Julkaistu numerossa

Suomen Luonto 8/2015

ilmestyy 9.10. Ei kartta vaan kiven pintaa. Lapinkiekkojäkälä ja muut rupijäkälät herättävät mielikuvituksen. Kuva: Eemeli Peltonen / Vastavalo.
VILLIVIHANNES_banner_suomenluonto_300x200

Sovelluksen avulla voit tunnistaa 30 erilaista kasvia ja kokata 90 herkullista annosta Sami Tallbergin resepteistä. Tuotot käytetään luonnonsuojelutyöhön.

MAINOS
Kolumnit

Huonoja aikoja

Kuva: Annina Mannila


Leimikkonauhat ilmestyivät
tutun metsän ympärille kuin vastauksena hallituksen leikkauksiin. Keväällä julkistetut leikkaukset ovat herättäneet paljon kritiikkiä, jota on toppuuteltu toteamalla, että juustohöylällä otetaan pois kaikilta, ei vain tietyiltä osa-alueilta.

Selittämättä on jäänyt, miksi luonnonsuojelusta höylätään kerralla yli puolet pois.

Luonnonsuojelualueiden hankintaan on käytetty noin 50 miljoonaa euroa vuodessa. Hallitus on pudottamassa summan 18 miljoonaan euroon. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että luonnonsuojelualueiden perustamisen tunnetuin työkalu, metsien monimuotoisuusohjelma METSO, hyytyy. Suojeluvaihtoehto on tarjolla entistä harvemmille maanomistajille, joten leimikkonauhoja ilmestynee yhä useamman metsän ympärille.

Erityisen oudolta tämä tuntuu siksi, että ohjelmaa ovat ylistäneet myös hallituspuolueiden poliitikot.

Vuonna 2008 käynnistetty METSO on ollut Suomessa suoranainen ihme. Jos metsä on täyttänyt tietyt luontoarvoja koskevat kriteerit, maanomistaja on voinut valita hakkaako vai suojeleeko alueen. Valtio on maksanut suojelusta korvauksen, joka on suuruudeltaan vastannut hakkuista saatavaa taloudellista hyötyä. METSO on tarjonnut pysyviä asuinpaikkoja metsien eliöille, ja virkistyskäyttäjät ovat iloinneet siitä, että sienimetsä on säästynyt avohakkuulta.

”Luontoa pystytään suojelemaan vain hyvinä aikoina”, väitetään. Luontoa on kuitenkin suojeltu kauan, monista syistä. Aikoinaan tietyt metsät jätettiin koskemattomiksi, koska niitä pidettiin pyhinä. Kuninkaat rauhoittivat riistamaita ja turvasivat suosikkikohteidensa säilymisen. Venäjän hallitsijat puhuivat Suomessa Imatrankosken ympäristön ja Punkaharjun puolesta jo 200 vuotta sitten.

Yllättävän aikaisin suojelun lähtökohdaksi nousi myös luonto itse. Yhdysvalloissa Yellowstonen kansallispuisto perustettiin 1872. Suomessa kansallispuistojen perustamisesta alettiin keskustella vuonna 1880, mikä tuntuu lähes käsittämättömältä. Katovuosista, joiden aikana nälkään ja tauteihin kuoli kahdeksan prosenttia väestöstä, oli kulunut 12 vuotta. Silti tieteelliset seurat ja yksityiset kansalaiset uskalsivat kyseenalaistaa luonnonvarojen suruttoman hyödyntämisen.

Varhaiset luonnonsuojelijamme korostivat, että ihmisillä on oikeus hankkia luonnosta välttämätön toimeentulonsa, mutta voimaperäinen teollinen hyötykäyttö ei sovi kaikkialle. Lintutieteilijä Rolf Palmgren kiteytti vastauksen kysymykseen, miksi luontoa pitäisi suojella: ”Sivistys velvoittaa.”

Pitkän työn myötä Suomeen saatiin luonnonsuojelulaki (1923) ja ensimmäiset kansallispuistot (1938). METSO-ohjelma, joka nyt on hiipumassa, on ollut tämän kunniakkaan perinteen jatkumoa.

Ihmiskunnalla on ollut varaa suojella luontoa menneinä vuosisatoina, jolloin huonoilla ajoilla tarkoitettiin hengenvaarallisia aikoja. Nykysuomalaisia ei uhkaa nälänhätä, epidemiat eivät riehu. METSO-ohjelman rahoitus on ollut enimmillään noin puoli promillea valtion menoista.

Luonnon suojeleminen itseltämme on ihmiskunnan jaloin saavutus, jota ei ole syytä suitsia. Sivistys velvoittaa meitä yhä.

Kolumnit
Lentämisen ongelma

Lentäminen ei sovi mielikuvaan luonnonsuojelijasta. Tunnen paljon ihmisiä, jotka koettavat huomioida luonnon kaikissa ratkaisuissaan. Osa pysyttelee maanpinnalla. Osa lentää ja joutuu perustelemaan sitä vähintään itselleen, joskus muillekin.

Kolumnit
Kytömäki: Jotain pyhää

Vanhoja uskomuksia ei tarvitse omaksua takaisin, mutta niistä voi oppia. Kunnioittava asenne on hyvä, koska maapalloja on edelleen vain yksi.

Kolumnit
Kytömäki: Pitääkö kuusi erottaa männystä?

Nykyihmisen luonnontuntemuksen tasosta on tapana olla huolissaan. Tarvitseeko olla? En ollut innokas luonnontutkijalapsi. En kiikaroinut lintuja, kerännyt kasviota, vaatinut päästä sieniretkille.