Julkaistu numerossa

Suomen Luonto 4/2016

Keto-orvokki on monille tutuin Suomen 14 orvokkilajista. Esittelemme ne kaikki ja kerromme paljon muuta orvokeista. Kannen kuvasi Mauri Leivo.
VILLIVIHANNES_banner_suomenluonto_300x200

Sovelluksen avulla voit tunnistaa 30 erilaista kasvia ja kokata 90 herkullista annosta Sami Tallbergin resepteistä. Tuotot käytetään luonnonsuojelutyöhön.

MAINOS
Kolumnit

Kävellen maaseudulla

Kuva: Annina Mannila

 
LUONNONSUOJELIJA muuttaa maalle. Hän tutkii karttaa ja linja-auton aikatauluja hyvillään: täällähän pystyy elämään ilman autoa, bussipysäkki on kolmen kilometrin päässä valtatien varrella, sinne tallustaa puoli tuntia pitkin asvaltoitua kylätietä.

Elämä asettuu uomiinsa. Luonnonsuojelija kävelee bussipysäkille, asioi kaupungissa ja kävelee pysäkiltä takaisin kotiin kerta toisensa jälkeen. Vähitellen hän alkaa huolestua. Kotoa lähtiessä on usein outo tunne, että hän saattaa juuri nyt astua ulos ovesta viimeisen kerran.

Kylätiellä on 60 kilometrin nopeusrajoitus. Reunaviivan ja pientareen välissä on noin viiden senttimetrin kaistale. Luonnonsuojelijaa hirvittää: jos vastaan tuleva autoilija menettää ajokkinsa hallinnan, kävelijällä ei ole mitään mahdollisuuksia.

Hän astelee tiellä yksin. Muut paikalliset ovat ajat sitten todenneet, että maalla on pakko olla auto, jos ei muuten, niin oman hengen takia.

PIMEINÄ iltoina luonnonsuojelija varustautuu turvaliivillä, heijastimilla ja otsalampulla. Autot syöksyvät silti kohti, eivät hidasta, eivät väistä, pitävät pitkät ajovalot päällä. Luonnonsuojelija tilastoi, että vain joka kolmas autoilija sammuttaa pitkät valot, kun jalankulkija tulee vastaan. Kävelijä sokaistuu ja on monta kertaa horjahtamaisillaan auton alle.

Kostealla säällä kävelijä saa päälleen autojen sumulaahukset tai kuraa. Hän tekee testejä. Autot hidastavat ja väistävät, jos hän on näpyttelevinään tekstiviestiä. Ne hidastavat ja väistävät, jos hän levittää sateenvarjon suurieleisesti sivulleen. Ne hidastavat ja väistävät, kun hän liikkuu lasten tai kainalosauvojen kanssa. Ne hidastavat ja väistävät, kun hän hirmupakkasella kävelee kolmea kilometriään kuuran peitossa – ilmeisesti luonnonsuojelija näyttää silloin niin omituiselta, että autot hämmentyvät.

Kun hän kävelee omana itsenään ilman kommervenkkejä, hän on jatkuvasti hengenvaarassa.

Kävelijä ei enää usko, että autojen sisällä on ihminen. Autot ovat olentoja, joiden tarkoituksena on tehdä kävelemisestä vastenmielistä. Hän talsii äreänä ja poimii muistiin pahimpien kaahareiden rekisterinumeroita. Hän haaveilee paluusta 1800-luvulle, jolloin Englannissa määrättiin, että auton edellä on aina asteltava ihmisen, joka heiluttaa punaista varoituslippua.

Luonnonsuojelija suunnittelee kapinaa tai liittymistä joukkoon. Ehkä hänkin hankkii ajokortin ja auton, antaa kivien ja pisaroiden sinkoilla ja sivelee maisemaa pitkillä ajovaloilla.

KYLÄLÄISET tuntevat jo luonnonsuojelijan. Kukaan muu ei kävele bussille. Hän kirskuttelee hampaitaan mutta kävelee kuitenkin. On näytettävä, että se on mahdollista. Maalla voi asua autoa ajamatta, autoista huolimatta.

Eräänä päivänä auto pysähtyy kävelijän viereen. Kuski kysyy, tarvitseeko hän kyydin. Hän kiittää, on itse asiassa hieman kiire, voisi tarvitakin. Sama toistuu myöhemmin. Luonnonsuojelija myöntää, että kaikki autot eivät ole vain autoja. Joidenkin kyydissä on myös ihminen. Ihminen, joka hymyilee ja nyökkää myös silloin, kun kävelijä sanoo: kiitos ei, kävelen mieluummin.

Kaikesta huolimatta.

Kolumnit
Menneisyyden jäljillä

Muinaismuistot kytkeytyvät monin tavoin luonnonsuojeluun. Hakkuut, louhinta ja rakentaminen uhkaavat niitä siinä missä yövilkkaa, liito-oravaa tai pohjantikkaakin.

Kolumnit
Luontosuhteen vahvistamisesta

Miten nykyihminen tuntisi olevansa osa luontoa ja alkaisi välittää siitä mitä muille osallisille tapahtuu?

Kolumnit
Kytömäki: Jotain pyhää

Vanhoja uskomuksia ei tarvitse omaksua takaisin, mutta niistä voi oppia. Kunnioittava asenne on hyvä, koska maapalloja on edelleen vain yksi.