Joskus näkee järviruokoja karulla rämeellä tai kuivalla tien penkalla. Miten kasvi menestyy niin kuivilla paikoilla? Kuinka suuria ja vanhoja järviruo’on kloonit voivat olla?

Järviruo’on siemenet ovat pieniä ja leviävät talven aikana. Itäminen ja taimikehitys onnistuvat vain paikoilla, jotka ovat avoimia, kosteita ja ravinteisia, lähinnä siis jäiden rantaniittyyn repimillä aukoilla. Ruokoa kuitenkin kasvaa monissa paikoissa, joissa ei aikoihin ole ollut itämiselle otollisia oloja: karuilla, rahkarantaisilla metsäjärvillä ja lammilla sekä rämeillä ja korvissa. Tien penkoille se on useimmiten kulkeutunut kosteammilta paikoilta siirretyn maan mukana.

Ruoko on miltei iätön kasvi, joka kerran alkuun päästyään lisääntyy rönsymäisen maavartensa avulla. Syvää varjoa se ei kuitenkaan siedä. Juurakon kasvunopeus riippuu kasvuoloista kuten ravinteisuudesta ja kesän lämmöstä. Kun rönsyn mitta vaihtelee muutamasta sentistä seitsemään metriin, ei edes kloonin koon perusteella voi laskea sen ikää kovin tarkoin. Karuilla rämeillä kasvavat järviruo’ot ovat itäneet ennen kuin rämeen paikalla ollut lampi on täysin umpeutunut, ja ruokokloonit voivat olla tuhansien vuosien ikäisiä.

Pinta-alaltaan suurimmat kloonit löytynevät Perämeren rannoilta ja suurten järvien maatuvista lahdista. Kloonin koon selvittäminen on kuitenkin hankalaa. Samaan klooniin kuuluvien versojen tunnistaminen edellyttäisi dna- tai proteiinianalyysejä – ellei löydä kloonia, joka selvästi poikkeaa ulkonäöltään naapureistaan.

Todennäköisesti rantojen ruokokasvustot muodostuvat useasta toistensa seassa kasvavasta kloonista, joiden juurakot kasvavat ristiin rastiin sekaisin. Sehän on myös ruo’on kannalta ihanteellisin tapa: kukkien pölyttäjäksi kelpaava naapuri on siinä ihan vieressä.

järviruoko

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.