Mitä uudelta tuttavalta kannattaa kysyä, jos haluaa saada selkoa hänen persoonallisuudestaan? Menneenä talvena oivalsin, että lempiväri, harrastukset ja kotipaikka eivät kerro ihmisestä välttämättä kovinkaan paljon. Kiinnostavampaa on kuulla, millaisesta säästä hän pitää. Vastaus saattaa olla tavanomainen (”aurinkoisesta”), mutta toisinkin voi käydä.

”Onpa kauhea keli”, ystäväni viestitti minulle, kun aurinko paistoi pilvettömältä pakkastaivaalta. ”Niin on!” vastasin.

Jäin pohtimaan, miksi näkemyksemme on niin harvinainen. Miksi ilmaa moititaan rumaksi, kun aurinko ei paista? Pitkinä hellejaksoina ja kirkkaina pakkaskau­sina aurinkoa ylistetään loputtomiin mediassa ja kaduilla, rannoilla ja laduilla. Pilvisinä päivinä valon perään haikaillaan. Jopa rutisevan kuivana kesänä sade ”uhkaa”, ei armahda.

Näin olemme oppineet, ja jos kokee toisin, siitä mainitaan vain vaivihkaisissa sivulauseissa. Ilokseni olen saanut kunnian kuulla arkoja sääpaljastuksia: ”Ajatus helteestä väsyttää jo etukäteen.” ”Saan auringosta migreenin.” ”On ikävä sateisia syysiltoja.” ”Tulisi jo marraskuu, jotta kirjoitustyö lähtisi sujumaan.”

Tiedän ihmisiä, jotka viettävät aurinkoisen päivän mieluiten verhojen suojissa. Riippumatta siitä poteeko ihminen masennusta vai ei, kaikki eivät piristy valosta. Osalle jatkuva paiste aiheuttaa ahdistusta, esimerkiksi painostavan tunteen siitä, että olisi touhuttava ja saatava aikaan. Iltaisin tai pilvipäivinä samat ihmiset voivat hoitaa liudan velvollisuuksia, urheilla ja puhkua intoa.

Vakavimmillaan kyse on elämästä ja kuolemasta. Lääketieteen lisensiaatti Laura Hiltunen vertaili väitöstutkimuksessaan (2014) Suomen itsemurhatilastoja säätekijöihin vuosina 1969–2010. Kävi ilmi, että itsemurhakuolleisuus oli korkeimmillaan toukokuun 15. päivän ja heinäkuun 25. päivän välillä eli silloin, kun vuorokaudessa on eniten valoisaa aikaa. Talvikaudella auringolla ei ollut samanlaista haittavaikutusta.

Sanonta ”huhtikuu on kuukausista julmin” ei siis tältä osin pidä paikkaansa, mutta antaa osviittaa. Sen sijaan ”synkkämielisyys” on käsitteenä aivan epäonnistunut, sillä lääkkeenä voi joskus toimia synkäksi syytetty sää.

Aurinko ansaitsee ylistystä tietysti viimeistään silloin, kun ajatellaan yhteyttämisen kaltaisia elämän kohtalonkysymyksiä. Yhtä tärkeitä ovat kuitenkin pilvet ja sade, myös inhimilliseltä kannalta.

Olen ystävystynyt varjojen kanssa huomaamatta. Vasta jälkeenpäin olen oivaltanut, että romaanieni säämaininnoissakin aurinko esittäytyy usein muussa kuin myönteisessä sävyssä.

Astun ulos valosta ja tunnustan olevani onnellisin syyskuussa, kun lämpötila on 10–15 astetta, taivasta peittävät pilvet, otsalle tipahtaa välillä pisaroita ja tuuli siivittää askelia avaraan maailmaan.

Silloin pääsee melkein lentoon.

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.