Kesä on hyvää aikaa tarttua kameraan ja tallettaa kauneimpia kesämuistoja. Tänä kesänä on käynnissä 100 luontohelmeäkohteissa useampia luontokuvauskilpailuja, joihin osallistumiseen on matala kynnys. Sateisena kesäpäivänä voi puolestaan suunnata valokuvanäyttelyyn ihastelemaan ammatilaisten vangitsemia upeita, ja miksei hauskojakin, luontohetkiä.

Myyttiset eläimet heräävät henkiin

Heikki Willamon näyttely Myyttinen matka on esillä Suomen valokuvataiteen museossa 17.5.–13.8. Näyttelyssä voi uppoutua eläimen ja ihmisen vuosituhantiseen suhteeseen, sillä se pyrkii tavoittamaan jääkauden aikana eläneen metsästäjän kokemuksen luonnosta ja eläimistä. Ravinnon ja raaka-aineen lähteen lisäksi eläimillä on ollut monia muita merkityksiä kulttuureissa ja uskonnoissa. Ihmiset ovat hahmottaneet eläinten kautta omaa paikkaansa ja yhteyttä maailmankaikkeuteen. Willamon henkeäsalpaavat valokuvat on kuvattu vuosina 2010–2016 eri puolilla Pohjoismaita aina Karjalohjalta Jäämeren rannoille ja Islannin vuorille saakka.

Maailman hauskimmat luontokuvat Haltiassa

Nuuksion luontokeskus Haltiassa on syyskuun alkun asti esillä Nou hätä -erikoisnäyttely (4.3.–10.9.2017). Näyttely on humoristinen kooste villieläimistä erilaisissa hauskoissa tilannekuvissa. Näyttely perustuu Comedy Wildlife Photography Awards -kipailuun, jossa mitellään maailman hauskimman luontokuvan tittelistä. Kilpailusta valitaan näyttelyyn  vuosittain 56 finalistia. Teoksia voi ostaa omaksi ja voitot lahjoitetaan brittiläiselle eläintensuojelua ja -oikeuksia puolustavalle Born Free -luonnonsuojelujärjestölle.

Luontokeskus Haltiassa on sekä pysyviä että vaihtuvia luontoaiheisia näyttelyitä. Kuva Suomen luontokeskus Haltia/Anna Haukka.


Valokuvauskilpailuja luontohelmikohteissa

Espoon ympäristöyhdistys järjestää valokuvauskilpailun, jossa etsitään espoolaisia luontohelmiä. Luontokuvakilpailu Espoon luontohelmet koostuu kolmesta kategoriasta. Espoon Keskuspuisto on yksi 100 luontohelmeä -hankkeen luontohelmistä ja sille onkin omistettu oma kategoriansa. Toisessa kategoriassa kerätään kuvia kaikkialta Espoosta ja kolmas on nuorten sarja, johon voivat osallistua alle 15-vuotiaat kaikilla luontokuvilla. Kilpailun avulla kannustetaan ihmisiä liikkumaan luonnossa ja jakamaan omia lempipaikkojaan, kauniita maisemia ja häkellyttäviä yksityiskohtia luonnonihmeistä. Kilpailu on käynnissä 1.6.–31.10.2017. Lue lisää!

Tuusulalaisille 7–17-vuotiaille lapsille ja nuorille on tarjolla oma valokuvauskilpailu. Teemana on Tuusulanjärven luontohelmikohde. Loppukilpailuun valituista kuvista kootaan näyttely, joka kiertää Tuusulan kirjastoissa, Hyrylässä, Kellokoskella ja Jokelassa. Kilpailuaika on 3.6.–6.8.2017. Lue lisää!

Myös Ylä-Karjalan luontohelmikohteissa otetuilla kuvilla voi osallistua kilpailuun. Kohteet ovat Nurmeksen Mujejärvi ja Valtioman Salmivaara lähiympäristöineen. Kilpailuun voi osallistua usemalla kuvalla 1.11.2017 mennessä. Lue lisää!

100 luontohelmeäEspooHaltiaheikki willamoSuomen valokuvataiteen museoTuusulanjärvi

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.