Kuulin huhtikuun lopulla voimakasta napsahtelua männyn latvuksesta. Lintuja siellä ei ollut ja ääni oli voimakkaampi kuin käpylintujen työskentelystä syntyvä ääni. Sää oli aurinkoinen, lämpötila peräti 18 astetta. Mikä männyssä rapsahteli?

Harvoin ajattelemme kasvien ääntelevän. Kasvien äänillä ei ole sitä tiedonvälityksen tehtävää kuin enimmillä eläinten äänillä vaan ne ovat erilaisten elintoimintojen oheistuotteita. Kevättalvella mänty karistaa siemenensä ja napsahtelu johtuu käpysuomujen aukeamisesta.

Käpysuomujen avautuminen on aivan mekaaninen tapahtuma: kun käpysuomut kuivuvat, ne kaartuvat ylöspäin ja käpy avautuu; kun suomut kostuvat, ne taipuvat alaspäin ja käpy sulkeutuu. Kun käpy avautuu ensimmäisen kerran, rapsahtaa kasvavan kävyn tiiviiksi kitannut pihkakerros rikki. Kuivien käpyjen avautuminen ja sulkeutuminen on äänetöntä.

Kuukautta, kahta myöhemmin männiköstä voi taas kuulla rapsetta, kun männyn uudet kerkät aloittavat kasvunsa. Ääni syntyy nyt silmuja suojanneiden pihkaisten suomujen repeillessä. Se on selvästi käpyjen napsetta heikompi.

käpysuomut

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.