kiinnostui pesälöydöstä sen harvinaisuuden vuoksi. Hän kertoo ettei varmistettua pesähavaintoa ole tehty alueella vuosikymmeniin. En oikein tiedä mitä tästä ajattelisin, päällimmäisenä tunteena sykkii kuitenkin melkoinen mielihyvä.

Lähestyessämme paikkaa, kuulen jo kaukaa poikasten äänen. Se on voimistunut hurjasti lyhyessä ajassa. Havaitsemme toisen emolinnuista touhuamassa lähistöllä. Hitaasti emo lähestyy pesää ruoka-annos nokassaan. Lopulta se lennähtää kolon suulle ja luovuttaa aterian poikaselleen. Napsin kuvia minkä ehdin, ja siinä se vilahtaa. Pieni tikan pää jää vangiksi kameran kennolle, ruokintahetki on ikuistettu. Kokenut lintumieskin aivan herkistyy. Minusta puhumattakaan.

On kesäkuun alku. Tikanpoikasten ääni kuuluu jo kaukaa. “Älkää niin kovaa huutako ennen kuin osaatte lentää”, ajattelen, maailma on vaaroja täynnä. Lähestyn hitaasti ja varovasti pesäpuuta. Olen kuvannut lintuja paksun koivun takaa, yrittäen pysyä piilossa aiheuttamatta häiriötä. Tikanpoika kurkistaa rohkeasti pesästä. Ai mistä tiedän että se on poika? No, päälaki on punainen, sen erottaa kyllä vaikka väri on vielä haalea. Kohta ne lähtevät, tämä taitaa olla viimeinen kohtaamisemme tällä erää.

Emot kantavat edelleen ruokaa pesään taukoamatta ja meteli on korvia huumaava aina kun valmiiksi pureksittu ruoka tarjoillaan. Pian nämä nuoret kaivavat itse toukkansa puun koloista ja vanhemmat saavat hetken hengähtää. Lyhyt on linnuilla lapsuus. Hyvästelen tikkaperheen ja jatkan matkaa. Polulla makaa kuollut pesästä pudonnut linnunpoikanen. Muurahaiset ovat jo löytäneet sen ja aloittaneet työnsä. Yhden kuolema on toisen elämä. Niin luonto toimii. Siinä sen hienous.

Teksti ja kuvat: Jouni Mikkonen

Havaintopaikka on Etelä-Suomessa sijaitsevan järven rantametsikkö. Kirjoittaja on intohimoinen harrastajaluontokuvaaja, jolle metsässä liikkuminen ja eläinten kuvaaminen on terapiaa vailla vertaa.

100 päivää luonnossa
100 päivää luonnossa: Palokärjen pojat liikkeellä

Palokärjen poikaset lähtevät näihin aikoihin liikkeelle pesäkoloistaan Etelä-Suomessa. Nyt onkin hyvä aika seurailla vanhempiensa kanssa kotimetsään tutustuvia poikasia.

100 päivää luonnossa
100 päivää luonnossa: Seuraava uusi pesivä lintulaji?

Olisiko seuraava Suomessa pesivä uusi lintulaji jalohaikara, tammitikka tai vaikkapa taigarautiainen?

Uutiset
Kuuntele: Kesäyön ääniä

Ammattiluontokuvaaja ja kirjoittaja Mauri Leivo valvoi kesäyön ja näki ja kuuli kaikenlaista.